Kuvat
Juha Metso
Aikuinen made kasvaa talvella nopeammin kuin kesällä.
Aikuinen made kasvaa talvella nopeammin kuin kesällä.

Made kutee ja on syönnillään keskellä talvea. Sen pyytäminen on hyistä työtä.

Tyyni Ahvenkoskenlahti odottaa vielä jäätymistään.

Loviisalaisella Ben Henrikssonilla on jo madepyydykset vedessä. Huollettu moottorikelkka seisoo rannassa keula ulappaa kohti. Ahkioon on pakattu oranssi kelluntapuku, paksut kumipäällysteiset käsineet ja tuura, jolla kalastaja tarpeen tullen rikkoo jään.

Henriksson on valmiina lähtemään talvikalaan. Made alkaa pian kutupuuhiin ja on syönnillään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mateen kutu käynnistyy Loviisan ja Pyhtään edustalla tammikuussa ja kestää pisimmillään pari kuukautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime vuonna Henrikssonin pyydyksiin jäi made jo marraskuussa. Sen fileet päätyivät paistinpannulle, mätipussit ja kookas maksa ensin jäiden sekaan styroksiseen laatikkoon, sitten leivän päälle ja keittoon.

Henriksson on pyytänyt Ahvenkoskenlahdelta mateita 1970-luvulta lähtien. Ensin hän oli isänsä mukana rysillä. Ryhdyttyään aikuisena ammattikalastajaksi hän on nostanut matikoita joka talvi. Se on hyistä ja toisinaan jopa vaarallista työtä.

”Jos kutupaikka on virran reunassa, jää saattaa olla sydäntalven mahdollisista tulipalopakkasista huolimatta petollisen ohutta.”

Mateen lisääntymisalueet ovat pienentyneet, koska Ahvenkoskenlahti on paikoin rehevöitynyt. Silti Henrikssonin antoisimmat apajat sijaitsevat yhä siellä, samalla lahdella ja samoissa kohdissa kuin vuosikymmeniä aiemmin. Virtapaikkojen lisäksi parhaita ovat noin parin kolmen metrin syvyiset karikoiden reunat ja lahdenpohjukan matalikot.

”Madesaaliin määrä saattaa vaihdella vuosittain paljonkin, mutta niin on ollut aina. Ei voi sanoa, että made olisi Ahvenkoskenlahdelta ainakaan merkittävästi vähentynyt.”

Tiheimmät kannat löytyvät suurista tekojärvistä

Made kuuluu maamme alkuperäiseen kalalajistoon. Se saapui Suomen vesiin jo viimeisimmän eli Veiksel-jääkauden jälkeen.

Jääkaudella mateet vetäytyivät jäätikön reunan mukana etelään. Ne palasivat pohjoiseen ja Baltian jääjärveen noin 11 500–15 000 vuotta sitten sulamisvesistä syntyneitä jokia pitkin.

Nykyään madetta tavataan maapallon pohjoisen puoliskon mantereiden sisävesissä ja Suomessa myös merenrannikon murtovesissä.

Täällä made on runsaampi pohjoisen kuin etelän järvissä, sanoo tutkija Jukka Ruuhijärvi Luonnonvarakeskuksesta.

”Lapin Lokassa ja Porttipahdassa on tiheät madekannat, koska tekojärvien eloperäisillä pohjilla on niille runsaasti pohjaeläimiä ravinnoksi ja virtapaikat ovat otollisia kutuympäristöjä.”

Made kykenee elämään myös joissa. Sitä tavataankin nykyään esimerkiksi Kymijoessa ja Kokemäenjoessa, joiden vesi on viime vuosikymmeninä puhdistunut.

Lajia on yritetty palauttaa Tuusulanjärveen, joka on kuitenkin osoittautunut liian rehevöityneeksi. Siksi mateenpoikasten istuttaminen on epäonnistunut.

Koiras saattaa laulaa naaraille

Madekoiras saavuttaa sukukypsyyden 3–4 vuoden iässä ja naaras noin vuotta myöhemmin.

Mateen kutu alkaa eteläisessä Suomessa keskimäärin tammikuussa ja jatkuu pohjoisessa aina maaliskuulle saakka. Kalat hakeutuvat kutemaan matalaan, yhdestä kahteen metriä syvään veteen, yleensä koville soraisille, hiekkaisille tai savisille rannoille tai karikoiden reunoille.

Tutkijat ovat päässeet seuraamaan tätä aika vähän, koska kaikki tapahtuu jään alla. Jotain he silti tietävät: koiras houkuttelee naaraita luokseen esittelemällä vaaleaa vatsaansa ja mahdollisesti myös ääntelemällä.

Miten kala laulaa? Made voi tuottaa ääntä mekaanisesti lyömällä eviään kylkiään vasten ja paukuttamalla pyrstöään pohjaan. Ääni-impulssi saattaa syntyä myös uimarakossa.

Joidenkin kalalajien tiedetään viestivän toisilleen ääntelemällä, vaikkei niillä ole korvia. Ne aistivat vedessä paineaaltoina kulkevat äänet värähtelyinä.

Kuteva madenaaras laskee sisuksistaan kymmeniätuhansia, isoimmat yksilöt jopa viisi miljoonaa mätimunaa.

Niistä jokaisessa on energianlähteenä rasvapisara. Tämä tekee mädistä vettä kevyempää ja estää sitä painumasta pohjaan, missä se voisi tukehtua. Rasvapisaran ansiosta arvokkaat pallerot jäävät kellumaan lähelle pohjaa.

Ruuhijärven mukaan mätimunien valtava määrä on sopeutumista suureen kuolleisuuteen. Madekanta säilyy vesistössä, vaikka muut kalat ja pohjaeläimet syövät osan mädistä ja poikasista.

 

Koko artikkelin voit lukea Tiede Luonnon numerosta 1/2022 tai Sanoman Digilehdet-palvelusta, jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla