Olen kerran tunkeutunut öiselle hautausmaalle. Syy oli hyvä – ehkä paras mahdollinen syy kiivetä pimeässä korkean tiilimuurin yli. Olin menossa seuraamaan mäyräperhettä. 

Olin nähnyt mäyrien koloja, mutten koskaan ollut päässyt tarkkailemaan niiden elämää. Kun kuulin zürichiläiseltä tuttavaltani, että Sihlfeldin hautausmaalla on useita reviirejä, suunnitelma oli nopeasti kasattu. 

Mäyrät tulivat mieleeni, kun kollega sanoi, ettei halua hankkia lapselleen lemmikkieläintä. Tuolla ulkona on valtavasti elämiä, niitä voi seurata, hän perusteli. Ajatus oli samaan aikaan hämmentävä ja nerokas. Eihän luonnon eläinten katseleminen ole yhtään sama asia kuin lemmikin omistaminen ja hoitaminen! Mutta miksei vapaana vaeltavaan eläimeen voisi jalostaa yhtä syvän suhteen kuin häkissä asuvaan? 

Kaipaan lapsuuden omakotitaloelämästäni eniten lintulautaa. Aamupuuron syöminen ja talitiaisten kinastelun seuraaminen on yhä olennainen osa päivänkulkua, kun käyn vanhempieni luona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Voin tuijottaa eläimiä tunteja. Kuvittelen minkälaista on olla tuo tiainen.

Lintulaudan vieraiden kanssa voi syntyä pitkiäkin suhteita. Muistan fasaanin, joka terrorisoi naapuruston kissoja. Kun kukko partioi aluettaan, huudot kaikuivat korttelissa. Kerran naapurin kissa uskaltautui lähestymään sitä. Pikainen takaa-ajo, enkä enää nähnyt kissaa ja fasaania samaan aikaan pihalla.

Suhdettamme väritti se, että fasaania piti aina tarkailla ikkunan läpi. En koskaan tavannut lintua ulkona ollessani. Minulle jäi vahva mielikuva siitä, ettei fasaani pelännyt ihmisiä. Sen arvolle ei vain ollut sopivaa, että ihmiset pääsisivät avoimesti tuijottamaan sitä.

Vielä läheisempi suhde muodostui kesämökin joutsenpariskuntaan. Pari kertaa viikossa joutsenet tulivat käymään mökkirannassa ja saivat paahtoleivän päätypaloja. Ne vierailivat luonamme joka ikinen kesä toistakymmentä vuotta. Pidin lintuja samoina, vaikka enhän minä oikeasti niitä tunnistanut.

Istuimme pienen nurmikentän toisella puolella ja seurasimme, kun mäyrät yksi kerrallaan tulivat iltahämärässä esille tuhisemaan ja etsimään syötävää. Pennut leikkivät pesän suuaukon lähistöllä.

Hetken aikaa olin kateellinen. Mäyrien elämä vaikutti täydelliseltä: niillä on huoneisto aivan kaupungin keskustassa, ne nukkuvat talven ja viettävät kesäyöt nauttien mehukkaista aterioista.

Mäyrät eivät kuitenkaan voi pysähtyä kolmeksi tunniksi seuraamaan toisen lajin touhua eivätkä pohtia, kuinka hauskaa olisi olla juuri tuo mäyrä. Termoskannussa höyryävä kaakaokin on aika ihanaa. 

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian  tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.
Nasse setä
Seuraa 
Viestejä5292

Samat linnut luultavasti. Minulla on käsitys oman pihapiirin linnuista että ne myös tuntevat ihmisyksilöt. Puluja joutuu häätämään katolta käsiä läpsyttämällä, mutta keltanokkaräkätille mulkaisi riittää. Ne suraankatsettasi ja luultavasti lukee ilmeitä.

Keltanokkaräkätit tekee myös yhteistyötä. Ne varottaa käärmeistä, ihan oma huutonsa. Syöksyvät sen kimppuun joka hälyyttää koiran, joka hälyyttää ihmisen. Aikoinaan tapoin niitä, mutta nyt tyytynyt vain häätämään.

Käyttäjä16578
Seuraa 
Viestejä7

Rastaat tekevät yhteistyötä ja liittyipä mukaan myös pikkulintuja, sekä kaksi tikkaa kun varis pyöriskeli pesien lähellä, siis ensin ajetaan pois pahin yhteinen vihollinen yhteistyöllä.

Yksi mustarastaistamme on alueen päällikkö, laulaa eniten tai oikeastaan puhuu kuin papukaija, oikea hölöttäjä siis, Tyttäreni tytär huuteli viileään veteen mennessään sanoja joita tuo sitten toisteli parisen viikkoa.

Sama lintu lensi myös hädissään jalkojeni juureen tukea pyytämään, kun tikkojen kanssa oli tullut kärhämää. Sille en kuitenkaan salaisuuksia kerro vaikka kaveri onkin, laulaa ne kumminkin kaikkien korville.

Sisältö jatkuu mainoksen alla