Eri lajeihin kuuluvien sekaparien jälkeläisiä tavataan luonnossa säännöllisesti.

Risteymät ovat ulkonäöltään tavallisesti vanhempiensa sekamuotoja mutta voivat myös muistuttaa vain toista vanhempaansa.

Sekaparien muodostuminen on sitä mahdollisempaa, mitä läheisempää sukua lajit ovat keskenään.

Kehityshistoriallinen etäisyys ja lintujen käyttäytymisen erityispiirteet selittävät, miksi toisissa heimoissa ja suvuissa risteytyminen on tavallista ja toisissa lähes olematonta.

Sorsalinnuilla risteymät ovat yleisiä, sillä niiden kromosomisto on samankaltainen ja pariutumiskäyttäytymisessä on runsaasti yhteisiä piirteitä. Lisäksi ne pariutuvat talvehtimisalueillaan suurissa sekaparvissa, jolloin seksuaalinen kiinnostus harhautuu helposti vieraaseen lajiin.

Esimerkiksi Turun seudulla on viime vuosina havaittu yhä enemmän meri- ja kanadanhanhien risteymiä.
Heinäsorsa ja ankka risteytyvät vaivatta, sillä ne kuuluvat samaan lajiin: ankka on heinäsorsasta jalostettu kesy muoto.

Varis ja harakka eivät ole läheistä sukua, eikä niiden risteymiäkään tunneta.
Hyvä lähde eri lintulajien risteytymien esiintymiseen ja niitä koskevaan kirjallisuuteen on Serge Dumont Bird Hybrids Database: www.bird-hybrids.com


Suomalaisia kuvia lintulajien välisistä risteymistä on professori Harry Lehdon verkkosivuilla osoitteessa: http://users.utu.fi/hlehto/photo/hybrid/


Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2005

Vastaaja:


Esa Lehikoinen


ekologian dosentti


Turun yliopisto

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017