Suomalaisyritys rynnii ryminällä alusvaatemarkkinoille hyvin istuvilla, ekologisilla miesten kalsareilla.

Miesten alushousut, ikuisuuskysymys. Mistä löytyy täydelliset alushousut, jotka eivät hiertäisi, jotka hengittäisivät ja jotka tuntuisivat mukavilta jalassa?

- Koska kunnollisia kalsareita on ollut melkein mahdoton saada, miehet ovat vähän jopa tottuneet siihen, että kalsareiden pitää tuntua hieman epämukavilta, sanoo Tommi Lähde.

Tommi Lähde, the other danish guy -alushousumerkin perustaja onkin keksinyt ratkaisun ikuisuuskysymykseen.

Tutkittuaan perusteellisesti maailman kalsarimarkkinoita Lähde huomasi, että markkinat ovat jakautuneet globaalisti suurten brändien kesken, mutta ne myyvät kaikkea mahdollista muutakin vaatetta saman brändin alla. Alushousut ovat aina ikään kuin täydennystuotteina. Voisivatko kalsarit olla parempia, jos keskittyisi pelkästään niihin?

- Vyötärönauhassa oleva kuuluisaan designerin tai urheilijan nimi ei itsessään ole mikään tae hyvistä kalsareista – melkein päinvastoin, Lähde sanoo.

Tommi Lähteen mukaan maailmalla on paljon esimerkkejä siitä, että kun brändi keskittyy yhteen asiaan ja tekee sen hyvin, merkittävää menestystä voi syntyä. Tämä on myös yksi tärkeä osa the other danish guyn filosofiaa.

Toisena merkittävänä tekijänä on myös se, että the other danish guy -alushousut on valmistettu kankaasta, jonka lanka on valmistettu lähes 100-prosenttisesti merestä nostetuista hylätyistä kalaverkoista ja muusta muovijätteestä.

- Kun tällä pääsee merkittäviin volyymeihin, sillä on myös ekologisesti ajateltuna merkitystä, Lähde sanoo.

Hyvät kalsarit edistävät terveyttä

The other danish guy -alushousut myös tuntuvat hyvältä, käyttäjäkokemusten mukaan ne eivät tunnu missään, ovat siis lähes huomaamattomat.

Alushousujen pitää myös siirtää kosteutta iholta ja niin, että kosteus ei imeydy alushousuihin.

- Nämä voi pukea vaikka suoraan pesukoneesta päälle.

Hyvillä alushousuilla on myös terveysvaikutuksia. Alushousut eivät saa olla liian kireät, että kiveksillä olisi riittävästi liikkumatilaa ja että ne pysyvät muutaman asteen vartalon lämpötilaa viileämpänä.

Toinen terveysvaikutus on tietysti se, että alushousujen materiaali, istuvuus ja saumat eivät saa aiheuttaa iholle hiertymiä. Hiertymä, tarkalleen ottaen New Yorkissa syntynyt jättiläishiertymä on myös the other danish guyn brändin synnyn takana.

Syntytarina kuin komediaelokuvasta

Tommi Lähde oli vuosia sitten bisnesmatkalla New Yorkissa ex-kollegansa kanssa. Kollegan epämukavat alushousut aiheuttivat juoksulenkillä hänen takamukseensa melkoisen hiertymän, jota hän joutui hoitamaan matkan ajan, lopulta erään klubin naisten vessassa.

Lähteen odotellessa baarin puolella, kollegan hoitotoimenpide aiheutti pienen hämmennyksen ja huudahduksen: ”The other danish guy has some problems”.

Tapahtuma synnytti ensin vitsin, mutta myöhemmin se muuttui ajatukseksi täydellisistä alushousuista – nyt suomalaisyrityksen maailmanvalloitus on käynnissä. Tällä hetkellä the other danish guy -alushousuja myydään jo 27 maassa ja kolmessa eri verkkokaupassa.

- Olemme arvioineet, että myisimme näitä muutaman vuoden päästä 300 miljoonalla eurolla, jopa miljardilla vuodessa, Lähde sanoo.

Lue lisää yrityksestä ja tuotteista täältä!

Valtameriin päätyy vuosittain yli kymmenen miljardia kiloa muovijätettä, josta suurin osa on hylättyjä kalaverkkoja ja muuta muoviroskaa. Suomalaisyritys tekee roskasta laadukkaita alushousuja.

Suomalaisen alusvaatebrändin hullulle idealle on helppo nauraa: se haluaa tyhjentää meret muoviroskasta. The other danish guyn perustaja ja toimitusjohtaja Tommi Lähde on kuitenkin tosissaan.

”Idea lähti ensin vain halusta tehdä maailman parhaat alushousut miehille. Kun perehdyimme aiheeseen, syntyi ajatus, että ne pitää tehdä valtamerien muoviroskasta”, Lähde kertoo.

Suomalaisyritys haluaa muuttaa muotibrändien ajattelutapaa ja toimintaa ekologisesti kestävämmäksi.

”Yksittäiset teot jäävät helposti näpertelyksi. Kun puhutaan valtamerien muoviroskaongelmasta, ainut tapa saada riittävän iso muutos aikaan on tehdä ratkaisusta isosti kaupallista”, Lähde sanoo.

Synteettisistä, tekokuiduista valmistetuista tekstiilituotteista, kuten polyesterista, fleecestä ja akryylista, irtoaa pesussa mikromuovia. Mikromuovin osuus merten muoviroskasta on noin kymmenen prosenttia.

Suomen ympäristökeskuksen tutkimusten mukaan Suomessa noin 99 prosenttia synteettisten tekokuitutuotteiden pesussa irtoavista mikromuoveista saadaan puhdistettua jätevedenpuhdistamolla siten, etteivät ne päädy vesistöihin.

On myös olemassa pesupusseja, joiden tehtävänä on ehkäistä mikromuovien joutuminen pesussa vesistöihin.

"Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ne tehdään samasta materiaalista kuin meidän alushousumme”, Lähde kertoo.

The other danish guyn alushousut tehdään sataprosenttisesti kierrätetystä polyamidista, jonka valmistamiseen on käytetty muun muassa valtameriin hylättyjä kalaverkkoja. Alushousujen Econyl® -lanka syntyy huippuunsa viedyn teknologisen prosessin lopputuloksena Italiassa.

”Emme pidä itseämme pyhimyksinä. Meret kuitenkin hukkuvat muoviin ja jonkun pitää tehdä jotain. Miksei suomalainen alusvaatebrändi voisi auttaa?” Lähde sanoo.

”Jokainen voi valita, ostaako esimerkiksi muoviroskasta tehdyn rannekkeen vai vaatteita, joita käyttää päivittäin mutta jotka eivät näy päällepäin. Ne eivät tunnu miltään jalassa – eivätkä omassatunnossa.”

Lue lisää yrityksestä ja tuotteista täältä!