Undulaatit ovat sosiaalisia eläimiä. Kuva: 	Eric Kilby / Wikimedia Commons
Undulaatit ovat sosiaalisia eläimiä. Kuva: Eric Kilby / Wikimedia Commons

Monesti suutelu on kosioruokintaa.

Papukaijat ja undulaatit erityisesti ovat hyvin sosiaalisia lintuja , ja niiden ryhmä- ja parisiteiden muodostamiseen ”suuteleminen” kuuluu. Myös muut papukaijat siis ”suutelevat”. 

Miksi sitten juuri tämä käyttäytyminen on papukaijojen evoluutiossa valikoitunut kanssakäymisen muodoksi? Yksi syy voi olla papukaijojen anatomiassa. Niiden kieli on selvästi paksumpi (”lihaisampi”), pehmeämpi, liikkuvampi ja tuntoherkempi kuin useimpien muiden lintujen. Tuntoherkkyyden lisäksi papukaijoilla on kielessään noin kymmenen kertaa enemmän makusilmuja kuin esimerkiksi kanalla. Monien lintujen kieli on varsin pieni ja kova ja kieli jopa puuttuu joiltakin lintulajeilta. 

Monet muutkin linnut tervehtivät lajitoverin nokkaa koskettamalla (kyyhkyt, albatrossit, pöllöt), mutta eivät avaa nokkaa tätä tehdessään. Vain papukaijat tunnustelevat kiellellään kumppanin nokkaa eli ”suutelevat oikeasti”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aika monesti ”suutelu” on itse asiassa ritualisoitunutta kosioruokintaa, jolloin koiras sujauttaa ruokaa naaraan nokkaan. Undulaattien ravinnoksi käyttämät siemenet ovat niin pieniä, ettei niiden vaihtumista nokasta toiseen helposti huomaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nokalla tervehtiminen on linnuilla yleisemminkin voinut kehittyä poikasten ruokkimiseen liittyvästä toiminnasta. Se näyttäisi olevan yleisempää juuri niillä lajeilla, jotka ”puklauttavat” ruoan kuvustaan poikasille (kuten esimerkiksi papukaijat, kyyhkyt). Sorsien, kahlaajien ja kanalintujen poikaset etsivät itse ruokansa ja niillä harvemmin näkee nokkatervehdyksiä.

Vastaajana

Esa Hohtola, eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto

Tiede-lehden asiantuntijat vastaavat Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa heränneisiin kysymyksiin. Klippejä kysymyksistä jaetaan ohjelman Facebook-sivulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla