Meribiologi Essi Keskinen etenee Kemin edustalla suppilaudan avulla. Kuva: Ville Savilampi / Metsähallitus
Meribiologi Essi Keskinen etenee Kemin edustalla suppilaudan avulla. Kuva: Ville Savilampi / Metsähallitus
Luontokartoittaja Ville Savilampi tutkii matalaa maastoa Krunnien luonnonsuojelualueella Iissä. Hän kartoittaa vesikiikarin avulla pohjan laatua ja kasvillisuutta. Kuva: Susanna Greus /Metsähallitus
Luontokartoittaja Ville Savilampi tutkii matalaa maastoa Krunnien luonnonsuojelualueella Iissä. Hän kartoittaa vesikiikarin avulla pohjan laatua ja kasvillisuutta. Kuva: Susanna Greus /Metsähallitus
Suomesta on löytynyt vain vähän silonäkinpartaa, ja esiintymissä on yleensä muutama yksilö. Ruotsin puolella Perämerellä se levittäytyy niityiksi. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Suomesta on löytynyt vain vähän silonäkinpartaa, ja esiintymissä on yleensä muutama yksilö. Ruotsin puolella Perämerellä se levittäytyy niityiksi. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Keiholehdet ja ahvenvidat kurkottelevat kohti aurinkoa Kuivaniemen rannikolla kirkkaassa laguunissa. Siinä on enintään metri vettä. Kuva: Noora Kantola / Metsähallitus
Keiholehdet ja ahvenvidat kurkottelevat kohti aurinkoa Kuivaniemen rannikolla kirkkaassa laguunissa. Siinä on enintään metri vettä. Kuva: Noora Kantola / Metsähallitus
Harjoittelija Noora Kantola ottaa kasvista näytteen mikroskopointia varten. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Harjoittelija Noora Kantola ottaa kasvista näytteen mikroskopointia varten. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Järvikorte on yleinen laji rannoilla. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Järvikorte on yleinen laji rannoilla. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Nelilehtivesikuusi viihtyy rantavyöhykkeessä, jossa vedenkorkeus vaihtelee lähinnä vallitsevien tuulien mukaan. Kasvit voivat ajoittain kasvaa melko kuivallakin maalla, välillä lähes upoksissa. Nelilehtivesikuusi on juuri ilmestyneen Punaisen kirjan mukaan vaarantunut. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus
Nelilehtivesikuusi viihtyy rantavyöhykkeessä, jossa vedenkorkeus vaihtelee lähinnä vallitsevien tuulien mukaan. Kasvit voivat ajoittain kasvaa melko kuivallakin maalla, välillä lähes upoksissa. Nelilehtivesikuusi on juuri ilmestyneen Punaisen kirjan mukaan vaarantunut. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus
Harjoittelija Nikolas Sanila ja luontokartoittaja Ville Savilampi paiskivat töitä Kemin edustalla heinäkuun lopussa 2018. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Harjoittelija Nikolas Sanila ja luontokartoittaja Ville Savilampi paiskivat töitä Kemin edustalla heinäkuun lopussa 2018. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Suppilauta on paras kulkupeli suiston tutkijoille.

Veneen ja ihmisten pitkä varjo liikkui tummana tulenkeltaisessa ruovikossa. Oli lokakuun lopun ilta, aurinko paistoi matalalta. Jokisuistoon oli kerääntynyt joutsenia, jotka valmistautuivat lähtemään kohti etelää.

Kauniista hetkestä kertoo meribiologi Essi Keskinen Metsähallituksesta. Hän oli kollegoidensa kanssa palaamassa kenttätöistä pitkin yhtä Tornionjoen suun monista uomista. Se leveni pikkuhiljaa ja muuttui mereksi – mutta missä kohdassa?

On syytä tietää suiston tarkka sijainti, sillä se on aivan erityinen paikka. Siellä missä joki ja meri yhtyvät, on yleensä sekä arvokasta luontoa että ihmisen vahingollista toimintaa, kuten veneväylien ruoppausta. On harvinaisia kasveja ja vehmaita ruovikoita ja kaislikoita, joissa linnut pesivät ja pysähtyvät muuttomatkoillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pinnan alla uivat ylävirtaan joessa kutevat lohet, taimenet ja siiat. Myöhemmin niiden poikaset painelevat toiseen suuntaan merelle kasvamaan. Myös monet paikallisina pidetyt lajit, kuten hauet, ahvenet ja särkikalat, vaeltavat joen ja meren väliä vuodenkierron mukaan, ja siksi suisto on niille hyvin tärkeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat selvittävät vielä tänä kesänä muun muassa Tornionjoen suiston rajoja. Hankkeen nimi on Saumaton ja yhteinen Perämeri, lyhennettynä SEAmBoth. Kahtena aiempana vuonna he ovat tutkineet muuta meriluontoa, kuten ulkomeren riuttoja. Noihin pohjasta kohoaviin kivikoihin kiinnittyy lukemattomia erilaisia vesisammalia ja rihmaleviä.

Suiston määritelmä ei päde Perämerellä

Suisto täytyy paikantaa rajojaan myöten, jotta luontotyypit saataisiin merkittyä oikein kartalle ja merialueen suunnittelu perustuisi tukevaan tietoon. Lisäksi EU-direktiivi edellyttää, että jäsenmaat raportoivat kuuden vuoden välein jokisuistojensa kunnosta ja laajuudesta.

Virallisissa yhteyksissä suisto määritellään tähän tapaan: Se ulottuu joessa sinne, mistä meriveden vaikutus alkaa. Sivuilla se loppuu kivennäismaahan. Merelle päin sitä jatkuu niin pitkään kuin on havaittavissa deltaa, hiekkasärkkiä ja valumaa.

Delta on viuhkanmuotoinen alue, joka muodostuu joen kuljettamasta maa-aineksesta.

Määritelmä ei päde lähes makealla Perämerellä. Siellä suolaisuus vaihtelee eri paikoissa mitättömän vähän. 

Tutkijat keksivät selvittää, voisivatko hahmottaa jokisuiston rajat kasvien avulla. Näyttää siltä, että se onnistuu. Esimerkiksi osmankäämikasvien heimoon kuuluvat palpakot ovat selvästi joen lajeja. Vain meressä viihtyvät nimensä näköinen merisykeröparta ja rihmamaiset uposkasvit haurat. Itse suistosta voi löytyä vaikkapa upossarpio, lietetatar ja vesipaunikko, uhanalaisia kaikki.

Näppärimmäksi kulkuneuvoksi suistossa on osoittautunut suppilauta. Sillä meloo tarvittaessa nopeasti, ja näytteenottopussit sekä vesikiikari pysyvät kätevästi käsillä laudan päällä. Eikä eteneminen tyssää siihen, että potkuri tarttuisi kiinni vesikasveihin.

Tornionjoessa elää alkuperäinen lohikanta

Suurin osa Suomen jokisuistoista on huonossa kunnossa. Etelässä niitä kuormittavat pelloilta ja asutuskeskuksista kulkeutuvat ravinteet, pohjoisessa jokien laajoilta valuma-alueilta vuotavat humuspitoiset vedet. Ne tulevat turpeentuotantoon ojitetuilta soilta.

Tornionjoen suistossa on syväsatama, terästehdas ja vilkasta veneilyä sekä kalastusta. Tästä huolimatta alueen luontoarvot ovat erittäin korkeat, kuten tutkijat sanovat.

”Lohi on taas saatu nousemaan Tornionjokeen, mikä on maailmanlaajuisesti merkittävää”, Keskinen toteaa.

Lohikanta lähti voimistumaan 1990-luvun puolivälin jälkeen. Silloin muun muassa rajoitettiin kalastusta jokisuistossa ja lajin merivaelluksen reiteillä, kertoo erikoistutkija Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskuksesta.

Tämän ansiosta entistä useammat emokalat pääsevät yläjuoksulle ja poikasia syntyy aiempaa enemmän.

Nykyisin Tornionjoki on Itämeren tärkein lohijoki. Se ja Simojoki ovat ainoat, joissa alkuperäinen, perimältään juuri noihin jokiin sitoutunut lohikanta on säilynyt. Muista Suomen rannikon yhteensä noin 35 tunnetusta lohijoesta se on tuhoutunut pitkälti vesirakentamisen takia.

Arja Kivipelto on Tiede Luonto -lehden tuottaja.

Tiede Luonnon ensimmäinen numero kertoo lisää Suomen rannikon erikoisesta luonnosta. Lehti ilmestyy 9. toukokuuta. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla