Kirjoitukset vievät suomalaisiin metsiin, valtamerten pinnan alle ja kauas menneisyyteen.

Vuoden 2021 Tiede Luonnon ensimmäisen numeron kannessa komeilee helmipöllö. Lajin koiraat saattavat hihkaista ensimmäiset soidinhuutonsa jo varhain tammikuussa. Näin aikaisin öinen puputus alkaa niinä vuosina, joina myyriä on paljon.

Linnut jatkavat, kunnes saavat itselleen puolison. Poikamiehet huutelevat vielä kesäkuun alussa ja päivänvalollakin. Tosin ne jaksavat pitää ääntä vain, jos niille riittää jyrsijöitä syötäväksi. Energiaa kuluu, kun hoilaa tuntikausia muutaman sekunnin välein pu-pu-pu-pu-pu-pu-pupu...

Jokainen laulaja pyrkii siihen, että edes yksi helmipöllönaaras kuulisi kutsun ja lentäisi paikalle. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Parinmuodostuksen ensi vaiheita ei tunneta, koska ne tapahtuvat yön pimeydessä. Siihen liittyy ainakin kihlalahja, eli mehukas myyränraato, jonka koiras tarjoaa naaraalle. Jos tämä hyväksyy herkun, asiat etenevät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja kun näin käy, koiras on kovilla. Se joutuu öisin pyytämään myyriä tai pikkulintuja melkoiselle porukalle, siis jopa kolmelle naaraalle, näiden poikasille ja itselleen, kertoo Tiede Luonnon tuottaja Arja Kivipelto jutussaan. Hän on haastatellut Turun yliopiston emeritusprofessori Erkki Korpimäkeä, joka on tutkinut helmipöllöjä 48 vuotta.

Helmipöllön suosimista suomalaisista kuusikoista siirrymme maapallon suurimpaan ja salaperäisimpään  ympäristöön. Syvämeri kattaa 95 prosenttia maapallon elinkelpoisesta tilasta, mutta sitä on tutkittu hämmästyttävän vähän. Upeat kuvat näyttävät, millaiset eliöt selviytyvät pilkkopimeässä, jääkylmässä ja rusentavassa paineessa.

Monien outojen kalojen kykyihin kuuluu valontuotto, bioluminesenssi. Ne tarvitsevat pimeän keskellä välkkyvää valoshow’taan vaikkapa viestintään, saaliin houkuttamiseen, saalistajien hämäämiseen ja puolustautumiseen.

Nousemme satojen ja tuhansien metrien syvyyksistä takaisin maan pinnalle – ja hyppäämme pitkän loikan täysin toiseen suuntaan. Ikivanhalla Ruijanpolulla Vesa Luhta raapii vähässä lumessa suksensa kiviin, kuuntelee alkutalven hiljaisuutta ja kuvittelee, miten muinainen kreivi mulahti Sompiojärveen.

Hänen mielestään Terävä-Nattasen louhikkoinen lakimaa kuuluu paikkoihin, jonne jokaisen syvähenkisesti luonnolle antautuneen kannattaa kiivetä, heikkojalkaiset pois lukien.

Antoisia lukuhetkiä!

 

 


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla