Muinaissuomi ei ole tieteellinen käsite; kielitieteilijät puhuvat varhaissuomesta.

Sillä tarkoitetaan suomen kieltä, joka oli jo selvästi ”suomea”, ei kantamuotoaan.

Tämä kehitysvaihe, jolloin suomi ja sen lähimmät sukukielet alkoivat erkaantua yhteisestä kantakielestään myöhäiskantasuomesta, käynnistyi suunnilleen ajanlaskun taitteessa. Kesti kuitenkin vuosisatoja, ennen kuin Suomenlahden pohjoispuoliset myöhäiskantasuomen jatkajamurteet saivat selvästi suomalaisiksi katsottavia piirteitä.

Seuraavasta mukaelmasta saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä varhaissuomi saattoi kuulostaa noin tuhat vuotta sitten. Katkelma kuvastaa verraten hyvin myös myöhäiskantasuomea.

Alγussa Jumala loi taivahan ja maan.
Ja maa oli autio ja tyhjä ja pimeδys oli syvyδen
päällä, ja Jumalan henki liikkui vetten päällä.
Ja Jumala sanoi: ”Tulkohon valkeδus”.
Ja valkeδus tuli.
Ja Jumala näki, että valkeδus oli hyvä;
ja Jumala erotti valkeδuδen pimeδyδestä.
Ja Jumala kuυυui valkeδuδen päiväksi,
ja pimeδyδen hän kuυυui yöksi.
Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimäinen päivä.

Merkittävimmät erot olivat äänteellisiä: tuhat vuotta sitten kielessä oli nykykielestämme puuttuvia äänteitä. Niitä olivat niin sanotut spirantit eli rakoäänteet, joita tutkimuksessa on tapana merkitä kreikkalaisin kirjaimin δ, γ ja υ.
δ ja υ ovat tuttuja englannista: edellinen on samanlainen kuin sanoissa this ja that, υ esiintyy sanoissa path ja thunder. γ taas on tanskan kielestä tuttu ”kitalakispirantti”, vähän kuin huolimattomasti äännetty g. Konsonanttia d ei varhaissuomessa ollut, sen sijaan konsonantti h oli nykyistä yleisempi. Vokaalien pituus oli usein toinen kuin nykykielessä.

Varhaissuomi olisi siis kuulostanut varsin ymmärrettävältä nykysuomalaisellekin. Suurimmat vaikeudet olisivat liittyneet puheenaiheisiin ja niiden vaatimaan sanastoon.


Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2005

Vastaaja:


Tapani Lehtinen


suomen kielen professori


Helsingin yliopisto

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018