Albiino orava tarkkailee ympäristöään. Myöhemmin samanaaras kisaili ruskean lajitoverin kanssa ja rakensi ahkerasti uutta pesää. Kuva: Esko Inberg
Albiino orava tarkkailee ympäristöään. Myöhemmin samanaaras kisaili ruskean lajitoverin kanssa ja rakensi ahkerasti uutta pesää. Kuva: Esko Inberg

Valkoinen orava näyttää luonnossa aaveelta. Väri vaikuttaa sen elämään, mutta kuinka paljon? Miksi joidenkin eläinyksilöiden turkki on haalea, vaikka lajitoverit ovat tummia?

Hirvi, karhu, valkohäntäkauris, varis, poro, orava, nahkiainen. Luontokuvaaja Esko Inberg on vuosikymmenten aikana onnistunut ottamaan kuvia näiden lajien valkoisista tai poikkeuksellisen vaaleista yksilöistä. 

Kun luontokuvaaja erikoistuu nisäkkäisiin, hänen työnsä on paljolti istumista hiljaa paikallaan. 

Hyvien otosten saaminen vie tunteja, jopa päiviä. Kuvaajan on osattava antaa eläimille aikaa tottua ihmisen läsnäoloon. Sen jälkeen ne ikään kuin unohtavat kaksijalkaisen tai eivät ainakaan näytä pahemmin piittaavan tästä. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Inberg on kyttäyskeikoillaan päässyt tarkkailemaan valkoisten villieläinten ja niiden tavallisten lajikumppanien käyttäytymistä. Miten muut suhtautuvat oudonväriseen eläimeen?

”Eivät mitenkään! En ole havainnut, että valkoisia syrjittäisiin, niihin kohdistettaisiin väkivaltaa tai ne vetäytyisivät itse erilleen muista.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lisääntyminen saattaa olla vaikeaa

Metsäeläintieteen emeritusprofessori Heikki Henttonen vahvistaa Inbergin huomion. Hän uskoo, ettei eläin itse tiedosta väriään. Valkoisuus ei sitä juuri hetkauta, jos se on terve.

Poikkeuksellinen valkoisuus ja vaaleus johtuvat yleensä useista erilaisista geenivirheistä, jotka aiheuttavat muun muassa albinismia. 

”Kun nisäkkäällä on kiima, sitä ohjaa pääasiassa hajuaisti. Siinä kohtaa on aivan se ja sama, minkä värinen parittelukumppani on. Muut aistit ja vietit ovat tärkeämpiä.”

Hajut, äänet ja käyttäytyminen vaikuttavat etenkin nisäkkäiden parinmuodostuksessa väriä enemmän. Ne voivat toki olla ulkonäköasioissa muuten tarkkoja: esimerkiksi komeasarvinen hirvisonni on vaatimattomammin varustettua kilpakosijaa suositumpi. 

Monella lajilla lisääntyminen ei ole väristä kiinni. Vaalea nisäkäs voi lisääntyä yhtä menestyksekkäästi kuin tummemmat lajitoverinsa. Inberg kuvasi erästä valkokirjavaa valkohäntäkaurista vuosien ajan. Naaras eli 12–13-vuotiaaksi ja sai lähes joka vuosi vasat, jotka kaikki olivat normaalin ruskeita.

Monesti suvunjatkaminen silti takkuaa virheellisen värisillä eläimillä, erityisesti varsinaisilla albiinoilla. Tämä ei kuitenkaan johdu suoranaisesti väristä.

”Kootusti voi sanoa, että näiden yksilöiden elinvoima on muita vähäisempi. Niillä voi olla useita fysiologisia vajavuuksia”, Henttonen toteaa.

Tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta vahvistaa, että albiinoilla ja leukistisilla eläimillä on monenlaisia vaikeuksia, joita ei heti näe. Epätavallisen vaaleilla eläimillä on useimmiten jotain geneettistä heikkoutta:

”Lajitoverit kyllä huomaavat sen, vaikka eläin näyttäisi muuten pärjäävän esimerkiksi ruoanhankinnassa. Ei sellainen toistaitoinen eläin ole suosittu parittelukumppani.”

Valkoinen väri ei varsinaisesti ole syy siihen, miksi näin on. Syyt ovat muissa ominaisuuksissa, kuten mainitussa toistaitoisuudessa. Esimerkiksi albinismin tiedetään lisäävän erityisesti ihosyövän mahdollisuutta. Se myös heikentää näköaistia.

Kojola on kuullut poromiehiltä, että valkoiset porot ovat keskimääräistä aneemisempia, joskus suorastaan uneliaita. 

”Tämän takia esimerkiksi kotka pääsee yllättämään valkkonaaraan vasan helpommin kuin muiden vasan. Poromies Utsjoelta kertoi myös, että valkoisten porojen nahasta löytyi ainakin ennen loislääkinnän aikaa tavallista enemmän kurmupaarman toukkien tekemiä reikiä. Oletan, että jos porot olisivat kokonaan luonnon armoilla, luonnonvalinta karsisi pois valkoiset yksilöt.”

Albiino kuolee usein nuorena

Albinismia aiheuttavien geenien yleistyminen on epätodennäköistä, koska jälkeläisen on perittävä se molemmilta vanhemmiltaan. Albiino on kokonaan valkoinen. Eläimen kudoksissa ei synny lainkaan melaniini-pigmenttiainetta. Ihon, turkin tai höyhenpeitteen lisäksi se puuttuu silmistäkin, jotka näyttävät punaisilta. 

Valkokirjavilla eläimillä on harmaita tai ruskeita erikokoisia kuvioita ja tummat silmät. Valkokirjavuus aiheutuu kahden eri geenin mutaation yhteisvaikutuksesta. Toinen niistä aiheuttaa pigmentin puuttumisen ja toinen säätelee ensimmäisen ilmenemisen voimakkuutta. 

Albiinojen yleistymistä estää sekin, että moni niistä ei syystä tai toisesta elä sukukypsäksi. Suomessa on tavattu ja valokuvattu esimerkiksi valkoisia karhunpentuja, mutta ei aikuisia.

”Saalistuspaine on yksi syy, miksi valkoisia eläimiä tapaa luonnossa melko harvoin. Peto näkee valkoisen saaliin lumettomaan aikaan maastossa kaukaa”, Kojola sanoo. 

Vaaleana hohtava saaliseläin on haavoittuvainen siitäkin huolimatta, että moni peto havaitsee saaliin pikemminkin lämmön tai liikkeen kuin kohteen värin perusteella.

Vastaavasti jos peto on valkoinen, saaliseläin havaitsee sen vaikeuksitta. Valkoisen karhun saalis voi tästä syystä jäädä laihanlaiseksi.

Leukistinen yksilö on yleensä valkoinen, joskus heikosti rusehtava, mutta sen silmät ovat tummat. Leukismi johtuu siitä, että tietyistä ihon osista puuttuu useita väripigmenttejä. 

Lumipuku antaa suojaa

Monet lajit muuttuvat talvella valkoisiksi. Valkoisuus on hyvä suojaväri, jos maasto on luminen.

Valkoisen talviturkin säätely riippuu valojaksosta. Tietty päivänpituus kertoo, milloin lumi keskimäärin tulee ja sulaa, ja eläimet sopeutuvat perinnöllisesti tähän jaksollisuuteen.

Kun talvi äkisti typistyy, eläimet ovat vaikeuksissa. Esimerkiksi Etelä-Suomessa metsäjäniskanta väheni voimakkaasti 1990-luvulla. Syyksi on epäilty lumisen kauden lyhentymistä.

Henttosen mukaan perinnöllinen muutos ei tapahdu hetkessä. Vaikka valkoinen jänis mustalla pellolla hohtaa kauas, ei se itse sitä tajua. Luonnonvalinta, tässä tapauksessa petojen välityksellä, hoitaa tilanteen niin, että täysin väärään aikaan väriään vaihtavat syödään pois. 

Toisaalta yksilöt, jotka aiemmin olivat väärässä rytmissä, voivatkin uusissa oloissa olla juuri niitä, jotka säilyvät ja lisääntyvät. 

”Tällaiset perinnölliset, evolutiiviset muutokset vievät aikaa. Kun esimerkiksi rusakot tulivat Suomeen sata vuotta sitten, ne olivat talvellakin ruskeita. Nykyisin rusakkojen talvikarva on jo vaaleampi, vaikka ei vielä valkoinen.”

Yksi väritäplä voi olla ratkaiseva

Linnuilla poikkeuksellinen valkoinen väri saattaa häiritä yksilön selviytymistä ja pariutumista enemmän kuin nisäkkäillä. 

Niiden höyhenpuvussa on usein hohdevärejä, jotka sopivassa kulmassa osuva valo saa erottumaan. Tämän vuoksi monien lajien soidinmenoissa on tärkeää, missä asennossa uroslintu esittää tanssiaan naaraalle, kertoo eläinfysiologian emeritusprofessori Esa Hohtola Oulun yliopistosta.

”Jos linnussa on poikkeuksellisen paljon valkoista, se ei välttämättä vaikuta mitenkään, mikäli höyhenpuvussa on tärkeä väritäplä lajille ominaisessa paikassa. Samoin ultravioletti väri, jota ihmiset eivät erota, voi olla parinmuodostuksessa määräävä tekijä.”

Harvinainen vaaleus saattaa kuitenkin haitata lintujakin, Hohtola sanoo.

”Olematon tai heikko pigmenttituotanto voi vaikuttaa lintuun muulla tavalla. Sillä saattaa olla epämuodostumia, kuten vaikkapa niin sanotuilla cityvariksilla.”

Cityvarikset ovat osittain valkoisia. Valkoisuutta on selitetty varisten syömällä roskaruualla.

”Roskaravintoteoria ei ole mitenkään itsestään selvä. Varisten väri ei ole karotenoidia vaan eumelaniinia, jota tuottavat linnun solut. Sen sijaan talitiaisilla on havaittu, että huono ravinto haalistaa värejä.” 

 Tali- ja sinitiaisella on normaalisti kirkkaankeltainen vatsa, mutta karetonoidien puutteen vuoksi se voi jäädä haaleaksi. Huono ruoka tärkeässä elämänvaiheessa vähentää linnun elinvoimaa muutenkin. Melaniini vaikuttaa näköhermojen kehitykseen, joten melaniinihäiriöstä kärsivillä eläimillä on myös heikko näkö.

Tällainen lintu saattaa käyttäytyä oudosti, eikä se siksi ole haluttu parittelukumppani. Näin sen perimäkään ei jatku eikä valkoinen väri pääse yleistymään.

Hohtolan mukaan albiinojen ja leukististen lintujen pesintämenestyksestä ei ole kattavia tutkimuksia, koska otanta jää väkisin pieneksi. 

”Epäsuorasti on selvää, että pesintämenestys on huono, koska värit ovat monien lajien parinvalinnassa merkittäviä. Muutama valkoinen sulka tuskin haittaa, ellei sitten tärkeä sukupuolisignaali ole juuri niissä.”

Kaupunki tunnetaan oudoista oravista

Joskus valkoisia eläimiä esiintyy paikoitellen runsaasti. Olneyn pikkukaupunki Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa on kuuluisa valkoisista oravistaan. Ne on otettu kaupungin tunnuskuvastoon: erikoinen kurre somistaa muun muassa paikallisten poliisien univormuja. Värittömän oravan vahingoittamisesta sakotetaan. 

Omalaatuisten oravien runsautta on selitetty muun muassa sillä, että paikalliset opiskelijat olisivat laboratorio-oloissa risteyttäneet valkoisia oravia ja sitten päästäneet poikasia luontoon. Kanta on säilynyt ja menestynyt, koska ihmiset ruokkivat söpöläisiä. 

Meilläkin osataan. Henttonen kertoo, kuinka muutama vuosi sitten edesmennyt eläintieteen dosentti Juhani Terhivuo risteytti peltomyyriä laboratoriossa: ”Alussa oli luonnosta pyydettyjä yksilöitä, joilla oli pieni valkoinen täplä päälaella. Niistä syntyi osittain kirjavia peltomyyriä, ja muutaman sukupolven päästä tuloksena oli täysin valkoisia myyriä.” 

Henttonen on itse tutkimuksissaan saanut saaliiksi useita valkoisia tai vaaleita myyriä, useimmiten leukistisia. Jonkin kerran vastaan on tullut albiinokin. Koska hänen kiinnostuksensa värimuunnoksiin on tiedossa, ihmiset lähettävät hänelle kuvia niistä. Joskus tulee soitto, kun loukkuun on jäänyt valkoinen myyrä tai hiiri, ja sitten sovitaan, miten se toimitettaisiin tutkijalle.

Ammutaanko erikoisuuksia?

Suomen metsissä jolkottelee muutamia kymmeniä valkoisia hirviä.

Lehtijuttu valkoisen hirven ampumisesta nostaa monen lukijan tunteet pintaan. Pitikö se tappaa?

”Onhan se korea katsella ja kyläläisten puheenaihe. Valkoisten hirvien ampumatta jättämisestä ei ole mitään sääntöjä, ne ovat riistaa siinä missä muunkin väriset”, Henttonen sanoo.

Värin suosiminen on aiheuttanut harmiakin. Ruotsin Värmlannissa nousi muutama vuosi sitten julkkikseksi valkoinen hirvi. Se joutui ajojahdin kohteeksi, ihmiset kuvasivat sen uimareissuakin. Kaikki halusivat tallentaa satuhirveksi kutsutun sarvipään kamerallaan. 

Eläin häiriintyi kansainvaelluksesta ja alkoi osoittaa vihamielisiä elkeitä ihmisiä kohdatessaan. Sen sanottiin uhitelleen koiranulkoiluttajille. Tuo tai toinen valkoinen hirvi saatiin videolle, kun se runnoi robottiruohonleikkuria. Se oli lönkytellyt puutarhaan omenavarkaisiin.

 Jahtimiehet olivat sopineet , että säästävät erikoisuuden. Häiriköinti sai poliisin toisiin aatoksiin. Viranomaisten oli kuitenkin peruttava tappopäätös kansalaisten vetoomusten vuoksi. 

Tiettävästi satuhirvi elää yhä. 

Lue lisää eläinten värien muodostumisesta Tiede Luonto -lehdestä 3/2020.

Yeni Mihova
Seuraa 
Viestejä460

”Kun nisäkkäällä on kiima, sitä ohjaa pääasiassa hajuaisti. Siinä kohtaa on aivan se ja sama, minkä värinen parittelukumppani on. Muut aistit ja vietit ovat tärkeämpiä.”!!!

Mitochondriac!

käyttäjä-5160
Seuraa 
Viestejä6

Eläinten väreistä olen ihmetellyt usein joutsenta, joka kesän vihreydessä on kaukaa puolisokeiden petojenkin havaittavissa.  Tosin kovin pienet pedot eivät joutsenen pesälle varmaankaan pääse, sillä sen verran isosta ja äkäisestä linnusta on kyse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla