Jos haluat nähdä vilauksen hirvestä, syksyllä on siihen paras tilaisuus. Tähän aikaan vuodesta kiima saa hirvet liikkeelle. Varsinkin urokset ovat omissa maailmoissaan ja höntyilevät sinne tänne. Ne kuuluttavat mahtiaan kumeilla öhkäisyillä. Naaraat kutsuvat niitä luokseen ujeltamalla.

Moni luontokuvaaja on opetellut matkimaan noita kutsuhuutoja, jotta saisi houkuteltua sonneja lähelleen. Päätoimittaja Jukka Ruukki harjoitteli intensiivisesti muutamia kuukausia, ja tuoreessa Tiede Luonnossa hän kertoo, että sai palkinnoksi unohtumattoman elämyksen. Hän esittelee lehden kansijutussa riippuvahuulisen, pitkäkoipisen eläimen, jota ei voi sanoa kauniiksi, "mutta sen valtavaan kokoon ja karkeapiirteiseen, kesyttömään ulkonäköön liittyy alkuperäisyydellään tenhoavaa voimaa, joka ei voi olla syvästi vaikuttamatta katsojaan”, kuten biologi Pekka Nuorteva maalailee Suomen eläinkuvasto-kirjassa. 

Sienten haistaminen on kuin laatuviinien arviointia, väittää biologi ja tietokirjailija Jarkko Korhonen kirjoituksessaan. Asiantuntija voi löytää punaviinin aromista kirsikkaa, kypsiä marjoja, vaniljaa, sikarinsavua tai tummaa suklaata. Kokenut nenä erittelee sienen tuoksusta vaikkapa pähkinää, pelargonia, klooria, hajuvettä, kaakaota, vihreää teetä, kookosta, karvasmantelia tai anista. Paitsi huvin vuoksi, sieniä kannattaa nuuhkia siksi, että hajut ovat monesti tärkeitä tuntomerkkejä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Syksyn luontoretki suuntautuu Kuusamoon. Karhunkierros saa kulkijan haukkomaan henkeä, niin kauniita maisemat ovat. Tiede Luonnon tuottajalle Arja Kivipellolle kokemus oli kirjaimellisestikin hengästyttävä: patikointi muhkuraisilla poluilla mäkisessä maastossa kävi hänen voimilleen. Varsinkin viimeisen päivän taival otti taapertajasta mittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vapaa toimittaja Katja Martelius kertoo, mitä Suomen raakuille kuuluu. Vaikka jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen laji, sillä on toivoa. Suomalaiset tutkijat ovat saaneet joukon raakkuja lisääntymään laboratoriossa ja toukista on kasvanyt tomeria parimillisiä pikkuraakkuja. Lisäksi on löytynyt uusia esiintymiä, kun on alettu perusteellisesti kartoittaa simpukoille mahdollisia jokia.

Biologi ja tiedetoimittaja Marjatta Sihvonen kirjoittaa monnista, joka katosi vesistämme jo 1800-luvulla. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan jättikala voitaisiin palauttaa tänne. Ainakin sille olisi valtavasti särkikaloja syötäväksi.

Nappikotula ja sinivihvilä ovat kaukomailta kotoisin, mutta ne päätyivät Helsingin Arabianrantaan valkoposkihanhien kyydissä, arvelee kasvitieteilijä Pertti Ranta. Monet vieraslajit asettuvat ensiksi kaupunkeihin ja levittäytyvät muualle maahan teitä ja junaratoja pitkin. Siellä missä on paljon metsää, ne eivät pääse etenemään. Mutta jos metsään vedetään tie tai rakennetaan mökki, lupiini on pian paikalla. 

Kauniita syyspäiviä, Tiede Luonnon lukija!

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla