Eläinten käyttäytymisestä paljastuu ihmismäisiä luonne-eroja.

Lempilenkkini kulkee vaihtelevassa maastossa. Se seurailee pieniä polkuja, reheviä puronvarsia ja soisia painanteita. Välillä kipuan harvapuustoisille kallioille ja kävelen hetken valoisassa mäntymetsässä.

Joskus oikaisen umpimetsästä pellon reunaan moikkaamaan tuttuja. Valkohäntäpeurat ovat tutussa paikassa, kuten aina tähän aikaan syksystä. Emä ja sen kaksi vasaa ruokailevat kesantopellolla kaikessa rauhassa – tai siltä ainakin näyttää.

Toinen vasoista on peloissaan. Sen paljastaa peräpeili. Pitkä häntä vipattaa edestakaisin ja eläin vilkuilee levottomana ympärilleen. Sisarus ja emä ovat toista maata. Niitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Hännät sojottavat alaviistoon ja heijaavat hiljakseen. Kaikki on kunnossa. Syöminen saa jatkua.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ihmisten persoonallisuuksia pidetään itsestäänselvyytenä, mutta samanlaisia luonne-eroja esiintyy luonnossa. Toiset eläimet ovat arempia, toiset rohkeampia. Erot ovat synnynnäisiä, osa perittyä temperamenttia, mutta niihin vaikuttavat myös kokemukset.<

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Levoton vasa kuuluu arkojen klaaniin. Se on varuillaan nähdessään ihmisen eikä varmaankaan ota elämässä turhia riskejä. Toisesta vasasta varttuu luultavasti emänsä kaltainen viilipytty, joka tutustuu aktiivisesti uusiin ympäristöihin.Tiede paljastaa eläinten käyttäytymisessä yhä uusia ihmismäisiä piirteitä. Persoonallisuuseroja on löydetty lähes kaikilta tähän mennessä tutkituilta eläimiltä. Jopa mehiläisten kaltaisilla selkärangattomilla on selvästi havaittava luonne.

Tutkimusten mukaan eläinten käyttäytymisestä jopa kolmannes selittyy persoonallisuudella.

Eläimillä on samanlaisia persoonallisuuden piirteitä ja tunne-elämyksiä kuin ihmisillä, mutta niiden voimakkuus vaihtelee eri lajeilla ja yksilöillä. Niin ihminen kuin mustekala voivat olla joko ujoja tai ulospäinsuuntautuneita. Siinä missä ihminen arastelee vieraassa seurassa, ujo mustekala pysyttelee piilossa ja uskaltautuu paikalle vasta kun kokee sen turvalliseksi.

Ollako ujo vai rohkea? Evoluutio on suosinut molempia. Rohkea eläin löytää enemmän ruokaa kuin lajitoverinsa ja pääsee lisääntymään helpommin.

Liian uskalias ei kannata olla. Yltiöpäinen riskinottaja jää arkajalkaa todennäköisemmin petojen saaliiksi.

Ujous voi koitua peuranvasan pelastukseksi. Metsästysaikana avoimella pellolla kannattaa olla arka ja epäillä kaikkia kaksijalkaisia.

Hyvää loppusyksyä Tiede Luonnon lukijat!

Sisältö jatkuu mainoksen alla