Paikalliset asukkaat voivat päihittää tutkijat lajintuntemuksessa.

Lapsuus ja nuoruus Porissa varusti minut yhdellä korvaamattomalla taidolla: erotan mustavariksen normivariksesta vaikka unissani.

Mustavarikset kuuluvat ilman muuta lempilintuihini. Nurmikolla tepastellessaan ne ovat hellyttävän koomisia.

Musan metsän kenttäkerroksessa leikkivä lapsi sai jonkinlaista turvan tunnetta siitä, että parikymmentä metriä ylempänä eleli eloisa lintuyhdyskunta. Sen iloiset äänet olivat kevään varma merkki.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvittelin, että on yleistä erottaa varis ja mustavaris toisistaan. Huomasin kuvitelman vääräksi, kun muutin Helsinkiin. Biologianopiskelijat opiskelivat erottamaan variksen ja mustavariksen toisistaan. Mitä eroa niillä sitten on? Vaikka mitä, nehän ovat aivan eri näköisiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäisen vuoden biologianopiskelijana olin innoissani kaikesta paitsi lajintuntemuksesta. Sen perusongelma on, että suurin osa eliöistä on samannäköisiä: pieniä ja ruskeita.

Kaikki myyrät näyttävät samalta, suurin osa linnuista on samannäköisiä ja herbaarion kasvinäytteetkin ovat pieniä ja ruskeita.

Monien lajien keskeinen tuntomerkki on habitus. Se on hienompi käsite sille, että tämä laji nyt vaan näyttää tältä.

Nisäkkäiden lajintuntemus oli erityisen hankalaa. Kurssiopettaja oli vakuuttunut, että habituksesta saa parhaan tunnun, kun tekee tunnistuksen nopeasti. Hän piti selän takana kädessään myyrää, vilautti sitä sekunnin ajan ja kysyi, mikä laji oli. En oppinut myyriä, mutta päätin, että jyrsijöitä en ainakaan ala tutkia. Tämä päätös ei pitänyt, mutta olen vieläkin saamaton tunnistamaan mitään rottaa pienempää.

Vaihto-opiskeluaikana ranskankielisessä Sveitsissä pääsin briljeeraamaan mustavarikseen liittyvällä taidollani.

Keski-Euroopassa normivaris esiintyy kokonaan mustana värimuotona, nokivariksena, joten variksen ja mustavariksen määrittäminen on vaikeampaa kuin Suomessa. Kun paikalliset opiskelijat ihmettelivät, miten voin erottaa niin helposti varislajit toisistaan, vastasin: ”Je ne sais quoi.” Ilmaus ehkä kuvaa suhdettani mustavariksiin paremmin kuin habitus.

Myöhemmin kuulin tutkimuksesta, jossa todettiin, että paikallisten asukkaiden luonnontuntemus voi paljastaa tieteelle aiemmin tuntemattomia lajeja. On olemassa lukemattomia esimerkkejä siitä, etteivät tutkijat erota toisistaan kahta samannäköistä lajia, mutta paikallisilla asukkailla oli niille omat nimensä. He erottivat helposti toisistaan lajit, jotka tutkijoiden mielestä vaikuttivat yhdeltä ja samalta.

Tutkimus ei yllättänyt tippaakaan. Mustavaristen kanssa olen enemmän paikallisasukas kuin tutkija.

 

Tuomas Aivelo

on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla