Kuvat
Petri Rotsten

Eläimet saavat ihmiset jakamaan hyviä tunteita – tai huutamaan toisilleen.

Pusikosta kuului tuhinaa ja pärskäys. Pensaat heiluivat aikansa, kunnes kiveykselle astui varovaisesti piikikäs seikkailija. Siili oli tullut ravintolan terassille.

Tutkin eläinlajeja, joista ihmiset eivät pidä. Kiintoisaa kyllä, ei-pidettyjen eläinlajien tutkiminen antaa minulle vääristyneen kuvan ihmisistä. Ei-pidettyjen lajien kautta katsottuna ihmiset ovat sangen vihamielisiä.

Kun ihmiset eivät pidä jostain eläinlajista, he usein huutavat toisille ihmisille.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ihmiset kiljuvat esimerkiksi naapurilleen aidan yli siitä, kuinka omenat pitäisi kerätä pihamaalta, etteivät ne houkuta rottia. Ihmiset kailottavat internetin tyhjyyteen siitä, kuinka Kehä Kolmosen sisälle pitäisi siirtää susia, koska eivät ne kaupunkilaiset mistään mitään tiedä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimuksessamme olemme ajatelleet niin, että monet eläimet fasilitoivat ihmisten välisiä konflikteja. Eläimet ovat väylä, jonka kautta puramme muita ihmisiä kohtaan tuntemaamme ärsytystä.

Toisaalta eläimet myös antavat mahdollisuuksia käsitellä yhteisesti positiivisia tunteita. Pääsääntöisestihän ihmiset kuitenkin pitävät eläimistä, eikö niin? Ihmiset hoitavat lemmikkejä, käyvät eläintarhoissa ihastelemassa eläimiä ja matkaavat kauaskin tehdäkseen luontoretkiä, joilla toivovat näkevänsä vilahduksen eksoottisesta eläimestä. Eläimissä on jotain, mikä herättää miellyttävän olon.

Muistin ihmisten eläinrakkaan puolen, kun olin kesän viimeisinä lämpiminä päivinä käymässä Tallinnassa. Olin illallisella ravintolassa Kadriorgin puiston laidalla, ja koska ilma oli miellyttävä, söimme ulkona. Terassi oli pienimuotoinen ruusutarha, jossa kiveystä oli vähän ja nurmikkoa paljon.

Pääruuan jälkeen huomasin siilin, joka seikkaili puutarhan reunassa. Tyytyväisenä hyvästä ruuasta oli sopiva seurata aidoksi muuttunutta lauantai-illan Avaraa luontoa. Siili kierteli lopulta viereiseen pensaaseen ja pistäytyi sieltä kiveykselle. Se tuli esille juuri naapuripöytämme vieressä ja pöydässä istunut keski-ikäinen nainen katsahti siiliin. Siili pysähtyi ja tuijotti naista. Noin kymmenen sekunnin ajan – joskin se tuntui minuuteilta – he tuijottivat toisiaan. Sitten siili aivasti, kääntyi ja kipitti takaisin pensaaseen.

Nainen nosti päätään kohti muita ruokailijoita kuin selvittääkseen, oliko kukaan muu ravintolassa nähnyt hänen hetkeään siilin kanssa. Kohtasin hänen katseensa ja hymyilin leveästi. Nainen hymyili minulle leveästi. Olimme jakaneet siilikohtaamisen, joka oli tehnyt meistä molemmista hetkeksi onnellisia.

Tuomas Aivelo
on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.

Kolumni on julkaistu Tiede Luonnossa 7/2022.

NasseSetä
Seuraa 
Viestejä4729

Joo0 kirjoitti:
NasseSetä kirjoitti:
Mun mummoystävä vertaa itseään usein siiliin.

Lyhytkarvainen hutsu?

Herttainen, pieni, pyöreä pallero.

Sisältö jatkuu mainoksen alla