Äidinmaidon ominaisuudet saattavat vaikuttaa allergian puhkeamiseen, selviää lääketieteen lisensiaatti Kirsi-Marjut Järvisen tuoreesta väitöskirjasta.

Tutkimuk...

Äidinmaidon ominaisuudet saattavat vaikuttaa allergian puhkeamiseen, selviää lääketieteen lisensiaatti Kirsi-Marjut Järvisen tuoreesta väitöskirjasta.



Tutkimuksessa selvitettiin maidossa esiintyvien immunologisten tekijöiden vaikutusta lapsen riskiin sairastua lehmänmaitoallergiaan. Seurannassa oli sata äitiä ja lasta. Mukana oli taustaltaan sekä allergisia että terveitä perheitä.



Äideille suositellaan nykyisin noin puolen vuoden rintaruokintaa mm. sen allergioilta suojaavan vaikutuksen takia. Näyttö allergiasuojasta ei ole kuitenkaan kiistaton. Lehmänmaitoallergia alkaa usein oireille jo rintaruokinnan aikana.



Järvinen havaitsi tutkimuksessaan, että maitoallergisten lasten nauttima maito poikkesi terveiden lasten rintamaidosta. Ns. hyvässä rintamaidossa oli runsaasti suojaavia vasta-aineita ja sen solukoostumus oli erilainen kuin ns. huonossa maidossa, jossa on vähän vasta-aineita ja paljon allergiasoluja, eusenofiileja.



Koska rintamaito kypsyttää imeväisikäisen puolustusjärjestelmää, suojaavien tekijöiden puutos saattaa raivata tietä allergialle. Allergiasolut ovat vahingollisia pienen lapsen suolistolle. Eusenofiilit vapauttavat myrkyllisiä välittäjäaineita, jotka saattavat tuhota limakalvokudosta ja lisätä suolen läpäisevyyttä.



Kirsi-Marjut Järvisen mukaan havainto antaa aiheen pohtia, kuinka järkevää on suositella pitkää rintaruokintaa erityisesti allergiaperheissä.