Tiede-lehti toivottaa hyvää kesää kalastusvinkkien kera! Tuoreita uutisia jälleen 4.8.2009.

Tiede.fi:n toimitus toivottaa hyvää kesää! Nettiuutiset vetäytyvät kesälomalle ja palaavat näytölle 4.8.2009.

Nyt nappaa! 13 tieteen vinkkiä kesän kalareissulle (07.07.2006)

Teksti: Antti Koli

Kalastuksen aktiiviharrastajat sanovat, että hauskinta hommassa on pyynti, ei saalis.
Muut voivat ottaa onkeensa näistä ohjeista.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2006

1 Koukunpää näkyviin

Onkimiseen, tuohon kaiken kalastuksen äitiin, kuuluu ison ja turpean madon ujuttaminen koukkuun mahdollisimman houkuttelevaksi syötiksi. Järkikin sanoo, että sillä saa enemmän ahvenia kuin pienellä luikerolla, joka jättää koukun pään näkyviin.

Kala ei kuitenkaan ymmärrä madosta pilkistävän koukun olevan koukku tai edes mitään vaarallista. Asia on tavallisessa onginnassa itse asiassa päinvastoin: näkyvä koukunpää pyytää paremmin. Tehokkuus ei kuitenkaan selity näkyvyydellä vaan sillä, että paljas koukku kiinnittyy kalan huuleen paremmin kuin madon peittämä. Matoa jäljittelevissä vieheissä, kuten eräissä jigeissä, koukku on aina näkyvissä.

Joissakin koukkupyydyksissä ei ole matoa ollenkaan. Tunnetuin näistä on silakkalitka. Sen siimassa on kymmenestä kahteenkymmeneen tavallista hopeanväristä koukkua vailla mitään syöttiä. Silakat luulevat koukkuja ruoakseen ja jäävät kiinni.

2 Sopivasti väriä vieheeseen

Monet myytävät vieheet on tehty kalamiesten, ei kalojen pyydystämiseksi. Vieheiden ei tarvitse olla huippuhienoja ja kalan näköisiä, mutta ympäristöstä niiden pitää erottua.

Monilla kaloilla, kuten taimenella ja särkikaloilla, on nelivärinäkö, joten vieheissä saa olla kirkkaita ja hohtavia värejä ja heijastimia. Liika on kuitenkin liikaa. Jos viehe ja tausta eroavat kuin yö ja päivä, poikkeavuus häiritsee kalojen saalistusintoa.

Vieheen oikea väritys on itse asiassa loppumattoman pohdinnan aihe. Kalastajan mielipiteen ja kalastettavan lajin lisäksi on otettava huomioon pyydystyssyvyys sekä vesistön laatu, sillä vesi suodattaa värejä epäpuhtauksiinsa ja imeytyminen vaihtelee vesistön mukaan. Itämeressä syvimmälle tunkeutuu keltavihreä valo, ruskeissa vesissä taas punertava. Kirkkaissa tunturivesissä valo on sinistä.

3 Helinää ja kilinää, muttei liikaa

Kylkiviiva-aistillaan kalat tuntevat uistimen ja vieheen aiheuttamia paineaaltoja ja kuulevat niistä lähteviä ääniä, joten ne varmasti huomaavat paremmin syötin, jossa on kuulia, helistimiä tai ketjuja. Toisaalta äänissä on haittansa. Ne saattavat pelästyttää kalan tai estää syötin tunnistumisen saaliiksi. Äänivieheistä on enemmän hyötyä sameissa kuin kirkkaissa vesissä. Arvaukseni on, että ääni kuuluu joidenkin kymmenien metrien päähän. Kalasta rauhassa, kalaa riittää

Päteviä kalastajia on aina syytetty pienten järvien kalakantojen pilaamisesta. Nykyään liiallisesta kalastamisesta moititaan myös hoitokalastajia. Kalakannan vahingoittaminen vaatii kuitenkin todella tehokasta kalastusta, kuten troolaamista tai koko järven verkottamista esimerkiksi nieriäsaaliiden toivossa. Useimmat pienet järvemme ovat alikalastettuja.

4 Tuoksulla tärppää

Uistimissa hajusteita käytetään vähän, mutta paikallaan pysyvät vieheet saalistavat paremmin, mikäli ne levittävät tuoksuja samaan tapaan kuin kastemato koukussa, kärpäsen toukka pilkissä tai mäski pimeän ajan lahnaongessa. Tyynissä vesissä kala pystyy paikantamaan hajulähteen paremmin kuin virtaavissa.

Yhtä lailla hajut saattavat karkottaa kaloja. Erityisesti kannattaa välttää kalastusvälineiden sotkemista bensiiniin tai dieselpolttoöljyyn. Lohien on havaittu säikähtävän käsienpesua, joten ihosta liuennee virtaan jotain epämiellyttävää.

5 Verkot veteen milloin vain

Verkot pitää laskea illalla ja nostaa aamulla, kuuluu vanhan kansan ohje. Kalat kuitenkin liikkuvat myös päivällä. Mitä enemmän verkot ovat vedessä, sen paremmin saa kaloja.

6 Katiskaan aitoja ja kiiloja

Väitetään, etteivät kalat osaa ulos katiskasta. Kyllä osaavat, ainakin meidän mökillä. Sinne tänne uiskentelevat lahnat ja ahvenet osuvat sattumalta suuaukkoon ja livahtavat pois - sitä helpommin, mitä yksinkertaisempi katiska on. Paremmista katiskoista ulospääsy on hankalampaa, sillä niissä on kaksi nielua, uintia ohjaavia aitoja ja suuaukon ylä- ja alaosassa kiiloja, jotka estävät katiskan pohjaa tai kantta seuraavia kaloja karkaamasta.

7 Pulista saa, ei kolista

Supisuomalaisetkin kalakaverit saattavat haluta keskustella, ja sehän sopii. Tuppisuuna ei tarvitse istua. Vesi on ilmaa tiheämpää, ja äänet siirtyvät huonosti erilaisten aineiden välillä. Puhe sen paremmin kuin muukaan normaali ääni ei kantaudu kalojen kuultavaksi. Kolahdukset ja pamahdukset sen sijaan kiirivät niiden korviin, ja hyvin matalat äänet ne hoksaavat kylkiviivallaan.

Varsinkin metalli- tai muoviveneestä kalastavien pitää liikkua kissan tavoin eikä kolauttaa ankkuria veneen pohjaan tai paukutella vapoja sen laitoihin. Myös rannalla kannattaa olla hissuksiin, sillä kaikenlainen tömistely kantautuu veteen. Erään havainnon mukaan lahnat säikähtävät myös rantatiellä ajavaa kuorma-autoa.

Jos meteliä kuitenkin syntyy ja kalat karkaavat pakoon, toivo ei ole mennyt. Runsaan vartin päästä voi uudestaan yrittää kalaa samasta paikasta.

8 Säät tarkkailuun

Sää vaikuttaa kalojen liikkumiseen ja ruokahaluun paljon. Pilvisyys ja tuulisuus ovat huomioitavia seikkoja kalaan lähdettäessä. Kalat tuntevat ilmanpaineen muutokset ja reagoivat niihin muun muassa oleskelusyvyyttään vaihtamalla. Tuulet taas siirtelevät kaloja meren ja järven eri osiin.

Sade hillitsee kalojen liikkumista, samoin ukkonen, mutta ennen sadetta ja vielä useammin sateen jälkeen kalat innostuvat uistimista ja onkimadoista.

Kullakin lajilla on omat suosikkisäänsä. Esimerkiksi taimenet käyvät hyvin pyydykseen syksyn tyrskyissä, koska ne aloittavat rantautumisen veden viilentyessä ja happipitoisuuden kasvaessa.

9 Kuusta ei väliä

Toisin kuin luullaan kuunkierto ei vaikuta kaloihin. Niistä ei tule täydenkuun aikaan kalasusia, eivätkä ne muutenkaan liikehdi oudosti. Kuu voi vaikuttaa vain valollaan.

Poikkeuksellisen vahva valo saattaa muuttaa kalojen pimeänajan käytöskuvioita. Esimerkiksi öisin pintaan vaeltavat muikku- tai silakkaparvet jäävät kirkkaina kuutamoöinä alemmas, koska myös niiden ravinto, eläinplankton, pysyy alempana.

10 Parhaiten nappaa hämärissä

Perinnäinen kalastusaika on aamun tai illan hämärä. Yleisen käsityksen mukaan eläimet ovat aktiivisimmillaan hämärissä, auringon kulkiessa maapallon pintaa hipoen. Kalojen hämäräaktiivisuus johtuu eläinplanktonista ja muista saaliseläimistä, jotka hämärän turvin vaeltavat ylös lämpimiin vesiin syömään ja kasvamaan. Saaliin perässä lähtevät liikkeelle myös saalistajat.

Kala voi kyllä käydä vieheeseen koska tahansa. Joitakin kaloja, kuten haukia, ahvenia, särkiä ja lohia, voi narrata vaikka keskipäivällä. Heinäkuun helteillä kalat kuitenkin ovat keskipäivällä täysin apaattisia.

Jotkin kalat, kuten ahvenet, ovat passiivisia myös öisin, sillä ne nukkuvat. Ne kököttävät pohjan tuntumassa yksittäin, pää hieman alaspäin osoittaen. Sen sijaan monet pohjakalat, kuten ankeriaat ja mateet, suosivat yöaikaa toimissaan.

11 Yksi hauki paikastaan

Hauki on tietyllä tavalla reviirikala, ja kullakin hauella on oma alueen¬sa. Alueiden rajat eivät kuitenkaan ole kovin selvät. Itse asiassa ne ovat jopa niin epäselvät, että monet kalatutkijat puhuvat reviirin sijaan saalistusalueesta.

Alueet eivät myöskään ole suuren suuria. Isoissa lahdissa elää yleensä useita haukia. Yhden hauen lahden pitää olla todellinen minilahti, vain joitakin kymmeniä neliömetrejä. Reviirikalojen lisäksi on kierteleviä haukia, joilla ei vielä ole omaa paikkaansa.

Jos hauki nappaa, samasta paikasta ei todennäköisesti saa toista samalla kalareissulla. Muutaman päivän kuluttua alueelle on kuitenkin saattanut tulla uusi yksilö.

12 Ei saalista sankoon

Vanhaan aikaan, kun jääkaapit ja pakastimet olivat harvinaisia, kaloja säilytettiin elävinä sumpuissa. Nykyisin elävältä säilöminen on turhaa. Päinvastoin saalis on hyvä teurastaa mahdollisimman pian. Näin kala välttyy turhalta kiduttamiselta, ja maku pysyy hyvänä. Jos kalat panee vesisankoon, ummehtuneesta vedestä siirtyy makua kalan lihaan.

Kalan teurastus on yksinkertaista. Kala nukutetaan (tai tapetaan) lyömällä sitä terävästi puupalikalla niskaan, hieman silmien taakse aivojen kohdalle. Sitten avataan terävällä puukolla kaulavaltimo eli kidusten alla kulkeva suuri suoni. Kun veri on hetken valunut, poistetaan suolisto ja kidukset. Viileänä kala pysyy, kun sen peittää esimerkiksi kostealla säkkikankaalla tai märillä lepänoksilla.

13 Vain terveet takaisin

Urheilukalastajat päästävät usein saaliinsa jatkamaan kasvuaan.¬ Erityisesti haukien uskotaan selviävän pyydystystaistelusta ja vieheiden koukuista traumoitta. Sinänsä kala ei kärsi pyydä ja päästä -menetelmästä sen enempää tai vähempää kuin muistakaan menetelmistä, mutta takaisin veteen kalan saa laskea vain siinä tapauksessa, ettei se ole vahingoittunut vakavasti.

Useimmiten koukku kiinnittyy leukaan, ja siihen tulevista pienistä repeämistä kalat selviävät. Silloin tällöin koukut vahingoittavat silmiä, ruokatorvea tai kiduksia. Nämä vammat aiheuttavat pysyvää haittaa ja viimeksi mainittu yleensä myös kuoleman verenhukan takia. Eräiden tutkimusten mukaan jopa viidennes uistimella pyydetyistä ja takaisin päästetyistä lohista kuolee. Toisissa selvityksissä mahansa on nostanut pystyyn vain kahdeskymmenesosa.

Myös pitkään taistelleen kalan vapauttamista kannattaa harkita. Kala on saattanut vieheestä pakoon ponnistellessaan kerätä lihaksiinsa haitallisen, jopa tappavan annoksen maitohappoa.

Antti Koli on helsinkiläinen filosofian maisteri, vapaa toimittaja ja valokuvaaja.

Musiikki soi aivoissa kaikkialla. Kuva: Getty Images

Kansien kärkitilan nappasi koira.

Tiede-lehden lukijat ovat antaneet vuosipalautteensa eli äänestäneet vuoden 2017 jutut ja kannet.

Tänä vuonna Tieteessä julkaistiin 76 artikkelia. Kannatus jakautui laajalti, mutta kolmen kärki oli hyvin tasainen. Sijat ratkesivat muutamilla äänillä.

Vuoden jutut

1.  Aivot rakastavat musiikkia

Artikkeli kertoi, kuinka musiikki on paljon muutakin kuin kuuntelunautinto. Musiikkiharrastus vahvistaa aivoja ja kehittää kognitiivisia valmiuksia keskittymiskyvystä muistiin ja älyyn.

Artikkeli ilmestyi numerossa 11/2017. Kirjoittajat olivat tiedetoimittajat Panu Räty ja Kirsi Heikkinen.

2. Mitä koira näkee sinussa?

Artikkeli kysyi, miten paras ystävämme suhtautuu meihin ja mitä se meidän mielenliikkeistämme ja tekemisistämme tajuaa.

Artikkeli ilmestyi numerossa 6/2017. Kirjoittaja oli tiedetoimittaja Maija Karala.

3. Elämän suurimmat arvoitukset

Artikkeli kysyi, mitä nykytiede sanoo maailman pohdituimmista asioista, kuten tietoisuuden olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Artikkeli ilmestyi numerossa 2/2017. Kirjoittajat olivat New Scientist -lehden tiedetoimittajia.

 

Lue Digilehdet.fi:ssä

Jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja, voit lukea voittoisat artikkelit Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevista linkeistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet.

 

Vuoden kannet

Tasainen oli myös kansiäänestys. Lämpenevän luonnon maapallojäätelö ja Eurooppaa valtaava susi hävisivät vain hienoisesti koiralle.

Äänestyksen voittajat

Arvonnassa muhkean tietokirjapaketin voittivat

Jaakko Rantanen, Hämeenlinna

Nikolas Uso, Helsinki

Veera Vedenpää, Teerijärvi

 

OJP.
Seuraa 
Viestejä310
Liittynyt18.1.2013

Aivot rakastavat musiikkia on vuoden juttu

- Niin, aivot rakastavat musiikkia. Miksi ? - J.S. Bachin säveltaidetta, musiikkia kuunnellessa , kuten kantaatteja, soolosellosarjaa, Toccara et fuge tai Goldberg muunnelmia puhumattakaan passioista ja oratorioista ymmärtää säveltäjän luovan intuuition perustuvan siihen Hengen voimaan, joka perustuu Pyhän Raamatun Sanaan. --J.S.Bachi säveltaiteen merkitys kirkastuu meille nykyihmisille Hänen rakkautta ilmentävissä sävellyksissän. - Hänen säveltaiteessa on sisäinen looginen rakenne, joka avaa...
Lue kommentti

Osmo, Otto, Juhani Päivinen

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.