Suopursu on myrkyllinen, mutta sen vahva lemu hurmaa haistelijansa.

Räme on ihana retkikohde, jos sinne saapastelee kesä-heinäkuussa. Se on ”täynnä tuoksua mi hurmaa huumaa”, kuten Helena Eeva runoilee sanoittamassaan tunnetussa tangossa.

Iskelmän villi, pystypäinen ja sielultaan kuuma suopursu kuolee, kun syysvihuri riipii sen. Tämä ei pidä paikkaansa: laji on ainavihanta. Talvella se vain käpristää ja riiputtaa lehtiään samaan tapaan kuin sukulaisensa alppiruusut.

Voimakas lemu tulee lehdistä ja kauniista valkoisista kukista. Ne sisältävät haihtuvia öljyjä, kuten ledolia, palustrolia ja myrseeniä. Suopursu on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita, lukee Myrkytystietokeskuksen nettisivuilla. Ennen vanhaan kasvi kelpasikin monenlaisiin rohtoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suopursusta keitetyllä liemellä häädettiin syöpäläisiä kotieläimistä. Sänkyyn pedatut suopursun oksat karkottivat luteita – ja herättivät seksihaluja. Lattialle levitetyt varvut ehkäisivät tarttuvien tautien leviämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suopursulla myös maustettiin olutta. Tarinat kertovat, että tymäkästä juomasta humaltunut rähinöi ja kärsi myöhemmin pahasta krapulasta.

Muille valkoinen kukkameri on elämys, mutta moni metsänomistaja suhtautuu karsaasti laajoihin suopursuvarvikoihin. Kasvi näet vuorottelee kuusen kanssa ikävän ruostesienen isännyydestä. Tauti kuivattaa puun nuoret versot keltaisiksi.

 

Lue lisääTiede Luonnosta 4/2021.

Sisältö jatkuu mainoksen alla