Kuvat
Keijo Penttinen/ Vastavalo
Teerikukot ottavat rajusti yhteen.
Teerikukot ottavat rajusti yhteen.

Kun päivä pitenee ja ilma lämpenee, salskeat taistelijat kohtaavat Suomen saloilla. Voittajat pääsevät lisääntymään, ja jälkeläiset saavat kasvaa kesän yltäkylläisyydessä.

Kukon komeus kertoo hyvistä geeneistä

Soitimella pitää pröystäillä ulkonäöllä, vaikka luonnossa on vaarallista olla näyttävä.

Aamu kajastaa keväisessä metsässä. Outo näppäilevä ääni, jollaista ei uskoisi mistään eläimestä lähtevän, kertoo soitimen alkavan.

Mahtava ukkometso purjehtii esiin aluskasvillisuudesta pyrstö levällään ja pää pystyssä.

Naarasmetsot eli koppelot kerääntyvät lähipuihin. Ne tuomaroivat koiraita pitkään ennen kuin päättävät, kenen kanssa pariutuvat tänä keväänä. Usein suurin, vanhin ja komein ukkometso vie koko potin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lintujen yhteissoitimet ovat eläinmaailman upeimpia turnajaisia. Metsojen ja teerien lisäksi tällä tavalla teutaroivat myös esimerkiksi suokukot.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Metsojen pääosin sivistyneissä menoissa koiraat näppäilevät ja suhisevat noin sadan metrin päässä toisistaan. Teeret pullistelevat vieri vieressä ja loikkivat toistensa kimppuun näyttävissä, mutta yleensä harmittomissa mittelöissä. Suokukkokoiraat esittelevät monivärisiä höyhenkauluksiaan, tappelevat rajusti ja parittelevatkin keskenään.

Soitimelle kokoontuminen on eläinkunnassa melko yleistä. Sitä esiintyy linnuilla, kauriilla ja antiloopeilla, sammakkoeläimillä, viittoilijataskuravuilla ja eräillä hyönteisillä.

Turnajaisten osallistujien ulkonäöstä riippumatta lajeilla on paljon yhteistä. Niille on tyypillistä, ettei koiras anna jälkeläisten hyväksi mitään muuta kuin geeninsä. Naaras hoitaa yksin kaiken lisääntymiseen liittyvän, tai emot jättävät jälkeläiset kokonaan oman onnensa nojaan.

Lisäksi nämä lajit ovat polygaamisia, eli ainakin koiraat ja usein myös naaraat parittelevat usean kumppanin kanssa.

Jos naaras saa koiraalta vain geenit, niiden on parasta olla hyvät. Soitimella koiraiden ominaisuuksia on helppo vertailla, joten naaraat kehittyvät hyvin valikoiviksi. Se johtaa monesti siihen, että koiraiden koristeelliset piirteet kehittyvät äärimmilleen.

Esimerkiksi koirasmetson sysimusta väri punaisilla kulmakarvoilla on kaikkea muuta kuin hyvä suojaväri. Lisäksi ukkometso painaa noin tuplasti enemmän kuin koppelo. Se on silti melko maltillinen otus verrattuna vaikkapa intialaiseen serkkuunsa riikinkukkoon tai Uuden-Guinean kuuluisiin paratiisilintuihin, joita ei ensisilmäyksellä uskoisi lainkaan oikeiksi linnuiksi.

Ilmiö on askarruttanut evoluutiobiologeja tieteenalan alkuajoista saakka. Miksi soidinkäyttäytyminen kehittyy? Ja miksi ihmeessä se ei heikennä eläinten elinvoimaisuutta?

Näyttävien piirteiden valikointi muun kustannuksella pienentää perinnöllistä monimuotoisuutta ja voi tuottaa paljon ongelmia, kuten rotukoirista nähdään. Linnut kuitenkin onnistuvat pysymään elinvoimaisina ja geeneiltään monimuotoisina.

Yksi mahdollinen selitys on, että naaraslinnut ovat koirankasvattajia parempia suosimaan sellaisia ulkoisia piirteitä, jotka kertovat hyvästä yleiskunnosta. Luonnossa näyttävä ulkonäkö on vaarallinen ominaisuus, koska se altistaa saalistajien huomiolle. Vain voimakkaat, valppaat ja koostaan huolimatta ketterät ukkometsot selviävät elossa niin vanhoiksi, että niistä voi tulla soitimen mahtikukkoja.

Naarasjänis täräyttää urosta kuonoon

Isku tarkoittaa pakkeja tai kosijan voimien testaamista.

Hullu kuin maaliskuun jänis, kuuluu vanha brittiläinen sanonta. Sekopäinen Maalisjänis on tuttu Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjasta.

Uskomus jänisten sekoamisesta keväällä ei ole tuulesta temmattu.

Suomalaisten metsäjänisten ja rusakoiden lisääntymisaika jatkuu varhaiskeväästä läpi kesän. Keväällä tunteet ovat kuitenkin kuumimmillaan. Pelloilla ja muilla aukeilla voi jopa kirkkaassa päivänvalossa nähdä kokonaisia jänislaumoja, vauhdikkaita takaa-ajoja ja takajaloillaan seisovia, nyrkkeileviä pitkäkorvia.

Ennen uskottiin, että nyrkkeilijät ovat uroksia, jotka tappelevat asemastaan laumassa tai oikeudesta lähestyä naaraita, jotka tarkkailevat kainosti sivusta.

On kuitenkin käynyt ilmi, että turnajaisissa on ihan toisenlaiset säännöt. Nyrkkeilypari onkin yleensä uros ja naaras. Erehdys on ymmärrettävä, sillä jänisten sukupuolta ei helposti tunnista matkan päästä.

Naarasjänis on valmis parittelemaan vain muutaman tunnin kerrallaan kuuden viikon välein. Urokset kisaavat kiivaasti siitä, kuka saa olla paikalla tuon lyhyen hetken. Tähän ei yleensä kuulu nyrkkeilyä vaan rajuja takaa-ajoja.

Naaras saattaa viedä koko sulhasehdokkaiden joukon juoksulenkille, joka mittaa niiden fyysistä kestävyyttä ja sinnikkyyttä.

Nyrkkitappelun aloittaa useimmiten naaras täräyttämällä lähentelevää urosta kuonoon. Naaras ei ole valmis parittelemaan. Se voi myös antaa pakit epämieluisalle kosijalle tai jopa testata uroksen voimia ja sinnikkyyttä.

Epäherrasmiesmäisesti uros ei aina ota kieltävää vastausta huomioon vaan lyö takaisin. Jos sulhastarjokkaita on paljon, naaraan korvat voivat kevään päätteeksi olla lukuisista iskuista repaleiset ja arpeutuneet.

Jänisten mittelöt eivät ole hengenvaarallisia – paitsi siinä mielessä, että kisailuun keskittynyt pupujussi on tavallista helpompi saalis pedoille.

 

Maija Karala

Kirjoittaja on biologi ja vapaa toimittaja.

 

Koko artikkelin voit lukea Tiede Luonnon numerosta 2/2022 tai digilehdet.fi:stä, jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla