Ihmisen ja simpanssin risteytyminen luonnonoloissa vaikuttaa mahdottomalta.

Kahden lajin väliset risteymät ovat yleensäkin melko harvinaisia, sillä niiden tiellä on monenlaisia lisääntymisesteitä. Tällaisia ovat muun muassa maantieteellinen eristyneisyys ja elintapojen ja käyttäytymisen erot sekä fysiologiset seikat.

Ihmisen ja simpanssin välillä ei ole niin suuria maantieteellisiä ja käyttäytymiseen liittyviä eroja, etteivät mies ja simpanssinaaras ainakin periaatteessa voisi paritella keskenään. Ihmisen siittiöt eivät pintaominaisuuksiensa vuoksi kuitenkaan tartu simpanssin munasolua ympäröivään zona pellucida -kalvoon. Tämä on ensimmäinen ja tärkein käytännön este hedelmöitymiselle. Jos hedelmöityminen kuitenkin onnistuisi, seuraavassa vaiheessa ongelmia syntyisi kromosomien pariutumisessa. Epäsuhta ihmisen 46 kromosomin ja simpanssin 48 kromosomin välillä aiheuttaisi häiriöitä alkion kehityksessä tai viimeistään sukusolujen tuotantovaiheessa.

Toinen kysymys on, olisiko ”humpanssi” mahdollista synnyttää kokeellisesti. Siihen on olemassa kaksi mahdollisuutta. Ensimmäisessä simpanssin varhaisen alkion solujen joukkoon lisättäisiin ihmisen soluja (tai toisinpäin), jolloin syntyisi niin sanottu kimeera. Eettiset ja lailliset näkökohdat kuitenkin estänevät sellaisen tuottamisen. Toinen mahdollisuus perustuu kloonaukseen ja geenisiirtoon. Ihmisen tai apinan kloonaaminen on kuitenkin osoittautunut paljon vaikeammaksi kuin lampaan kloonaaminen ja on teknisesti vielä mahdotonta.

Vaikka usein korostetaan, että ihmisen ja simpanssin perimän samankaltaisuus on peräti 98,5–99-prosenttista, lajiutumisen kannalta oleellisia ovat erot genomin rakenteessa ja geenien toiminnan säätelyssä. Genomitasolla yhden prosentin ero vastaa arviolta 40 miljoonaa emäsparimuutosta eli mutaatiota. Ihmisen ja simpanssin genomin emäserojen kirjaamiseen tarvittaisiin 10 000 sellaista A4-sivua, joilla kullakin olisi 4 000 kirjoitusmerkkiä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Vastaaja:


Jorma Paranko


eläinfysiologian sekä solu- ja kehitysbiologian dosentti


Turun yliopisto

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018