Kesäpäivän sääennuste on kuin savolainen: tulkinta jää kuulijalle.

Ei käy kateeksi meteorologeja. He saavat ammattikuntana tuntea nahoissaan kanssaihmisten pettymykset. Kylmä on aina liian kylmää, kesäsade liian märkää ja helle liian kuumaa. Harva on sellainen keli, joka kelpaa kaikille.

Moni unohtaa, että meteorologi ei tee säätä vaan yksinkertaisesti kertoo siitä. Ei syy ole ennusteen tekijässä, jos lämpötila on jonkun mielestä väärä tai sade sattuu osumaan juuri omalle pihalle.

Säästä jaksetaan nykyään keskustella loputtomiin. Ilmoista halutaan olla perillä, kun mennään marjaan tai vesille. Entistä tarkempia sääennusteita tahtovat erityisesti maanviljelijät, rakentajat, matkailuväki ja muut, joiden leipä on keleistä kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ymmärrän ammattilaisia, mutta Maija ja Matti Meikäläisen tarve tietää täsmäsää monen päivän päähän menee välillä yli hilseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Säästä kertominen on sitä vaikeampaa, mitä pidemmälle ennustetaan. Tämä pätee varsinkin oikukkaiden ilmojen Suomessa.

Viiden vuorokauden päähän voi vielä ennakoida melko osuvasti, mutta siitä eteenpäin sääennusteet alkavat olla lähellä valistuneita arvauksia. Ne menevätkin usein metsään.

Sen sijaan saman päivän ennusteet ovat jo niin tarkkoja, että muistuttavat sääraporttia. Niistä peräti yhdeksän kymmenestä osuu kohdalleen.

Tavallinen kummastelun aihe on se, miksei kesäsateen paikkaa ja aikaa osata kertoa tarkasti. Syy löytyy sään kaoottisesta luonteesta. Sade on epäjatkuva suure: sitä joko syntyy tai ei.

Varsinkin kesällä sateet tuppaavat olemaan kuurottaisia ja satunnaisia. Koskaan ei voi sanoa täysin varmasti, mihin kuuro iskee. Jossain paistaa aurinko, ja yhden pilven takia kilometrin päässä saattaa sataa kaatamalla.

Ennusteita ei kannattaisi ottaa kovin kirjaimellisesti. Huominen ennuste kotikulmille tai lähipuistoon ei ole lupaus. Täsmäuskon vastapainoksi suosittelen epävarmuuden sietoa. Ennuste antaa vain suuntaviivat. Siksi meteorologitkin käyttävät sanoja "poutaantuu" tai "kylmenee" eivätkä lupaa mitään.

Itse luen sääennusteita savolaisella mielellä, hyväksyn ikuisen epävarmuuden: suattaappi sattoo, vuan voep tuo olla hyvinnii satamattakkii.

Sitä paitsi. Pessimisti ei pety. Ei edes säätä koskevissa odotuksissa.

Heleää loppukesää Tiede Luonnon lukijat!

Homer_Backland
Seuraa 
Viestejä22889

Jännä, että Pekka Pouta et al....eivät huomanneet Oulun 2021 Tsunamia lainkaan...ennustettiin aurinkoista superhellettä...menin Nallikariin ja siellä oli kylmä kuin ryssän helvetissä....ja merellä salamoi. Palasin kaupungin torille ja otin bissen...alkoi tulla pisaroita...pakenin kotiin  ja pian alkoi tulla vaakaan rakeita ja 15 puuta kaatui tontilta.

Any sufficiently advanced technology is INDISTINGUISHABLE FROM MAGIC!
- Arthur C. Clarke

Sisältö jatkuu mainoksen alla