Samaanit voivat parantaa monia sairauksia, joissa lääketiede tuntuu olevan tehoton.

Vastaavasti lääketiede parantaa sairauksia, joihin samaanien keinot eivät pure.

Monissa arkaaisissa kulttuureissa sairaudet tulkitaan pahojen henkien aiheuttamiksi tai vihamielisten ihmisten kirouksista johtuviksi. Samaani voi etsiä kirouksille vastaloitsuja tai esimerkiksi imeä pahan hengen pois.
Samaaneilla on myös käytössään lääkekasveja, joilla on tunnettuja hoitavia vaikutuksia.

Samaani tulkitsee oireita oman kansansa uskomusten näkökulmasta. Hän ei selitä ainoastaan sairautta, vaan hänen ”diagnoosistaan” käy ilmi, mikä on ihmisten paikka kosmoksessa ja miten ihmisten tulisi elää sen osana. Samaani saattaa siis olla jopa lääkäriä tehokkaampi vaikeista elämäntilanteista juontavien stressisairauksien hoidossa, koska samaani hoitaa koko ihmistä ja yhteisöä eikä vain oireita.

Syövän tai muun parantumattoman taudin aikana ihmiset etsivät yleensä apua useilta eri samaaneilta ja alkavat epäillä heidän voimiaan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2001

Vastaaja:


Matti Kamppinen


kulttuuriantropologian dosentti


Turun yliopisto

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Voiko samaani oikeasti parantaa?

Shamaani eli kiinteästi yhteisönsä elämää tuntien kaikkien elämän liki. Kriisit hän huomasi ja tunsi ihmisen reakointitavan niihin. Lepytteli tai komensi ja antoi troppia tai trippiä lisäksi. Hän oli se mikä auttoi kun muut keinot vain sotkivat asiaa. Mitä vartin vastaanottoajalla lääkäri tuikituntemattomasta osaa päätellä. Määrää vain nappeja jotka voisivat olla kalkkiakin. Yllättävän monen vaivan syy on reaktio stressiin josta vatsa oireilee, uni katkeilee ja rasitustaso äkisti kohoaa...
Lue kommentti

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Voiko samaani oikeasti parantaa?

Aweb 10.10.2014 klo 13:20 Jos shamaanilla on käytössään toimiva hoitomuoto, miksi se ei muka olisi nykylääketieteen käytettävissä myös? Kai nuo menee niinkin, että se shamaani käyttää jotain luonnonyrttiä, ja lääketiede siitä samasta yrtistä eristettyä, vaikuttavaa ainesosaa. Kumpi sitten toimii paremmin, paju vai asperiini? Muistelisin että juurikin taannoin jossain Michael Mosleyn tiededokumentissa joku tyyppi sanoi että on naurettavaa väittää että tuollainen paju tehoaa, koska kyseisestä...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018