Kalastaja väsyttää kuningaslohta kanadalaisessa erämaajoessa. Kuva: Getty Images
Kalastaja väsyttää kuningaslohta kanadalaisessa erämaajoessa. Kuva: Getty Images

Kalan kasvot pysyvät ilmeettöminä, vaikka se tuntisi tuskaa. 

Suuri osa kalastajista uskoo, että kala sätkyttelee pyydyksessä tai veneen pohjalla refleksinomaisesti. Viime aikoina saadut tutkimustulokset osoittavat kuitenkin toista.

Kalojen aivoista puuttuu kuorikerros, neokorteksi, jolla ihmiset tuntevat kivun. Siitä on vedetty johtopäätös, että kalat reagoisivat vahingoittaviin ärsykkeisiin vaistomaisesti ja ilman varsinaista säryn tunnetta. Ehkä siitä syystä kaloja käsitellään usein aivan kuin elottomia esineitä.

Kaikilla kaloilla on kuitenkin etenkin päässään samankaltaisia kipua aistivia hermoja kuin nisäkkäillä. Varsin tuore havainto on, että kalojen etuaivot vaikuttaisivat hoitavan jokseenkin samantapaisia tehtäviä kuin meidän neokorteksimme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Osaltaan ihmisten ajatteluun vaikuttaa se, ettei kalojen kasvoilla värähdä ilmekään, kun niitä kohdellaan kaltoin. Kalat eivät sen vuoksi herätä meissä samanlaista empatiaa tai hellyyttä kuin suloiset karvaiset tai höyhenpeitteiset eläimet. Siksi niitä pyydystetäänkin monilla sellaisilla menetelmillä, joita tuskin sallittaisiin muiden selkärankaisten kohdalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesän Tiede Luonto kertoo, miten hämmästyttävää keskustelua tutkijat ovat käyneet kalan kyvystä aistia kipua. Lehti ilmestyy 11. heinäkuuta.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä6488

Lähtökohdan pitäis olla, että kaikki organismit voivat kärsiä tappamisesta emotionaalisesti, ja omassa mittapuussaan rankasti. On mielestäni naiivia olettaa, että itse kärsimys olisi jokin erityisen kehittynyt ominaisuus... Miksi kyky tuntea kipua olisi lainkaan kehittynyt, jos ilmankin pärjää? Miksi ihmisen tapa ymmärtää kärsimystä olisi ainoa oikea? Erityyppisissäkin aivoissa tuska saattaa olla pohjimmiltaan samaa ilmiötä.

Kala ei kommunikoi ilmeillä, mutta sen silmät voivat vääntyä huomattavasti pyydystämisen johdosta ja jos on kaksi vaihtoehtoa - kärsii tai ei kärsi - niin varmuuden vuoksi olisi fiksumpaa lähteä siitä, että mahdollisesti kärsii paljon.

Kipua tai ei, murhatuksi tuleminen tuskin tuntuu mukavalta. Joten eettisesti katsottuna, tappo tulisi suorittaa mahdollisimman nopeasti, eikä jättää toista kuolemaan hitaasti sillä nojalla, ettei neurotiede vielä tunne hänen aivojensa perimmäistä mekanismia. Inhimillisyyteen ja sivistyneisyyteen kuuluu elämän kunnioitus, ja siten myös kiduttamisen riskin välttäminen.

Ai niin, joutuisimme myöntämään, että sikiön repiminen elävänä kappaleiksi on brutaalimpaa kuin tiede pystyi todistamaan... tekisimme sen silti - mutta totuuden tietäen ja tunnustaen.

Se on muuten myös lihan laatuun vaikuttava tekijä, ettei tapettavan ole annettu kitua. Stressattu eläin ei maistu hyvälle. Järkytyksen ja vastustamisen aiheuttamat metaboliatuotteet pukkaa annoksessa läpi... monen muun tekijän ohella. Ja äärimmilleen kidutettu kala voi muuttua niin sitkeäksi, että se on syömäkelvoton!  Joskus vuosia sitten ostin kokonaisen naudan sisäfileen marketista, fileessä ilmeni iso mustelma, ja liha oli raakana niin sitkeää että palautin; kyllähän moni vaikka hakkaa lehmän teurasautoon. Kalaravintolassa huomasin yhteyden: jos kalassa oli näkyviä vaurioita, se oli sitten kypsennettynä yleensä sitkeämpää. En tiedä, onko nopeampi mutta väkivaltaisempi kuolema sitten isompi kärsimys, kuin sellainen hitaampi jossa taju lähtee kituuttaen... välitön tappaminen olisi tietysti pienin paha. Ainakin kaiken tarpeettoman virumaan jättämisen välttäminen. Ei se vaadi todisteita kivun kokemisesta!

Joskus harvoin, tiettyyn aikaan vuodesta, kohdalle voi osua merilohi joka on poikkeuskellisen sitkeä ja olen miettinyt, onko se sattunut olemaan ennen pyydystystä jotenkin eri tavalla käsitelty, esim. mädin/maitiaisen saamiseksi. Jos se uudelleen kuiville joutuminen on sitten rankempaa, kun siihen liittyy kokemus pahoinpitelystä. Onko tätä tutkittu, miten kalojen käsittely vaikuttaa niiden  lihan laatuun?

En usko että monikaan paljon miettii tapojansa tappaa, kun kohtelee eläimiä opitun mallin mukaan. Se on mielenkiintoinen ilmiö itsessään. Varsinkin ihmisten välisissä ideologioissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla