Se mutkittelee läpi soiden, metsien ja kumpuilevien peltojen. Matkalla pärskyy 50 vapaata koskea, ja kohta maisemassa kohoaa 400 tuulimyllyä.

Mistä joki alkaa? Vastaus ei aina ole yksiselitteinen, mutta keskipohjalaisella Lestijoella on. Lestijoki alkaa Lestijärvestä, maakuntajärvestä. Sieltä se virtaa 108 kilometriä, kunnes laskee Pohjanlahteen Himangan Raumankarilla.

Ja mikä alku Lestijoella onkaan! Joki sukeltaa saman tien täydelliseen satumetsään. Isot muurahaiskeot vartioivat pohjoista rantaa, koivut kaartuvat veden ylle ja linnut visertävät. Virta vie melojan matkalle, jonka ei toivoisi päättyvän.

Tunnelmallinen metsätaival vaihtuu kohtaa avoimempaan ympäristöön, joka pikkuhiljaa soistuu. Siniset neidonkorennot lepattavat ruovikkorannoilla, ja suon tuoksut leijailevat matkaajan nenään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tämä on kuitenkin vasta esimakua, sillä pienen Jatkonnivan jälkeen Lestijoki kiemurtelee halki suuren suon, pari kilometriä pitkän Jatkonnevan. Lyhyen metsätaipaleen jälkeen seuraa suuri Paukaneva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meloja näkee yhtä aikaa silmänkantamattomiin suota ja samalla joen pohjaan asti.

Sopii pysähtyä saarekkeelle, Kanasaarelle, jota ihmisen pedonkynsi ei ole raapaissut kotaa ja tulisijaa enempää.

Tämä on lempijokeni mielipaikka. Silmä, sielu ja mieli lepäävät.

Savannia vai suomalaista suota?

Lestijoen yläjuoksu on jokimelojan hienoin maisema Lapin eteläpuolella. Ei aivan erämaata, mutta salomaata soiden keskellä. Siellä näkee usein metsäpeuroja ja hirviä. Sudet, ahmat ja karhutkin liikkuvat näillä seuduilla. Kun suomalais-brasilialaiset sukulaiseni nousivat Kanasaaren hyllyvälle rannalle, he katsoivat suu auki ympärillään levittäytyvää suosavannia. Missä me olemme, kyselivät Amazonin pojat ihmeissään. Jokivarren laaja suomalainen suo oli heille elämys. Sinne piti päästä jo vuoden kuluttua uudelleen.

En ollut uskoa silmiäni, kun itse ensi kertaa meloin Lestijoella 20 vuotta sitten. Kuinka suon läpi virtaavan joen vesi voi olla niin puhdasta, että meloja erottaa pohjakasvit ja kalaparvet? Olin niin tottunut Etelä-Pohjanmaan sumeisiin vesiin, että ymmärsin vasta Lestijoella, että suo sotkee vesiä vain ojitettuna. Kotimaakunnassani virtavesi ei kohtaa suota kertaakaan, koska jokivarsien nevat on raivattu pelloiksi viimeistään 1800-luvulla.

Toista on Keski-Pohjanmaan Lestijoella. Sitäkin on hyödynnetty tervankuljetukseen, uittoon ja keskiosalla myös vesivoiman tuottamiseen, mutta se on silti pitänyt pintansa. 1960-luvulla kaavailtiin uusien koskien valjastamista ja Paukanevan muuttamista säännöstelyaltaaksi, mutta suunnitelma ei onneksi ehtinyt toteutua. Nyt Lestijoen kosket on suojeltu, ja ainakin yläjuoksun asukkaat ymmärtävät joen luonnonarvot.

Minäkin ymmärsin. Olen ensivisiitin jälkeen käynyt Lestijoella joka vuosi ja tuonut mukanani jo toistasataa melojaa kokemaan hienon elämyksen.

 

Lue koko artikkeli Tiede Luonnosta 6/2021.

Don Quijote
Seuraa 
Viestejä2

 Illuusio ainutlaatuisesta avarasta ja vapaasta suomaisemasta haihtuu Pohjanmerelle suunniteltujen,  jättimäisten betonijärkäleiden tulon myötä, niiden siipien välkkyessä lähes kolmensadan metrin korkeudessa ja tiestöt ojineen, sähkölinjat ja perustus- ja ylläpitotöineen turmelevat laajalti alueen (mm. betonia n. 3milj. kiloa, rautaa n. 100 000kg per tuulivoimala!) !

Sama kohtalo uhkaa koko Suomenselän ja sen itäisen jatkeen Maanselän erämaisia alueita, jotka ovat ikiaikaiset ja Suomen tärkeimmät eläimistön vaellusreitit maan poikki! 

Hieno artikkeli Lestijoesta. Vertaus Lapin maisemiin on oikeutettu.

Itse olen melonut koko joen aina Lestijärven kauimmaisesta päästä Himangalle, jolloin ollaan jo Pohjanlahdella, ja matkaa on taitettu yli 125 kilometria. Omiin muistoihini joelta lukeutuu keskeltä Paukanevaa, joen loputtomien meanderimutkien välistä löytynyt hiekkapohjainen, Yyterin tasoinen uimapaikka, jossa koko melomassa ollut suku vilvoitteli trooppisen kuuman päivän paahteessa, sekä seuraavan yön koittaessa alasti pelattu suopotkupallo-ottelu kirjoittajan mainitsemassa Kanasaaressa.

Ei Paukaneva nykyäänkään aivan koskematonta erämaata ole. Raivion lähtöpaikka, josta meloja pääsee nopeimmin nevalle, on itse asiassa entinen puunkuljetukseen rakennetun kapearaiteisen, nyt jo puretun junaradan seisake. Itse nevalla täytyy alittaa suuri sähkölinja.

Paikkakunnalla syntyneenä toivotan tuulivoimalat tervetulleeksi, niiden suunnitellut sijoitusalueet nykyisten puupeltojen keskellä, poissa jokilaaksosta, näyttävät järkeviltä. Siirtolinjojen kanssa täytyy olla tarkkana, Lestijokilaakson viljelyssaukeiden hienoutta paikalliset eivät välttämättä itse ymmärrä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla