Sokeri kiusaa sydäntä samoista syistä kuin rasva. Se kerryttää vereen haitallista kolesterolia. Kuva: Getty Images
Sokeri kiusaa sydäntä samoista syistä kuin rasva. Se kerryttää vereen haitallista kolesterolia. Kuva: Getty Images

Terveysriskeistä löytyi näyttöä jo 1960-luvulla, mutta sokeriteollisuus onnistui hautaamaan ne rasvakohun alle.

Tässäpä vasta hyvänmakuinen mauste! Näin tuumivat eurooppalaiset ristiretkeläiset päästyään 1000-luvulla maistamaan arabien tuntemaa sokeria. He toivat sitä pienen määrän mukanaan Eurooppaan, eikä suosiosta jäänyt epäilystä. Samanlaista maustetta ei ollut toista. Se suli suussa ja vei kielen mennessään.

”Valkoista kultaa” tuotiin idästä pian lisää, roppakaupalla. Siitä tuli arvokas kauppatavara, sivistyneistön herkku. Vuonna 1319 sokeria myytiin Lontoossa kahdella šillingillä pauna, mikä vastaisi nykyrahassa noin sadan dollarin kilohintaa. Seuraavilla vuosisadoilla hinta pikkuhiljaa laski, kun sokerinviljely siirtomaissa yleistyi. Myös tavallinen kansa alkoi saada suunsa makeaksi.

Nykyisin kilo sokeria maksaa alle euron. On vaikea löytää elintarvike, joka olisi halvempi. On myös vaikea löytää valmisruoka, johon sokeria ei olisi lisätty. Sokeri on levinnyt kaikkialle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sokeri on muuttanut maailmaa – ja ihmistä. Se on muokannut aineenvaihduntaamme ja osaltaan synnyttänyt lihomisongelman ja nykyiset kansantaudit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tarvitsemme sokereita

Käytämme sokeria siltään sakkaroosina, tavallisena kaupassa myytävänä ruokosokerina, mutta saamme sitä myös ruoasta, hedelmistä, marjoista, kasviksista ja viljoista, jotka sisältävät yleisimmin rypälesokeria glukoosia ja hedelmäsokeria fruktoosia.

Sokerit ovat meille tärkeitä, sillä elimistömme toimii sokerilla. Se käyttää glukoosia energianlähteenään. Aivoillemme glukoosi on suorastaan välttämätön, sillä ne ottavat käytännöllisesti katsoen kaiken energiansa glukoosista.

Tämän takia elimistömme muuntaa kaikki sokerit ja muut hiilihydraatit glukoosimolekyyleiksi, jotka siirtyvät erityisten kuljetusproteiinien kyydissä ohutsuolen seinämän läpi verenkiertoon ja edelleen solujen käyttöön.

Kun glukoosi on päässyt verenkiertoon, haimasta vapautuu välittömästi insuliinihormonia. Se käynnistää prosessin, jonka seurauksena glukoosi kulkeutuu sisään soluihin. Solut pilkkovat glukoosin edelleen pienemmiksi aineksiksi ja polttavat ne energiaksi voimalaitoksissaan mitokondrioissa.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen

Elimistö käy glukoosilla

Energiantuottolaitos toimii solujen mitokondrioissa.

Kuva: SPL/MVPhotos
Saamme ravinnosta sokereita monessa muodossa. Käyttöä varten ne kaikki on pilkottava yksinkertaisiksi sokereiksi, joista maksasolut pystyvät valmistamaan glukoosia, elimistömme ensisijaista polttoainetta. Pilkkominen tapahtuu ohutsuolessa, jossa kullekin sokerille on oma entsyyminsä.
Kun glukoosi on päätynyt soluihin, ne pilkkovat sen hiili­renkaan itselleen käypään muotoon monivaiheisessa prosessissa, joka tunnetaan glykolyysinä. Siihen osallistuu kymmeniä entsyymejä. Lopputuotteena valmistuu palorypälehappoa, jonka solut polttavat energiaksi, adenosiinitrifosfaatiksi, voimalaitoksissaan mitokondrioissa.

Juttu jatkuu

 

Elimistömme säätelee tarkasti glukoosin pitoisuutta verenkierrossa. On tärkeä varmistaa, että solut saavat käyttöönsä oikean määrän energiaa.

Jos verensokeri nousee eli glukoosia kertyy vereen yli tarpeen, elimistö alkaa varastoida sitä lihas- ja maksasoluihin glykogeeninä, monimutkaisena glukoosiketjustona. Jos taas glukoosia on liian vähän ja verensokeri laskee, elimistö toimii päinvastoin. Se alkaa käyttää varastojaan ja pilkkoa glykogeeniä glukoosimolekyyleiksi.

Jos glykogeenivarastot ehtyvät – näin voi käydä vaikkapa urheilusuorituksessa, jossa energiaa kuluu runsaasti – elimistön kemiantehtaassa maksassa alkaa hyörinä. Maksa pystyy valmistamaan glukoosia jonkin verran esimerkiksi maitohaposta, proteiinien aminohapoista ja glyserolista. Lisäksi energiaa saadaan polttamalla rasvahappoja. Tällä tavoin elimistö varmistaa, että energiaa on aina riittävästi kaikille soluille ja erityisesti aivosoluille.

Fruktoosi petti odotukset

Rasvamaksa yleistyy hälyttävästi. Riskiä kasvattavat ylipaino ja runsas sokerin käyttö. Kuva: Getty Images

Elimistömme käy glukoosilla, mutta aikoinaan fruktoosia pidettiin sitä parempana. Se on glukoosia makeampaa, joten sitä tarvitaan vähemmän samaan makeustuntumaan.

Lisäksi fruktoosi vaikuttaa glukoosia hitaammin ja vähemmän insuliinin tuotantoon ja verensokeriin. Tämä johtuu siitä, että elimistön pitää muokata fruktoosia, ennen kuin se pystyy hyödyntämään sitä energiakseen. Käsittelyn hoitaa maksa, joka rakentaa fruktoosista tarpeen mukaan glukoosia tai glykogeenia.

Näillä perustein fruktoosia markkinoitiin terveysvaihtoehtona, ja moni alkoi käyttää sitä. Nyt tilanne on kääntynyt melkein ylösalaisin. Monet ravitsemusfysiologit ovat sitä mieltä, että juuri fruktoosin runsas käyttö johtaa terveysongelmiin, sillä se heikentää elimistön normaalia aineenvaihduntaa.

Viime vuosina on saatu raskauttavia todisteita. Suurimpana ongelmana pidetään sitä, että fruktoosi lisää rasvan valmistusta maksassa.

Siinä missä maksasolut osaavat tarvittaessa tehdä rasvasta glukoosia, ne osaavat toimia myös päinvastoin. Jos ihminen saa ravinnosta ylen määrin glukoosia, maksasolut valmistavat siitä rasvaa solujen energiavarastoksi. Näin tapahtuu siksi, että glykogeenivarastojen koko on rajallinen, joten glykogeenin määrää ei voi kasvattaa loputtomasti.

Runsas fruktoosin saanti siirtää aineenvaihdunnan ikään kuin rasvavaihteelle. Elimistö valmistaa fruktoosista aina vain enemmän rasvaa, ja pahaksi onneksi se on tyydyttynyttä rasvaa, palmitiinihappoa.

Kun rasvan valmistus näin kiihtyy, voi lopulta kehittyä niin sanottu rasvamaksa. Siinä maksasoluihin kertyy liikaa rasvaa ja maksa suurentuu. Tämän seurauksena aineenvaihduntamme tärkeimmän säätelijän toiminta häiriintyy, syntyy tulehdusreaktio ja maksasolut vaurioituvat.

Tapahtumien kulusta saatiin hyvä näyttö yhdysvaltalaistutkimuksessa 2015. Kahdeksan tervettä miestä pantiin yhdeksän päivän ajaksi erittäin runsaasti fruktoosia sisältävälle ruokavaliolle. Jo tuossa ajassa rasvahappojen muodostus lisääntyi ja maksaan alkoi kertyä rasvaa.

Vastaavia tutkimustuloksia on muitakin. Tosin kannattaa huomata, että tutkimuksissa on käytetty fruktoosia epätavallisen paljon.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että rasvamaksasairaus syntyy alkoholin käytön seurauksena, mutta nykyisin se yleistyy nopeasti nimenomaan lihavuuden vuoksi. Siitä on Suomessakin tulossa kansansairaus. Tutkimusten mukaan jo jopa kolmasosalla suomalaisista on liikaa rasvaa maksasoluissaan.

Sokeri särkee sydämen

Fruktoosin runsas käyttö lisää myös sydän- ja verisuonitautien riskiä, sillä se muuttaa veren rasvakoostumusta huonoon suuntaan. Vuonna 2013 julkaistussa koontitutkimuksessa yhdysvaltalaiset ravitsemustieteilijät havaitsivat, että runsas fruktoosin käyttö nostaa haitallisen ldl-kolesterolin pitoisuutta. Tyydyttynyt rasva ja korkea kolesteroli aiheuttavat tunnetusti ateroskleroosia eli verisuonten rasvakovettumistautia.

Vaikka juuri fruktoosi näyttää erityisen herkästi kääntävän elimistön rasvavaihteen päälle, rasvan ja kolesterolin kertymisestä ei voi syyttää ainoastaan sitä. Moni tutkija sanoo, että on turha leimata yhtä sokeria pahantekijäksi. Tutkimukset osoittavat, että kaikki sokerit lisäävät sydänsairauksien riskiä, mikäli niitä syödään liikaa. Elimistö siirtyy rasvamoodiin, ja koneisto sakkaa myös glukoosilla ja sakkaroosilla.

Terveysriski piileekin juuri sokerien liikakäytössä. Kohtuukäyttöä ei ole tutkimuksissa todettu vaaralliseksi. Glukoosi on elimistön peruspolttoaine, ja sopivasti saatuna kaikki sujuu hyvin.

Sokeriteollisuus teki iskun

Moni varmaan kysyy, olemmeko vuosikymmenien ajan haukkuneet väärää puuta. Jos sokerin haitat ovat yhtä ilmeiset kuin rasvan, miksi niistä puhutaan vasta nyt? Miksi asiantuntijat ovat toitottaneet ainoastaan tyydyttyneen rasvan haitoista?

Tähän on syynsä. Syksyllä 2016 yhdysvaltalaistutkijat julkaisivat maansa lääketieteellisen seuran Jama Internal Medicine -lehdessä raportin, joka perustui salassa pidettyihin asiakirjoihin. Sen mukaan Yhdysvaltain sokeriteollisuus esti sokerin haitoista kertovien tutkimustulosten julkaisua. Se myös lahjoi alan tutkijoita.

Kaikki alkoi 1950-luvulla, kun yhdysvaltalaiset huolestuivat sydänsairauksien nopeasta yleistymisestä. Tutkijat alkoivat selvittää ruokavalion vaikutusta asiaan.

Vuosikymmenen loppuun mennessä ilmiön syistä oli syntynyt kaksi vastakkaista teoriaa. Tunnettu brittitutkija John Yudkin tunnisti pääsyyllisiksi sokerit ja yhtä tunnettu yhdysvaltalainen Ancel Keys rasvat, erityisesti tyydyttyneen rasvan.

Sokeriteollisuuden etujärjestö oli hereillä ja näki tilaisuutensa tulleen. Jos teoria rasvojen haitoista nousisi vallalle, vähärasvaiset tuotteet, joihin lisättäisiin sokeria makua antamaan, tarjoaisivat sokeriteollisuudelle hyvät mahdollisuudet kasvattaa myyntiä.

Teollisuus päätti käyttää 5,3 miljoonaa dollaria ihmisten valistamiseen. Se lanseerasi ytimekkään viestin: On aika siirtyä vähärasvaiseen ruokavalioon. Sokeri on puhdas ja elimistölle hyvä energianlähde.

Huomio kiinnittyi rasvaan

Ajatus sokerin terveellisyydestä joutui nopeasti koetukselle. Tutkimustulokset alkoivat osoittaa, että vähärasvainen ruokavalio, joka sisälsi paljon sokeria, nosti kolesteroliarvoja.

Sokeri oli selvästi pahempi kuin muut hiilihydraatit, esimerkiksi tärkkelys, jota sisältävät muun muassa peruna ja viljat. Rakenteeltaan sokeria monimutkaisempana tärkkelys imeytyy hitaammin, koska sen pilkkominen on elimistölle isompi urakka.

Sokeriteollisuuden näkökulmasta asiat etenivät huonoon suuntaan. Vuonna 1965 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan veren glukoosipitoisuudet ennustivat valtimoiden tukkeutumista ja sydänongelmia paremmin kuin veren kolesteroliarvot tai verenpaine.

Lisäksi tutkimus osoitti, että sakkaroosi aiheutti hypertriglyseridemiaa eli nosti veren rasva-arvoja enemmän kuin tärkkelys. Tutkijoiden mukaan syyllinen saattoi olla fruktoosi, jota on ruokosokerissa muttei tärkkelyksessä. Yudkinin teoria sokerin haitoista siis vahvistui.

Sokeriteollisuuden perustama säätiö Sugar Research Foundation SRF huolestui tuloksista ja päätti ryhtyä rahoittamaan sydänsairauksiin liittyvää tutkimusta. Vuonna 1965 se pyysi tuekseen Harvardin yliopiston professorin Fredrick Staren, joka tutki sydänsairauksien ja ravitsemuksen välistä kytköstä.

Oli aika käydä vastatoimiin. SRF maksoi Staren kollegoille Mark Hegstedille ja Robert McGandylle 48 900 dollaria, jotta nämä kirjoittaisivat sokerin ja fruktoosin mainetta parantavan tieteellisen katsausartikkelin tarkoitukseen parhaiten sopivista tutkimustuloksista.

Artikkeli julkaistiin vuonna 1967 yhdessä arvostetuimmista lääketieteen lehdistä, New England Journal of Medicine -lehdessä. Sen mukaan ei ollut epäilystäkään, ettei sydänsairauksia voitaisi estää ravinnon kolesterolia vähentämällä ja korvaamalla tyydyttynyt rasva monityydyttymättömällä. Sokerin vaikutukset sivuutettiin.

Artikkeli vaikutti toivotusti. Maailman huomio kiinnittyi rasvoihin.

Sokeriteollisuus jatkoi tarmokkaasti tutkimusten rahoittamista. Lopulta harva enää uskoi, että sokeri vaikutti sydänsairauksien syntyyn. Tämä näkyi myös vuonna 1980 julkaistuissa Yhdysvaltain ensimmäisissä ravintosuosituksissa. Ne keskittyivät rasvan, etenkin tyydyttyneen rasvan ja kolesterolin, vähentämiseen ravinnossa.

Syntilista kasvaa

Aivoille rypälesokeri on välttämättömyys, mutta liika on liikaa niillekin. Kuva: Getty Images

Nykyisin sokerien vaaroja ei enää piilotella. Tutkimustietoa kertyy jatkuvasti lisää, ja haittoja näyttää olevan muitakin kuin rasvamaksa ja sydän- ja verisuonisairaudet. Viime vuosina sokerin runsas käyttö on kytketty munuaiskiviin, kihtiin ja vyötärölihavuuteen, sisäelinten ympärille kertyvään niin sanottuun viskeraalirasvaan. Vaikutusmekanismeja ei kuitenkaan vielä tunneta.

Viime aikoina tutkijat ovat kiinnostuneet sokerin vaikutuksista aivoihin ja älyllisiin toimintoihin.

Vuonna 2018 julkaistu 5 000 brittidiabeetikon pitkäaikainen seurantatutkimus paljasti kytköksen: mitä korkeampi oli diabeetikon verensokeri, sitä nopeammin heikkenivät kognitiiviset toiminnot, kuten muisti ja oppiminen.

Entuudestaan tiedetään, että tyypin 2 diabeetikoilla Alzheimerin taudin riski on kaksinkertainen normaaliväestöön verrattuna. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miksi ja miten korkea verensokeri vaikuttaa muistiin ja oppimiseen. Teorioita on useita.

On mahdollista, että korkea verensokeri heikentää aivojen verisuonia niin, että syntyy pieniä aivoverenvuotoja. Tämä voisi aiheuttaa dementiaa.

Toisaalta korkea verensokeri voi heikentää insuliinin tehoa aivosoluissa, tehdä niistä insuliiniresistenttejä. Tämä voisi vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan haitallisesti: verenkierron säätely heikkenee, hermosolukytkösten eli synapsien toiminta häiriintyy, ja aivoihin kehittyy tulehdusreaktioita ja kertyy haitta-aineita, beeta-amyloidia ja tau-proteiinia, jotka on totuttu yhdistämään Alzheimerin tautiin. Tämän tyyppisiä havaintoja on tehty koe-eläimillä.

Kolmas mahdollinen selitys on, että ylipainon kertyminen vapauttaa elimistössä sytokiineja ja muita tulehdusta kiihdyttäviä proteiineja. Jatkuva lievä tulehdus saattaa heikentää aivojen toimintaa ja kognitiivisia kykyjä.

Vaikka diabeetikon korkea verensokeri ei liity suoraan sokerin käyttöön, tutkijat ovat alkaneet uumoilla, että sokerit sillään voivat heikentää kognitiivisia kykyjä. Tästä on jo saatu viitteitä.

Vuonna 2012 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin usean vuoden ajan noin tuhatta keskimäärin 80-vuotiasta ihmistä, joiden kognitiiviset kyvyt olivat tutkimuksen alkaessa normaalit. Heidän ravitsemustottumuksensa selvitettiin, ja tulosten perusteella heidät jaettiin ryhmiin.

Niillä, jotka käyttivät eniten sokereita ja vähiten rasvoja ja proteiineja, oli 80 prosenttia suurempi kognitiivisten kykyjen heikentymisen riski kuin muilla. Vahvat todisteet sokerinsyönnin ja kognition yhteydestä kuitenkin puuttuvat.

Riippuvuus mahdollinen

Entä voiko sokeri aiheuttaa riippuvuuden – onko se kuin huumetta?

Toistaiseksi makeanhimoa on tutkittu eniten eläinkokeissa. Rotat on saatu tietyissä oloissa käyttäytymään sokeririippuvaisen tavoin. Kun sokeriin totutetuille rotille tarjoillaan ruokaa ja sokeriliuosta epäsäännöllisin väliajoin, ne alkavat jonkin ajan kuluttua osoittaa sokeririippuvuuden merkkejä. Sokeria kuluu enemmän, ja sitä ahmitaan nopeasti.

Eräässä tutkimuksessa rottien makeanhimo voitti jopa halun käyttää kokaiinia. Tällainen himo saatiin syntymään keinotekoisella makeutusaineella sakariinilla, joka on erityisen makeaa. Reaktio syntyi myös tavallisella sokerilla, kun sitä tarjottiin runsaasti. Näyttää siis siltä, että supermakea koukuttaa tehokkaimmin.

Rotat eivät kuitenkaan ole ihmisiä. Toistaiseksi todisteet sokerin kyvystä aiheuttaa riippuvuutta ihmisillä ovat hatarat. Tutkijoiden mukaan on liian aikaista puhua sokeririippuvuudesta. Voi olla, että sokerista tulee tapa siksi, että saamme siitä mielihyvää.

Maksimi ylittyy selvästi

Vuonna 2017 suomalainen söi Luonnonvarakeskuksen ravintotasetilaston mukaan sokeria 30,6 kiloa. Tämä tarkoittaa 84:ää grammaa eli noin 40:tä pientä, kahden gramman sokeripalaa päivässä. Se ylittää reippaasti terveellisenä pidetyt määrät, jotka vaihtelevat iän mukaan 15 palasta 25:een.

Määrä kuulostaa suurelta, mutta silti se on vähemmän kuin aikoinaan. Ennätys tehtiin 1970-luvulla, jolloin sokeria kului vuodessa yli 44 kiloa henkeä kohti. Toisaalta makeisia kuluu nykyisin yhä enemmän. Vuonna 1998 määrä oli 10 kiloa vuodessa, mutta vuonna 2016 jo 14 kiloa.

Vaikka emme ole Euroopassa sokerinsyöjiä pahimmasta päästä, kannattaa silti katsoa peiliin. Jo vuonna 2014 julkaistuissa ravitsemussuosituksissa todettiin, että aikuisten sokerin kulutus hipoo suositusten ylärajaa ja että lapset saavat sokerista suositeltua enemmän energiaa kaksivuotiaasta lähtien.

Tutkijoilla riittää sokerissa vielä paljon selvitettävää, mutta yhdestä asiasta he ovat jo yhtä mieltä: terveyttä ajatellen useimpien meistä kannattaisi välttää lisättyä sokeria, jota on varsinkin virvoitusjuomissa mutta myös lukemattomissa valmisruoissa. Elintarviketeollisuus lisää sakkaroosia tai glukoosi-fruktoosisiirappia tuotteisiinsa makua parantamaan.

Vaikka sokerin kaikkia vaikutusmekanismeja ei vielä tunneta, on selvää, että liikakäyttö kuormittaa elimistöä ja muokkaa aineenvaihduntaa. Toisaalta jos ruokavalio on pääpiirteittäin kunnossa, paino normaali ja elintavat hyvät, kohtalainen sokerin syönti ei ole elimistölle mikään ongelma.

Kannattaa myös muistaa, ettei sokeri ole ainoa pahis. Liika energia, tuli se mistä hyvänsä, kuormittaa pitkällä aikavälillä haitallisesti aineenvaihduntaa. Liika rasva varastoituu elimistöön yhtä lailla kuin liika sokeri. Kokonaisuus ratkaisee.

Mari Heikkilä on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2019

17.12.2019 Tekstissä on täsmennetty glukoosin kulkua suolistosta soluihin, glukoosin käsittelyä maksassa sekä ATP:n valmistusta mitokondrioissa.

Sokerin välttely ei ole helppoa

Terveellisinäkin pidetyt elintarvikkeet sisältävät sokeria.

Ravintosuositusten mukaan kymmenen prosenttia päivän energiantarpeesta saisi kertyä sokerista. Sokeripaloina laskien miesten maksimi on 25, naisten 22 ja alakoululaisen 15 palaa. Yksi pieni pala vastaa kahta grammaa.

Vaikka karsisi ilmiselviä sokerinlähteitä, kuten makeisia, jäätelöä, keksejä ja virvoitusjuomia, suositusmäärät ylittyvät helposti. Sokeria syödään huomaamatta. Sitä on monissa elintarvikkeissa, etenkin välipaloissa mutta myös eineksissä, toisissa luonnostaan, toisissa lisättynä makua antamassa.

19.2.2019 Koosteen johdantoa tarkennettu maininnalla, että elintarvikkeen sokeri voi olla luontaista tai lisättyä.

 

Yleisimmät sokerit

Sokerit ovat yksinkertaisia hiilihydraatteja.

Sokerit koostuvat hiilestä, hapesta ja vedestä. Perusrakenne on kaikilla yksinkertaisilla sokereilla, monosakkarideilla, sama. Hiiliatomit asettuvat rengasmaiseen ketjuun, johon liittyy hapen ja vedyn hydroksyyli- eli OH-ryhmiä ja yksi karbonyyli- eli CHO-ryhmä. Toisistaan sokerit erottaa se, miten nämä sivuryhmät ovat järjestyneet.

Tuplasokereissa, disakkarideissa, on ketjussa kaksi monosakkaridia, esimerkiksi sakkaroosissa glukoosi ja fruktoosi. Monimutkaisissa hiilihydraateissa, poly- ja oligosakkarideissa, monosakkarideja on kymmenistä tuhansiin.

 

 

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä14205

Lopetin karkkien mässäilyn n. 10 vuotta sitten, ja nykyään jo etoo karkkihyllyiltä leijuva esanssien lemu. En niinkään sen takia että olisin potenut ylipainoa, vaan kun satuin lukemaan tiukkaa faktaa sokerin vaaroista.
Minusta ei tullut absolutistia sokerin suhteen, vaan pelkästään järkiperäistin sokerinsaantini, ja hyvin nopeasti totesin ratkaisuni olevan toimiva ja vaikuttavan positiivisesti vointiini. Alkoholi on toinen nautintoaine jonka kanssa on jaakobinpaini meneillään, mutta yritän selättää senkin, eikä siinäkään tarvita välttämättä absolutismia lääkkeeksi, vaan henkilökohtaista kuria, jota minulta tiukan paikan tullen vaikuttaisi löytyvän - jos ei löytyisi, niin se olisi varmaan menoa sitten...

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä14205

Mollusca kirjoitti:
Otsikko (joka ei ole sinun vikasi) on väärin, sen pitäisi olla "sokeri voi sairastuttaa". Eivät sen vaikutukset liity periaatteessa paljoakaan rasvaan. Rasvojakin on lukematon määrä erilaisia, joista osa on elimistölle välttämättömiä, osa lähinnä neutraaleja energianlähteitä ja osa äärimmäisen haitallisia. Sokereissakin on eroja. Mihin sokeriin otsikossa mahdetaan viitata, entä mihin rasvaan? 

Kommentoin:

Ymmärtääkseni jutussa käsiteltiin lähes kaikki ihmiselle merkittävät sokerilähteet, ainoastaan alkoholi ja siihen liittyvä sokerinsaanti taisi uupua.

Olisin toki voinut lisätä että ravintoni koostuu 50% punaisesta lihasta ja syön runsaasti voita, mutta kun se on mielestäni toinen asia, nyt oli juttua sokereista ja miksi niitten ylensaanti rasittaa elimistöä.
Rasvoista pitäisi tehdä kokonaan toinen juttu, nyt oli aiheena sokerit ja niitten vaikutus ihmisen elimistöön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla