Vonkaleet kannattaa vapauttaa veteen, sillä isot emokalat ovat tärkeitä luonnossa. Ne takaavat kalakantojen koon ja elinvoiman, opettavat nuorille vaellusreittejä ja pitävät ravintoketjut toimivina.

Vapaa-ajankalastajat ovat yleensä onnensa kukkuloilla saatuaan ison kalan. Kohottaa kummasti itsetuntoa, kun pääsee ennätyksen haltijaksi tai vaikkapa jonkin sanoma- tai aikakauslehden kilpailun voittajaksi vuoden suurimmalla kalalla.

Pitäisikö ajatella myös asian toista puolta? On alettu yhä enemmän pohtia sitä, miten suurten yksilöiden poistaminen vaikuttaa kalakantoihin.

Koska tietoa on kertynyt, isojen kalojen vapauttamisesta on itse asiassa tullut jo varsin yleinen tapa eri puolilla maata.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kookkaat kalayksilöt ovat miltei poikkeuksetta myös nopeakasvuisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vesissä, joissa ei kalasteta tai kalastuspaine on pieni, kuolevuus kohdistuu voimakkaimmin pieniin ja nuoriin kaloihin, koska ne ovat lähes kaikenkokoisten petokalojen ja muiden kalaa syövien eläinten saalistettavissa.

Suosituissa pyyntivesissä kalastus kääntää suhteen jopa päinvastaiseksi: kalakanta koostuu pääosin pienistä ja hidaskasvuisista yksilöistä. Vonkaleet puuttuvat.

Tilanne on luonnoton.

Lukuisissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että isokokoiset emokalat tuottavat poikasia, jotka säilyvät kuoriutumisen jälkeen hengissä oleellisesti paremmin kuin pienten emokalojen mätimunista syntyneet jälkeläiset.

Suurilla naarailla on enemmän ja kookkaampia mätimunia kuin pienillä. Iso mätimuna voi sisältää runsaammin pikkupoikasvaiheessa tärkeää ruskuaista kuin pieni. Kuoriutunut poikanen saattaa sinnitellä pitkään ilman ravintoakin oloissa, joissa vähällä vararavinnolla oleva poikanen nääntyy hengiltä.

Esimerkiksi eräästä korvasimppulajista on todettu, että vanhojen emokalojen jälkeläiset kasvavat kolme kertaa nopeammin ja kestävät ravinnonpuutetta kaksi kertaa kauemmin kuin nuorten emokalojen tuottamat poikaset. Isojen turskien jälkeläiset selviävät hengissä jopa 5–10 kertaa kauemmin kuin pienten ensikutijoiden jälkeläiset.

Asian tiedostaminen on tärkeää kalastuksen säätelyn kannalta.

Jopa onnistuneen lisääntymisen jälkeen vanhoista kaloista voi olla hyötyä uuden sukupolven eloonjäämiselle ja lisääntymiselle. Tämä koskee erityisesti kauas syönnökselle vaeltavia lajeja, kuten vaikkapa lohta. Nuoret lohet oppivat vaellusreitit seuraamalla kokeneita lajitovereitaan kutuparvissa. Tällaisissa tapauksissa kookkaimpien kalojen poistaminen voi häiritä koko populaation lisääntymistä.

Isojen kalojen pyynti voi sekoittaa myös vesien ekologiaa.

Ravintoketjun huipulla olevien petokalojen poistaminen muuttaa koko ketjun rakennetta ja energiavirtojen kulkua.

Myös muiden kuin petokalojen suurimpien yksilöiden poistosta on huomattavia vaikutuksia kaloihin, pohjaeläimiin, eläin- ja kasviplanktoniin sekä vesikasvillisuuteen. Lopulta vonkaleiden kato näkyy myös veden laadussa: salakat, särjet ja muut pienet saalislajit runsastuvat ja syövät eläinplanktonin vähiin, jolloin planktonlevien määrä kasvaa.

Lue koko artikkeli Tiede Luonnosta 5/2021.

salai
Seuraa 
Viestejä8765

Minua on aina ottanut päähän tuo "catch and release"-kalastaminen, jota mm. suuri sankari Jesper Pääkkönen harrastaa.

Kalastamista ruuan saamiseksi, eikä kalojen kiduttamista ja kiusaamista huvin vuoksi.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

  • ylös 14
  • alas 10
Kvasibeatnik
Seuraa 
Viestejä1289

Ehkä Jasper on saanut liian useasti muijan baarista kämpille, mutta ei sitten saanutkaan ..llua, niin se jotenkin kääntyi tuollaiseksi, no en ois halunnutkaan harrastukseksi.

Mutta sairasta touhuahan tuo.

Itse harrastan catch'n'release -sienestystä. Tattien tuntemuksellani se on turvallisinta.

Kerberos I: "Lisäksi kaikkien psykedeelien ongelma on koukuttuminen: näistä ei sitten pääsekään kovin helposti eroon, ja kun aivot tottuvat tiettyyn pitoisuuteen (peruslääkkeiseen nähden paljon nopeammassa tahdissa), niin peittääkseen vakavan masennusket oireet annostusta tarvitsee jatkuvasti nostaa. Ja tämähän on sitten loputon suo."

Sisältö jatkuu mainoksen alla