Riekon varpaita peittävät pitkät höyhenet. Kuva: Jari Niskanen/Vastavalo
Riekon varpaita peittävät pitkät höyhenet. Kuva: Jari Niskanen/Vastavalo

Pohjoisen linnuille kasvaa talveksi ilmaa ahnehtivia lisähöyheniä. Toimiva lumikenkä on leveä ja pörröinen.

Suomen eläimet pärjäävät jään ja lumen keskellä, koska niiden elimistö on sopeutunut monin tavoin talven kylmyyteen.

Tasalämpöiset eläimet selviävät pitämällä ruumiinlämpönsä kymmeniä asteita ympäristöä korkeammalla. Siihen tarvitaan apukeinoja. 

Karhu ja supikoira keräävät ihonsa alle roiman rasvakerroksen eristeeksi ja vararavinnoksi. Rasvan varastointi on nerokas tapa selvitä talvella sekä ruoan että veden puutteesta. Rasva on kevyttä, ja sen energiatiheys on suuri. Se tuottaa palaessaan lähes puolitoista grammaa vettä yhtä poltettua rasvagrammaa kohti. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nisäkkäät torjuvat kylmää ylimääräisillä karvoilla. Naalin turkki on talvella kaksi kertaa paksumpi kuin kesällä. Siksi se joutuu kiihdyttämään aineenvaihduntaansa lämmön tuottamiseksi vasta 40 asteen pakkasella. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Päästäisillä ja monilla muilla jyrsijöillä aluskarva lisääntyy, kun ilma jäähtyy. Turkkiin syntyy pieniä ja tehokkaasti lämpöä eristäviä ilmaonkaloita. 

Poro on äärimmäinen esimerkki kylmään sopeutumisesta. Sen karvat ovat luonnostaan onttoja, täynnä ilmalokeroita. Ilman pullistamat karvat ovat paras eriste pakkasessa.

Suuri ja pyöreä tarkenee

Linnut panostavat höyhenpukuun, joka paksuntuu talvikuukausien ajaksi. Kanalintujen erikoisuus on höyhenen tyvestä haarautuva ja ilmaa sitova lisäuntuva. Untuva on kiirunan ja riekon kaltaisilla pohjoisen linnuilla kolmasosan pidempää kuin etelän peltokanoilla. Talvella sekä lisäuntuvat että höyhenet ovat pidempiä ja haarakkaampia kuin kesällä.

Mahtitakin sisälle mahtuu tavallista enemmän lämmittävää ilmaa. Pörhistämällä lintu saa lisättyä eristävän ilman määrää entisestään. 

Talvihöyheniä ei kasva tasaisesti pitkin kehoa, vaan ainoastaan tiettyihin kohtiin eri puolelle ruumista. Kiirunalla ja riekolla niitä ilmestyy paikkoihin, jotka ovat kesällä paljaana.

Höyhenpuvun kasvatus kannattaa, sillä suurena ja pyöreänä tarkenee pakkasessa paremmin.

Linnun koon suurentuessa lämpöä hukkaavan pinta-alan suhteellinen osuus pienenee.

Millaiset jalat ovat hyvät lumella?

Riippuu siitä, keneltä kysyy. Liikkumista helpottaa ainakin se, ettei jalka uppoa kovin syvälle hankeen. 

Evoluutio on kehittänyt metsäjänikselle oivalliset lumikengät, joilla jänöjussi etenee keveästi pehmeässäkin lumessa. Sen takajalkojen varpaat leviävät viuhkaksi. Jalkaterien pinta-ala on niin laaja, että yhtä neliösenttiä kohden kertyy vain kymmenisen grammaa ruumiinpainoa. 

Sen sijaan rusakon kapea jalka uppoaa paljon syvemmälle lumeen. Jalkaterien aiheuttama pintapaine on metsäjänikseen verrattuna kaksinkertainen. Hirvellä menee vielä huonommin. Se ei lumella liitele. Sorkkien pintapaine on jopa yli kilo neliösenttiä kohden. Jalat sujahtavat syvälle kinoksiin. Ison eläimen pelastaa se, että sen jalat ovat pitkät.

Metsäjäniksen kaltaisia lumikiitureita löytyy myös linnuista. Luonnon luokittelijan Carl von Linnén mielestä riekon varpaat muistuttivat jäniksenkäpälää. Siksi hän antoi riekolle aluksi nimen Tetrao lagopus, jänisjalkainen metso. 

Linné ei ollut ihan väärässä. Riekon varpaat ovat talvikuukausina yltä päältä pitkien ja kähärien höyhenten peitossa. Samoin käy toiselle pohjoisen metsäkanalle, kiirunalle. Metsolta ja teereltä höyhenvarpaat puuttuvat.

Riekko sipsuttaa hangella kuin valkoinen keijukainen. Puolikiloinen lintu painuu vain muutaman sentin lumeen, koska jaloille jakautuu ainoastaan 12–14 grammaa painoa neliösenttiä kohden.

Lumilapiot omasta takaa

Kunnon lumimatosta onkin riekolle ja kiirunalle paljon hyötyä. Paksun hangen päältä on kätevä noukkia pajun ja koivun oksia ravinnoksi.

Höyhenvarpaista saa kätevän lumilapion. Riekon jänöjalkojen sivuilla kasvaa lusikan muotoisia sarveislisäkkeitä. Lisäkkeet ovat sitä leveämmät, mitä lumisemmassa ilmastossa laji elää.

Lapiomaisella jalalla riekolta luonnistuu näppärästi kiepin kaivaminen. Myös kynnet kasvavat talvella melkein sentin pidemmiksi. Siitäkin on apua silloin, kun täytyy hakeutua lumen sisään.

Jalanpohjista löytyvät myös liukuesteet. Poikittaiset ihoharjanteet takaavat pitävän otteen jäästä tai kivestä. Niiden avulla kiiruna kiipeää jyrkännettä ketterämmin kuin vuorikiipeilijä. Harva eläin omistaa samanlaiset alppikengät.

Karvoja ja kynsiä kasvaa muillekin lajeille. Pohjois-Suomessa elävien kettujen jalkapohjien polkuanturoiden välit peittyvät karvoilla, mutta eteläisten lajitoverien jalkapohjat jäävät paljaiksi.

Tuntureilla elävän sopulin varpaankynnet ovat kesällä vaatimattomat nysät. Talvella ne venähtävät sentin mittaisiksi. 

Tiede Luonto 1/2021 kertoo lisää lumesta ja siitä, mitä hyötyä hangista on eläimille ja kasveille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla