Taikaneliöt ovat monelle vanhastaan tuttuja laskutehtäviä. Niissä esimerkiksi 4x4-ruudukkoon on sijoitettava kuusitoista peräkkäistä kokonaislukua siten, että lukujen summa on kaikilla vaakariveillä ja pystyriveillä sekä molemmilla lävistäjillä sama.
...

Kuutioilla tämä tehtävä on paljon vaikeampi, ja vasta nyt on löydetty oikea lukujen järjestys 5x5x5-kuutioon, Science News -lehti kertoo. Tätä pienemmistä ei taikakuutiota edes saa.

Kolme vuosikymmentä sitten oli päästy niin pitkälle, että 5x5x5-taikakuution keskimmäiseksi luvuksi tiedettiin 63. Muiden 124 luvun asettelu jäi kuitenkin avoimeksi.

Saksalainen matematiikan opettaja Walter Trump ja ranskalainen ohjelmointi-insinööri Christian Boyer löysivät viimein ratkaisun, jonka etsimiseen tarvittiin viisi tietokonetta usean viikon ajaksi. Pelkällä kokeilemisella ratkaisua ei olisi löytynyt, sillä 125 lukua voidaan asetella erilaisiksi jonoiksi niin monella tavalla, ettei maailmankaikkeuden kaikki aika riittäisi niiden jokaisen tutkimiseen. Trump muuten on löytänyt myös 6x6x6-taikakuution.

5x5x5-taikakuutiosta pystysuuntaan, vaakasuuntaan tai syvyyssuuntaan poimitut viisi lukua antavat summaksi 315. Myös kuution neljästä lävistäjästä saadaan 315, samoin yksittäisten tasojen lävistäjistä.