Tyyni ulappa rauhoittaa. Kuva: Pekka Hippi
Tyyni ulappa rauhoittaa. Kuva: Pekka Hippi
Merenkurkun pyykkilautamoreenien keskellä on helppo eksyä. Kuva: Hanna-Liisa Ristimäki
Merenkurkun pyykkilautamoreenien keskellä on helppo eksyä. Kuva: Hanna-Liisa Ristimäki

Meloja saa ilmaista vauhtia koskesta ja tuulesta, mutta hidastamalla hän pääsee pidemmälle.

Merimelonta on usein jännittävää, sanoo Anssi Orrenmaa. Hän on tähän mennessä toteuttanut 500 melontaretkeä ja kirjoittanut jok’ikisestä kuvauksen päiväkirjaansa.

”Kerran lähdimme kahdella kaksikolla kiertämään Merenkurkun saaria avomeren puolelta. Tarkoitus oli yöpyä saaressa. Oli tyyni aurinkoinen sunnuntai. Kaveri toivoi ensimelonnaltaan vähän seikkailua.

Paluumatkalla hän sai mitä tilasi. Maanantaina satoi ja puhalsi toistakymmentä metriä sekunnissa. Vaikka koukkasimme sisäsaaristosta, tuntui kuin kaksikko katkeaisi. Perillä Svedjehamnin satamassa kysyin, oliko jännitystä sopivasti. Aivan tarpeeksi, hän myönsi.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Merenkurkun saaristo valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2006. Sieltä löytyy parikymmentä erikoista aluetta, kuten sokkeloinen Björköby, metsäiset Mikkelinsaaret ja maailman kivisin paikka, Bergö Gaddarna! Melojalle seutu tarjoaa ylimääräisen haasteen, sillä pyykkilautamoreenien raidoittamassa maisemassa eksyy helposti.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Orrenmaan mielestä Suomi on melojan paratiisi. Häikäisevän meren lisäksi täältä löytyy kuohuvia ja laiskoja jokia sekä tuhansia erilaisia järviä. Meloi missä tahansa, reskutustaito on tarpeen. Se tarkoittaa kaverin pelastamista vedestä kajakkiin. Temppu on helpompi kuin kuuluisa eskimopyörähdys mutta paljon tarpeellisempi.

Toinen tärkeä kyky liittyy rauhoittumiseen. Meloja saa kunnon kyytiä koskessa ja tuulessa, mutta monesti hidas lipuminen tuo autuaan olon.  

Tiede Luonto -lehden ensimmäisessä numerossa Anssi Orrenmaa esittelee parhaat kohteensa ja kertoo, mitä on melojana oivaltanut. Lehti ilmestyy 9. toukokuuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla