Homo Sapiensin sormiluu löytyi Al Wustasta Saudi-Arabiasta. Kuvassa sama 3,2 sentin luunpala kuvattuna eri puolilta. Kuva: Ian Cartwright
Homo Sapiensin sormiluu löytyi Al Wustasta Saudi-Arabiasta. Kuvassa sama 3,2 sentin luunpala kuvattuna eri puolilta. Kuva: Ian Cartwright

Nykyihminen tuli Lähi-itään ja Arabian niemimaalle Afrikasta kahta reittiä.

Varhaisin ihmisen nykyihmisen eli Homo sapiensin fossiili Afrikan ja Israelin ulkopuolella on löytynyt Arabian aavikolta, Nefudin autiomaasta. Se on 3,2 senttimetriä pitkä sormen luu. Tutkijat sanovat, että sormi on vähintään 88 000 vuotta vanha.

Sormiluu löytyi Al Wustasta nykyisen Saudi-Arabian alueelta. Paikka sijaitsee melko lähellä Punaistamerta ja Siinain niemimaata.

Löytäjät skannasivat sormen ja vertailivat sitä muihin löydettyihin ihmisen esi-isien luihin. He ajoittivat luun tekniikalla, jossa laserilla porattiin ensiksi luuhun hyvin pieniä koloja.

Sitten koloista mitattiin radioaktiivisten alkuaineiden osuuksia. Ne todistivat, että sormi on vähintään 88 000 vuotta vanha.

Luulöydon iän määrittely suoraan luusta on luotettavampi kuin ajoitus, joka perustuu maakerroksiin tai muihin aineisiin ympärillä.

Saudi-Arabiasta nyt löydetyn sormiluun ikä sai vahvistusta myös ympäristöstä. Arkeologit Huw Groucutt ja Michael Petraglia kollegoineen pystyivät myös vahvistamaan löydön iän eläinten jäänteistä ja maakerrostumista.

Löydöstä kertovat tiedelehdet Nature Ecology & Evolution, Nature ja sen katsaus.

Kun sormi kivettyi, oli Al Wustan seutu kostea ja sateinen. Sen ajan aluetta on sanottu ”vihreäksi Arabiaksi”.

Aikoinaan suotuisa ilmasto olisi näin johdattanut ihmisen esi-isiä paitsi Lähi-idän metsiin pohjoisempana, myös puolikuiville ruohikoille Arabian sisäosiin, kuten Al Wustaan. Alueella oli sedimenttien perusteella makean veden järvi ja ruohikkoa.

Löytäjät Oxfordin yliopistosta ja Max Planckin ihmishistorian instituutista Saksasta pohtivat, vaikuttiko tämä siirtyminen ja sopeutuminen ruohikkoalueille Homo sapiensin liikkeisiin muualle. Lähi-idästä ja Arabiasta ihminen valloitti lopulta Euraasian, Euroopan ja sitten koko maailman.

Nykyisen tulkinnan mukaan ihmisen esi-isät lähtivät Afrikasta useissa aalloissa. Ensimmäisessä aallossa Homo ergaster siirtyi Afrikasta muuhun maailmaan 1,7 miljoonaa vuotta sitten.

Paljon myöhemmin seurasi Homo sapiens kahdessa aallossa.

Arvio ensimmäisestä muutosta on, että se alkoi jo Afrikan ulkopuolelle jo noin 177 000 vuotta sitten. Tästä todistaa Israelista tehty melko tuore luulöytö. Afrikan mantereella on löytynyt Homo sapiensin luita Marokostakin. Ne on ajoitettu ainakin 280 000 vuotta vanhoiksi.

Toinen muutto alkoi arviolta 65 000 vuotta sitten. Sormen omistaja on voinut tulla Arabiaan joko eteläistä reittiä eli nykyisen Bab el Mandebin salmen läheltä tai pohjoista reittiä eli Siinain niemimaan kautta. Aikoinaan Punaisenmeren pinta oli alempana myös salmen lähellä.

Nykyisestä Israelista on Al Wustaan matkaa 650 kilometriä.

Muuton reiteistä ja ajoituksista on monia tulkintoja. Nyt tehty löytö voi täydentää karttaa, sanoo Max Planck -instituutin tiedote.

Eurooppalaiset miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Herrasmiehet pitävät vaaleaveriköistä, kuuluu kuuluisan Marilyn Monroe -elokuvan nimi. Ilmeisesti todella pitävät. Muuten olisi vaikea selittää, miksi vaaleahiuksisuus on naisilla luontaisesti paljon yleisempää kuin miehillä.

Miehillä taas on huomattavasti todennäköisemmin mustat hiukset. Se voi puolestaan selittyä naisten viehtymyksellä tummahiuksisiin miehiin.

Tätä päätyi ihmettelemään tutkijaryhmä, joka selvitti laajassa tutkimuksessa hiusten väriin vaikuttavia geenejä.

Nature Genetics -tiedelehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa monikansallinen ryhmä onnistui kartoittamaan 124 uutta geeniä, jotka vaikuttavat hiusten väriin. Aiemmin hiusväriin vaikuttavia geenejä oli löydetty noin tusina.

Tutkimus on toistaiseksi laajin aiheesta tehty: siinä tutkittiin yhteensä 300 000 eurooppalaistaustaisen ihmisen geeniperimää Euroopassa ja Amerikassa.

Tutkimuksessa paljastui monta mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkin naisilla vaaleat hiukset ovat kaksi kertaa yleisemmät kuin miehillä. Miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Tämä pätee sekä perimältään eurooppalaistaustaisiin ihmisiin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Löydös oli tutkijoille yllätys.

Tutkijat hakevat syytä parinvalinnasta.

”Osa voi johtua evoluutiosta, sillä vaaleahiuksiset naiset saavat miehiä helpommin, ja vastaavasti tummahiuksiset miehet menestyvät paremmin parisuhdemarkkinoilla vaaleahiuksisiin miehiin verrattuna”, sanoo geneettisen epidemiologian professori Tim Spector Lontoon King’s Collegesta BBC-uutiskanavan haastattelussa.

Hiusten väriin kohdistuu siis sukupuolivalintaa, mikä auttaa pitämään ominaisuutta yleisenä populaatiossa. Spector kuitenkin korostaa, että tämä on spekulointia.

Itse geeneissä ei nimittäin näytä olevan eroa. Jostain syystä ne kuitenkin ilmenevät eri tavalla miehissä ja naisissa.

Vaaleatukkaisia poikia syntyy yhtä paljon kuin tyttöjä, mutta vaaleahiuksisuutta aiheuttavat geenit kytkeytyvät useammin pojilla pois päältä heidän kasvaessaan ja väri tummuu.

Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Ei tiedetä, miksi geenien ilmeneminen muuttuu tällä tavalla. Siihen vaaditaan jatkotutkimusta. Tutkijoita kiinnostaisi sekin, onko taustalla jokin nykyajan kulttuurillinen muutostekijä.

Ihmisen geenit ovat soluissa kiveen hakattuja, mutta epigeneettinen taso on altis ympäristön aiheuttamille muutoksille.

Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House
Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House

Niin sanottu ylivertaisuusvinouma saa epäpätevän ihmisen yliarvioimaan omaa osaamistaan ja pätevän vähättelemään itseään.

Mitä vähemmän ihminen asiasta tietää, sitä enemmän hän luulee tietävänsä. Asioista oikeasti perillä olevat taas saattavat olla taipuvaisia vähättelemään omaa osaamistaan.

Tähän psykologiassa tunnettuun ylivertaisuusvinoumaan eli Dunning–Krugerin vaikutukseen törmää esimerkiksi internetin kommenttipalstoilla. Uusi tutkimus osoittaa, että se vaikuttaa myös poliittisessa ajattelussa.

Politiikan tutkimuksen apulaisprofessori Ian Anson Marylandin yliopistosta havahtui tutkimaan asiaa seuratessaan sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja Yhdysvaltain vaalien aikaan. Anson ja muut tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että sosiaalisessa mediassa paljon seuraajia saaneet kommentaattorit esittivät vaalikamppailusta varsin voimakkaita ja itsevarmoja näkemyksiä.

”Vaalien jälkeen jotkut alkoivat puhua jopa Dunning–Kruger-presidentistä, sillä Donald Trump laukoo voimakkaita mielipiteitä asioista, joista ei kuitenkaan vaikuta tietävän paljon mitään”, Anson sanoo Psypost-verkkolehdessä.

Anson huomasi, että ylivertaisuusvinouman vaikutusta ei juurikaan ollut selvitetty politiikan tutkimuksessa. Häntä kiinnosti myös, ovatko erityisen vahvasti johonkin poliittiseen siipeen sitoutuvat ihmiset alttiimpia sille.

Anson kehitti yksinkertaisen koeasetelman testatakseen asiaa. 2600 täysi-ikäistä amerikkalaista vastasi verkkokyselyyn, jossa kartoitettiin heidän tietojaan Yhdysvaltojen politiikasta. Lomakkeessa kysyttiin esimerkiksi, kuka on Yhdysvaltain energiaministeri, kumpi puolue hallitsee tällä hetkellä edustajainhuonetta ja mihin hankkeisiin hallitus käyttää vähiten rahaa.

Koehenkilöitä pyydettiin samalla arvioimaan, miten hyvin he kokevat olevansa perillä politiikasta.

Todellinen osaaminen osoittautuikin kuviteltua vähäisemmäksi. Mitä huonommat tiedot politiikasta ihmisellä testin mukaan oli, sitä paremmaksi hän omat tietonsa arvioi. Ylipäänsä koe osoittautui valtaosalle vaikeaksi.

”Moni amerikkalainen vaikuttaa todella itsevarmalta omista tiedoistaan, koska he eivät tiedä itse, kuinka vähän he oikeastaan tietävät.”

”Vaikutus näyttää myös vahvistuvan, kun ihmiset kohtaavat toisen poliittisen laidan edustajia”, Anson kertoo.

Kokeen toisessa osassa jompaankumpaan poliittiseen laitaan vahvasti samaistuvat osallistujat pantiin pisteyttämään muiden vastauksia. Heille annettiin valmiiksi täytetty lomake, jonka kerrottiin olevan toista poliittista laitaa edustavan henkilön täyttämä. Vakaumukselliset republikaanit siis luulivat arvioivansa vankkojen demokraattien vastauksia ja toisin päin.

Vinouma vaikutti tässäkin. Mitä huonommin henkilö oli itse pärjännyt testissä, sitä todennäköisemmin hän pisteytti muiden testivastaukset puhtaasti omien poliittisten luulojensa mukaan.

”Tulokset viittaavat siihen, että amerikkalainen poliittinen keskustelukulttuuri on laajasti epäonnistunut. Kun yhden laidan edustaja kohtaa omaan puolueeseensa kuulumattoman, on varsin todennäköistä, että hän arvioi sekä omansa että toisen ihmisen poliittisen ymmärryksen väärin. Ja usein vielä niin, että hän pitää itseään pätevämpänä”, Anson sanoo.

Ansonin tutkimus julkaistiin Political Psychology -lehdessä.