Pääsääntöisesti jätteiden poltto on kielletty sekä taajama- että haja-asutusalueella.

Kuitenkin lämmitystarkoituksessa saa polttaa paperia, pahvia ja kartonkia esimerkiksi muiden polttoaineiden sytyttämiseksi tai niiden lisänä. Pelkän sanomalehti- tai muun paperin polttaminen omakotitalon lämpökattilassa on työlästä ja tehotonta. Sen suuri tuhkapitoisuus (10-30%) hidastaa ja haittaa palamista. Epätäydellisen palamisen seurauksena syntyy runsaasti palamatonta hiiltä sisältävää tuhkaa, joka tukkii helposti arinat. Lisäksi piipusta tupruaa ympäristöön paljon häkää ja hiilivetyjä.

Mitä laadukkaampi paperi, sitä suuremmat haitat. Esimerkiksi aikakauslehtipaperissa on täyteaineena runsaasti erilaisia mineraaleja, jotka lisäävät poltettaessa syntyvän tuhkan määrää. Laatupaperien polttaminen aiheuttaa myös raskasmetallipäästöjä, sillä värikkäiden painotuotteiden metallipohjaiset väripigmentit voivat polttolämpötiloissa höyrystyä ilmaan.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 2/1998

Vastaaja:


Markku Orjala


erikoistutkija


VTT Energia

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007

Voiko omakotitalossa huoletta polttaa paperia?

Saa polttaa, anna mennä vaan. Ulkomailla myydään myös käsikäyttöisiä briketöintipuristimia, joilla paperista tai paperimassasta puristetaan vähän pidempään palavia harkkoja. Toki laki sanoo, että ainoastaan hyvät veljet Lassela+Tikanpuro saavat polttaa paperia, jota sinä olet velvollinen heille tuottamaan, mutta sinä ja minä emme voi sitä tietää. Itsenäisyyspäivän kunniaksi suosittelen tekemään itsenäisiä päätöksiä ja turvautumaan lakiin silloin, jos joku kuolee. En silti suosittele tekemään...
Lue kommentti
JoukoA
Seuraa 
Viestejä622
Liittynyt15.7.2009

Voiko omakotitalossa huoletta polttaa paperia?

Paperi olisi kiitollinen aihe direktiivinikkareille ja verolakien säätäjille. Sen ominaisuuksia ei ole vielä viritelty toppia lähellekään. Jos itse olisin rahan ja tekemisen puutteessa lähtisin tähän suuntaan: PAINOMUSTE --- voisi olla biohajoavaa joka katoaa näkyvistä muutaman päivän kuluttua -- painotuotteen valmistaja olisi pakotettu takaisinkeruuseen ja uusiokäyttöön. Myrkyttömien painovärien säilymisaikaa voisi jatkaa esimerkiksi UV-säteilyttämällä. POLTTAMINEN --- Metalli-, myrkkyvapaa...
Lue kommentti

Kiikkustuoliskeptikko

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018