Kuvat
Håkan Söderholm/ Vastavalo
Lumikorento (Boreus westwoodi)liikkuu hangilla lokakuusta huhtikuuhun jopa kahden asteen pakkasella. Se on 3–4 millimetrin kokoinen.
Lumikorento (Boreus westwoodi)liikkuu hangilla lokakuusta huhtikuuhun jopa kahden asteen pakkasella. Se on 3–4 millimetrin kokoinen.

Talvella vireät ötökät elävät kuin lomakohteessa sesongin jälkeen: tilaa ja rauhaa riittää, mutta moni paikka on kiinni.

Lumivaaksiainen on viettänyt kesän toukkana maaperässä ja koteloitunut alkusyksyllä karikkeeseen odottamaan viileämpiä ilmoja. Kun kylmä pohjoistuuli puhaltaa, kotelo rapsahtaa auki. Alkaa elämä aikuisena hyönteisenä.

Vahvajalkainen ötökkä pitää valkoisena siintävästä lumesta ja pikkupakkasista. Sen keho on kuin aurinkoisille hankikävelyille tehty: tanakka takaruumis ja jykevät, suorastaan hämähäkkimäiset jalat. Selässä ei enää näy jälkiä surkastuneista siivistä, mutta kyljissä on lentämistä auttavat väristimet.

Pää on muun ruumiin kokoon nähden kovin pieni, mutta eipä se sillä juuri mitään teekään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Aikuinen hyönteinen ei kaipaa ruokaa, se saattaa korkeintaan juoda joitakin nesteitä. Sen sijaan koiraan sukupuolielimet ovat muuhun ruumiiseen nähden suhteettoman suuret. Täysikasvuisen yksilön ainoa tehtävä onkin jatkaa sukua, kertoo luonnontieteen amanuenssi Jukka Salmela Lapin maakuntamuseosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Salmela on löytänyt ensimmäiset lumivaaksiaiset Lapista lokakuussa. Sen jälkeen niitä näkyy tasaisesti keväthankien sulamiseen saakka. Silloin ne ovat jo munineet maaperään.

Onkohan kukaan koskaan sattumalta löytänyt lajin munia tai koteloita? Vaatimattomia palleroita on seulottava esiin maaperänäytteistä hyvin tarkasti.

Suomen luonnossa tavataan kolmenlaisia lumivaaksiaisia eli lumikirsikkäitä. Nuoskalumikirsikäs esiintyy myös Etelä-Suomessa, lapinlumikirsikäs vain Pohjois-Suomessa.

Jälkimmäinen on sopeutunut Lapin paksuihin lumihankiin ja pärjää kovillakin pakkasilla. Tosin sen ja monen muunkin talvella aktiivisen hyönteisen kipuraja kulkee 3–6 pakkasasteen hujakoilla. Tätä kylmemmällä hyönteinen asettuu aloilleen odottamaan lauhempia kelejä.

Vuorilumikirsikäs elää sekä Suomessa että Keski- ja Itä-Euroopan vuoristoissa.

Hyppyhäntäinen loikkaa jopa kymmenen senttimetriä

Suuressa lehmuksessa käy kuhina, kun varpuset, talitiaiset ja sinitiaiset nyppivät nokkiinsa ötököitä puun koloista. Herkkuja on tarjolla paljon, sillä yhdessä puussa voi talvehtia useita tuhansia hyönteisiä ja hämähäkkejä.

Monesti hangella lepäävät käppyräiset kovakuoriaiset ja hämähäkit ovatkin tipahtaneet läheisestä puusta kovalla tuulella. Niiden talvilepotila eli diapaussi päättyy hangella todennäköisesti kuolemaan, kun ne ovat joutuneet suojastaan säiden ja saalistajien armoille.

Diapaussin aikana hyönteisen keho alijäähtyy, hapenkulutus vähenee ja elimistöön saattaa kertyä glyserolia, joka estää soluja jäätymästä. Tämä tila toimii eri kehitysvaiheissa talvehtiville hyönteisille kuin kello. Munasta kuoriutuu toukka vasta, kun se on käynyt läpi kylmän kauden.

Kaikille talvilepo ei maistu. Jos lauhan päivän lumihankea katsoisi mikroskoopilla, siellä risteilisi pienten tunnelien ja polkujen verkosto. Lumen alla ja päällä elää koko joukko hyönteisiä.

”Ne ovat talven sitkeitä sissejä”, toteaa biodiversiteettikeskuksen johtaja Petri Ahlroth.

Hän myöntäisi hyönteisille mitalin selviytymisestä, niin paljon kylmän kauden sietäminen niiden keholta vaatii.

”Moni laji tosin viettää koko talven hangen alla pimeydessä, eläinten pesien ja lunta sulattavien, lämpimien maanalaisten vesilähteiden lähellä.”

Hangen päälle uskaltautuvat vain harvat. Lumihangella ja sen alla kilpailua ja saalistajia on paljon vähemmän kuin samassa paikassa kesällä. Talviajan hyönteiset ovat ikään kuin lomakohteessa sesongin ulkopuolella: moni paikka on kiinni, mutta tilaa ja rauhaa on tarjolla enemmän. Joillekin hyönteisille nyt on vuoden paras aika.

Siksi esimerkiksi lumikorennot ja talvisääsket parittelevat leutoina talvipäivinä. Aurinkoinen ja tuuleton ilma saa sääskiparven nousemaan siivilleen ja tanssimaan aivan samaan tapaan kuin loppusyksyllä.

Parhaat talvijuhlat vietetään hyppyhäntäisten suvussa. Sieniä ja hometta natustaville otuksille riittää jyrsijöiden kosteissa ja lämpimissä pesäkoloissa kaikkea, mitä ne osaavat toivoa. Pikkuruiset suomujen peittämät niveljalkaiset eivät yleensä satu ihmisen silmään, paitsi jos millimetrin mittaisia kulkijoita on jossain massoittain. Kun lauha päivä sulattaa pälviä hankeen, lumen reunamat saattavat vilistä näitä lumikirpuiksikin kutsuttuja hyönteisiä.

”Kosteissa painanteissa voi kevätpäivinä nähdä jopa satojatuhansia hyppyhäntäisiä pakenemassa nousevaa vedenpintaa”, Ahlroth kertoo.

Hyppyhäntäinen todella hyppii: takaruumis ponnauttaa otuksen jopa niin kauas kuin kymmenen senttimetrin päähän. Tämä saattaa pelastaa sen ateriaa jahtaavan hämähäkin tai kovakuoriaisen leuoista.

Tutkijat ovat arvelleet, että pienet hyppyhäntäiset ovat kehittyneet pohjoisissa oloissa. Se tekee niistä hyvin erilaisia kuin muista hyönteislajeista, joiden alkumuodot ovat kotoisin trooppisilta alueilta.

Myös moni saalistaja tietää, että aurinkoisella hangella riittää ravintoa. Pikkuruinen keilakki on pakkasnestettä pullollaan, ja sen seitit kestävät hyvin kylmiä kelejä. Hämähäkin ei tarvitse kuin odottaa, että verkkoon tanssii soitimesta huumaantunut parvi lumisääskiä.

Kylmää kestävä peto voi kutoa ansansa vaikkapa hyppyhäntäisten suosimalle lumiselle reitille.

Keilakki on niin pieni ja väritön, että jää muina vuodenaikoina ihmisiltä usein huomaamatta. Talvella se ja verkot erottuvat lunta vasten helposti.

Monet kahdeksanjalkaiset, erityisesti havupuumetsien hämähäkkilajit, kestävät kylmää ja saattavat saalistaa jopa pienillä pakkasilla.

Hangella hiipivä hämähäkki todennäköisesti etsii pahaa-aavistamattomia talvehtijoita tai hakee tunnelia myyrän lämpimään talvikoloon, jonka suojissa elelee niin hyppyhäntäisiä kuin usean lajin kovakuoriaisiakin.

Pikkujyrsijän kolosta hangelle saattaa paeta esimerkiksi pöllämystyneitä kääpiö- tai rapsikuoriaisia.

Maan alla hyönteisillä on hyvät oltavat, sillä ravintoa ja lämpöä riittää talvellakin. Haittapuoli ovat niitä vaanivat hämähäkit, kovakuoriaiset, linnut ja sienet.

”Talviaikaan petosienten rihmastot etsivät talvilevossa olevia hyönteisiä. Rihmasto tunkeutuu hyönteisen kehon läpi ja kuluttaa sen ravinnoksi”, Ahlroth kertoo.

Suuri osa hyönteisistä talvehtii toukkana tai kotelona.

Keväthangella saattaa löllertää esimerkiksi vasta herännyt pullea ja pehmoinen sylkikuoriaisen toukka.

Hiihtäjän yleisin bongaus on ruostesiipikehrääjän toukka, joka näyttää siltä kuin olisi pukeutunut tummaan, laahaavaan turkikseen. Se havahtuu lauhalla ilmalla ja etsii suojasään turvin sopukkaa, jossa koteloitua. Ensimmäiset aikuiset ruostesiivet kuoriutuvat loppukeväästä.

Kun hangella ryömii hyönteinen, jonka pitäisi olla talvilevolla, se on todennäköisesti joutunut pulaan. Talvehtimispaikka voi täyttyä vedellä tai jäällä, jolloin hyönteisen on herättävä ja haettava parempaa suojaa.

Jenna Parmala

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

 

Koko artikkelin voit lukea Tiede Luonnon numerosta 1/2022 tai digilehdet.fi:stä, jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla