Valitettavasti emme voi ostaa revontulia purkissa emmekä tehdä upeita näytelmiä tilaustyönä japanilaisturisteille, mutta jotain kuitenkin osataan.
Todellisimman oloisen revontulilaitteen, Terrellan, rakensi norjalainen Kristian Birkeland jo 1900-luvun alussa. Se on magneettipallo, jonka pinta päällystetään fluoresoivalla aineella ja ympärille luodaan sähkömagneetilla maapallon magneettikenttää vastaava dipolimainen magneettikenttä. Kun pallo pannaan tyhjiöön ja sitä pommitetaan vapailla elektroneilla, magneettikenttä ohjaa elektronit renkaiksi magneettisten napojen ympärille. Elektronien iskeytyessä fluoresoivaan pintaan syntyy säteilyä ja valorenkaat, jotka näyttävät jokseenkin maapallon revontulivyöhykkeiltä.

Nykytiede osaa tuottaa revontulia myös ilmakehässä. Yläilmakehään lähetetään radioaaltoja ikään kuin lämmittämään ilmakehän hiukkasia. Näin elektronit saavat sen verran lisäenergiaa, että ne pystyvät virittämään happiatomeja ja typpimolekyylejä samaan tapaan kuin avaruudesta ilmakehään saapuvat elektronit. Esimerkiksi eurooppalaisella Eiscat-tutkajärjestelmällä saadaan aikaan keinotekoisia revontulia niillä valon aallonpituuksilla, joilla revontulia luonnostaankin syntyy. Valo on kuitenkin hyvin hentoa ja rajoittuu pienelle alueelle.  

Vastaajana:
Noora Partamies

tutkija, Ilmatieteen laitos

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2013