Orava on aktiivinen päiväsaikaan toisin kuin useimmat muut jyrsijät ja nisäkkäät ylipäätään. Kuva: Ossi Saarinen
Orava on aktiivinen päiväsaikaan toisin kuin useimmat muut jyrsijät ja nisäkkäät ylipäätään. Kuva: Ossi Saarinen

Kuusensiementen syönti käy pikku jyrsijältä vikkelästi: se pyörittää kuusenkäpyä käpäliensä välissä kuin sorvari, ja suunta riippuu siitä, onko yksilö oikea- vai vasenkätinen.

Naapurin Maunolla oli ongelma. Hän halusi ruokkia pikkulintuja, mutta orava kävi aina syömässä siemenet.

Mauno siirsi lintulaudan puun oksalta roikkumaan pitkän siiman päähän. Orava alkoi hyppiä apajalleen maasta ja rungolta ponnistaen. Sille riitti, että lauta heilahti rajusti. Siemenet tipahtivat maahan.

Pian Maunon pihapuusta sojotti oudonnäköinen oksa: pitkä lasikuituinen onkivapa, jonka siiman päässä lintulauta killui – riittävän korkealla maasta ja kyllin etäällä puusta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pörröhäntä pohti asiaa puussa. Se alkoi harjoitella sitkeästi. Onkivapa oli ohut ja liukas, mutta lopulta, monesti pudottuaan, orava pääsi vavan kärkeen asti. Sitten se liukui lintulaudalle siimaa pitkin pää edellä kuin ninjasoturi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Orava on ongelmanratkaisun mestari. Yhtä lailla kuin ihminen keksi Eurooppaan levittäytyessään keinot selviytyä kylmistä talvista, kehitti orava omansa.

Pieni jyrsijä hamstraa ruokaa vimmaisesti

Talviruokaa on kerättävä, säilöttävä ja kätkettävä toisilta, tietää orava vaistomaisesti. Tätä kaikkea se tekee vimmaisesti. Kaikkea ruokaa, kaiken aikaa. Myös kaupungissa, jossa talven yli saattaa selvitä ihmisenkin tarjoomusten varassa. 

Ihminen huomaa ympäristössään outouksia, joista sitten vaikkapa radion Luontoillassa kysellään: Miksi puissa roikkuu tatteja? Miksi nurmikkoon on ilmestynyt pieniä kuoppia?

Niinä vuosina, joina kuusi tekee hyvän siemensadon, oravalla ei ole hätää. Sen tärkein talviravinto roikkuu tarjolla käpyinä kuusten latvoissa. Suomen eteläisessä puolikkaassa viime talvi oli sellainen.

Kuusensiementen syönti käy oravalta vikkelästi. Se pyörittää kuusenkäpyä käpäliensä välissä kuin sorvari. Suunta riippuu siitä, onko yksilö oikea- vai vasenkätinen. Se naksauttaa terävillä jyrsijänhampaillaan käpysuomun irti ja kiskaisee paljastuneen siemenen kielellään suuhunsa. Joka kävystä se lipaisee 100–200 pientä siementä.

Puun tai kannon juurelle jäävät tutut jäännökset: kasa suomuja ja rankoja. 

Hyvienkään vuosien käpysato ei säily kesään asti. Orava voi järsiä toistasataa käpyä päivässä, ja myös käpytikat käyvät osilla. Lisäksi ruoka katoaa viimeistään kevättalvella, kun kävyt avautuvat varistaakseen siemenet levälleen hangelle. Niinpä orava on oppinut työntelemään syksyisin käpyjä sammaleeseen. Kosteus estää suomuja avautumasta, joten orava saa lumenalaisista kylmäkellareistaan kuusensiementä vielä silloinkin, kun puut ovat jo tyhjentyneet.

Alkavana talvena kuusen siemensadosta tulee surkea koko Suomessa. Oravan pelastavat tänä talvena männynkävyt. Niitä on runsaasti. Moni tämän kesän poikanen kuitenkin kuolee nälkään, ja ruoan varastointi ratkaisee monen oravan kohtalon. 

Siitä on kyse puihin ilmestyneissä sienissäkin: maahan kaivettuina ne mätänisivät, mutta orava nostelee niitä oksanhaaroihin, jossa ne kuivuvat ilmavasti ja säilyvät.

Kuivatus lienee oravalle vaistonvaraista: kun muuan mies takavuosina tarjosi pihaoravilleen keitettyä spagettia, hän huomasi myöhemmin spagetin roikkuvan kuivumassa kuusen oksilla.

Pienten reikien kaivelussa on kyse terhojen, siementen tai pähkinöiden piilottamisesta maahan. Onpa oravan joskus nähty kätkevän pikkukiviäkin, ilmeisesti silkkaa varastointivimmaansa tyydyttääkseen. 

Orava löytää piilonsa lumen altakin, osin muistinsa ja osin hajuaistinsa avulla. Kätköjä keksivät muutkin eläimet tai lajitoverit, joten oravalle on kehittynyt viisas tapa tehdä mieluummin lukemattomia pieniä kuin yksi suuri varasto.

Kansanperinteessä oli paha enne, jos orava pudotteli pieniä havuja hangelle.

Oravien jäljiltä löytyy joskus paljon kuusen oksankärkiä, ja ainakin oravan ahdingosta se todella kertoo. Kun on huono käpytalvi, eikä vielä löydy linnunpoikasiakaan ryöstettäväksi, nälkäinen metsäorava joutuu turvautumaan kuusen kukkasilmuihin. Silmu sijaitsee uusimman vuosikasvun tyvessä, ja saadakseen silmun suuhunsa orava joutuu katkaisemaan molemmat.

Miten kävi naapurin Maunon ja oravan tahtojen taistelussa?

Se ratkesi luovutusvoittoon oravan hyväksi.

 ”Kyllä se oli minua viisaampi”, Mauno totesi vaimolleen ja alkoi kantaa siemeniä onkivavan päässä roikkuvalle lintulaudalleen sen verran useammin, että lintujakin ennätti aterialle.

Tiede Luonto 6 / 2020 kertoo lisää oravasta. Vaikka orava on mestarillinen ongelmanratkaisija, se voi olla pulassa. Suomen metsien oravakanta on huvennut kolmessakymmenessä vuodessa alle puoleen. Eläinten määrä on laskenut kaikkialla eteläisintä Suomea lukuunottamatta. Kato johtuu ilmastonmuutoksesta, mutta miten, sitä tutkijat eivät tiedä. 
Sisältö jatkuu mainoksen alla