Kuvat
Getty Images
Huuhkajan hämäränäkö on muiden pöllöjen tapaan eläinkunnan parhaimmistoa.
Huuhkajan hämäränäkö on muiden pöllöjen tapaan eläinkunnan parhaimmistoa.

Luonto on kehittänyt mitä kekseliäimpiä näköelimiä eläinten tarpeisiin. Saalistaja näkee maailman toisin kuin saalis, sukeltaja eri tavoin kuin lentäjä.

Moni eläin näkee enemmän kuin ihminen

Sirkkaäyriäinen aistii värejä, ultraviolettisäteilyä, infrapunaa ja valon polarisaation.

Ihmisen värinäkö lukeutuu eläinkunnan parhaimpiin. Siitä on kiittäminen silmiemme kolmenlaisia tappisoluja, jotka ovat erikoistuneet valon eri aallonpituuksiin ja erottavat päävärit keltaisen, punaisen ja sinisen. Esimerkiksi koiralla on vain keltaiselle ja siniselle herkkiä tappisoluja, eikä se erota vaikkapa punaista palloa vihreältä nurmelta kovin hyvin.

Värinäön tarkkuus kertoo elintavoista. Ihminen on monien muiden apinoiden tavoin aktiivinen päivällä. Kyvystä löytää kypsiä marjoja ja hedelmiä on ollut hyötyä jo kaukaisille esi-isillemme. Toisin on koiran laita: sudet liikkuvat usein aamun ja illan hämärässä, eikä punavihersokeus silloin haittaa saalistusta.

Ihmistä parempi värinäkö on ainakin kyyhkyllä. Se erottaa jopa miljoonia värisävyjä. Laajin valikoima tappisoluja on eräillä sirkkaäyriäislajeilla, joilta löytyy omat tappinsa peräti 16:lle eri aallonpituudelle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Niin sirkkaäyriäiset kuin pulutkin havaitsevat värien lisäksi ultraviolettisäteilyä, jonka aallonpituus on lyhyempi kuin ihmissilmälle näkyvän valon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ultraviolettinäkö on yleinen linnuilla. Ne hyödyntävät sitä monin tavoin höyhenpuvun värityksestä lähtien. Esimerkiksi haukat erottavat sen avulla jyrsijöiden virtsajäljet pellossa ja ehkä jopa lentämistä helpottavat nousevat ilmavirtaukset pellon yllä.

Kylmä ilma on tiheämpää kuin lämmin. Niiden rajapinta näyttää linnun silmin todennäköisesti siltä, että se heijastaa uv-säteilyä samaan tapaan kuin valo meidän silmissämme heijastuu vedenpinnasta.

Sirkkaäyriäisen maailma näyttäisi meistä vieraalta.
Sirkkaäyriäisen maailma näyttäisi meistä vieraalta.

Osa eläimistä näkee jopa valon polarisaation. Tavallisesti valohiukkaset värähtelevät satunnaisesti kaikkiin suuntiin, mutta esimerkiksi veden tai jään pinta voi heijastaa tai taittaa valoa siten, että hiukkaset jatkavat värähtelyään samansuuntaisesti.

Tässäkin näkemisen lajissa pisimmän korren vetää sirkkaäyriäinen. Se on tiettävästi ainoa eläin, joka aistii ympäripolarisoitunutta valoa, jossa valohiukkaset värähtelevät korkkiruuvimaisesti kiertävää reittiä. Mihin äyriäinen tietoa käyttää, on arvoitus.

Sirkkaäyriäisen lisäksi jotkin sammakot ja kalat erottavat silmillään myös infrapunasäteilyä eli sellaista punaista valoa, jonka aallonpituus ylittää ihmisen näkökyvyn. Infrapunanäkö on tavallinen makeassa vedessä sukeltelevilla lajeilla, todennäköisesti siksi, että siinä vesi on usein sameaa.

Kun lohet lähtevät kutuvaellukselle, niiden silmät herkistyvät infrapunavalolle matkalla merivedestä synnyinjokeen.

Moni muukin eläin käärmeistä hyttysiin havaitsee infrapunasäteilyn tarkasti siihen erikoistuneella aistielimellä. Koska kyseessä ei ole varsinaisesti silmä, ne eivät koe infrapunaa valon kaltaisena näköhavaintona, vaan pikemminkin tuntoaistimuksena.

Ihminenkin voi joskus tuntea infrapunasäteilyn lämpönä ihollaan.

Sudenkorennon silmät koostuvat jopa 30 000 osasilmästä.
Sudenkorennon silmät koostuvat jopa 30 000 osasilmästä.

Katse voi yltää selän taakse

Näkökentän kokoa säätävät silmien sijainti ja muoto.

Oman näkökenttäni suppeus tulee selväksi, kun istahdan autossa kuskin penkille: tarvitsen peilejä taakse ja sivuille katsomiseen. Ihmisen näkö kattaa 180 astetta, siis noin puoliympyrän alueen.

Sudenkorennon näkökenttä on tähän verrattuna kaksinkertainen, sillä sen mollottavat silmät yltävät melkein pään ympäri. Koon lisäksi hyönteisen katsetta avartaa silmien rakenne. Verkkosilmien lukuisat pienet linssit keräävät valoa laajemmalta alueelta kuin meidän yksilinssiset silmämunamme.

Sinisorsan näkökenttä on lähes yhtä laaja kuin sudenkorennon. Siltä eivät jää huomaamatta nekään pullanmurut, jotka tipahtavat sen pyrstöpuolelle. Laajan näön mahdollistaa silmien sijainti vastakkaisilla puolilla päätä. Sama päätee muillakin saaliseläimillä, joiden täytyy pitää silmällä kaikista suunnista lähestyviä uhkia.

Laajan näkökentän kääntöpuoli on, että silmille yhteinen näköalue on kapea ja syvyysnäkö huono. Liikkuvaa lounasta kärkkyvä petolintu jäisi sorsan silmillä usein nälkäiseksi. Monien saalistajien silmät tapittavatkin lähempänä toisiaan kuin saaliiden.

Sinisorsan näkökentästä puuttuvat kuolleet kulmat.
Sinisorsan näkökentästä puuttuvat kuolleet kulmat.

Ihmisellä pöllömäinen silmien asento ei liity saalistamiseen vaan kiipeilyyn. Laaja syvyysnäkö on auttanut kädellisten yhteisiä esivanhempia arvioimaan, milloin seuraavalle oksalle kannattaa hypätä ja milloin ei.

Näön tarkkuuteen vaikuttaa myös verkkokalvon rakenne. Ihmisellä on yksi tarkan näön piste, jossa on pelkkiä tarkan näkemisen tappisoluja. Haukalla niitä on monta, koiralla ei yhtäkään.

Kun pöllö pyörittää päätään ja kameleontti silmiään, ne hakevat ratkaisua näkökentän koon ja tarkkuuden väliltä. Koska kameleontti pystyy liikuttamaan silmiään toisistaan riippumatta, voi se tarkkailla lähes 360 asteen aluetta. Jos sille osuu herkullinen ötökkä, kameleontti ottaa syvyysnäön käyttöönsä kirjaimellisesti silmän käänteessä ja lassoaa uhrinsa kielellään.

Kenties luovimman kompromissin silmien sijoitteluun on kehittänyt nelisilmäkala. Sillä on kaksi silmämunaa, joista kumpikin on jakautunut kahtia: alaosa näkee vedenpinnan alapuolelle ja yläosa pinnan päälle. Näin kala voi etsiä syötävää ja tarkkailla uhkia yhtä aikaa ilmasta ja vedestä.

Silmien sijainnin lisäksi näkökenttää muotoilee pupilli, jonka kautta valo pääsee sisään. Kissa on tunnettu viirusilmistään. Samankaltaiset pupillit on useilla väijyen saalistavilla pedoilla. Kapea pupilli sumentaa näkökentän laitamat, mutta tarkentaa näköhavaintoa syvyyssuunnassa. Se auttaa hyökkäämään saaliin kimppuun juuri oikein mitoitetulla loikalla.

Isoilla kissoilla ei ole kotikissan viirusilmiä.
Isoilla kissoilla ei ole kotikissan viirusilmiä.

Mielenkiintoisesti pupillit ovat pyöreät suurilla pedoilla, kuten tiikereillä ja susilla. Ero liittyy todennäköisesti eläimen koon lisäksi siihen, että ne yhyttävät saaliinsa jahtaamalla.

Pupillit ovat viirumaiset myös monilla laiduntajilla, rako vain on litistynyt toiseen suuntaan kuin pedoilla. Hyötykin on päinvastainen: leveän pupillin läpi maailma näyttäytyy laajana panoraamana. Kun hevonen kumartuu nyhtämään heinää, sen silmät kääntyvät kuopissaan niin, että pupillit pysyvät vaaterissa horisontin kanssa.

Kirjoittaja on Tiede Luonnon toimittaja.

 

Koko artikkelin voit lukea Tiede Luonnon numerosta 8/2021 tai digilehdet.fi:stä, jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla