Vanhemmaksi tulon lykkääminen edistää vain korkeasti koulutettujen henkistä hyvinvontia.

Aikuisuuteen siirtymistä kuvataan usein viiden elämäntapahtuman avulla, joita ovat muutto lapsuuden kodista, ammattiin valmistuminen, kokopäivätyön aloittaminen, vakituisen parisuhteen muodostaminen sekä vanhemmaksi tulo.

Kun nämä aikuisuuden siirtymät koetaan keski-ikään mennessä, ihmisen mieli kiittää, osoittaa Eija Räikkönen Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa psykologian väitöskirjassaan. Siirtymien, erityisesti vanhemmaksi tulon lykkääminen edisti työuralla menestymistä ja siten keski-iän psyykkistä hyvinvointia vain korkeasti koulutetuilla.

"Sen sijaan matalasti koulutetuilla vanhemmuuden lykkääminen kytkeytyi epävakaaseen työuraan, joka puolestaan heikensi keski-iän psyykkistä hyvinvointia", Räikkönen sanoo.

Räikkösen mukaan yhteiskunta hyötyisi, jos nuorten koulutuspolkuja saataisiin lyhyemmiksi. Näin aikaistuisivat myös muut aikuisuuden siirtymät. Lisäksi nuorille aikuisille pitäisi luoda paremmat mahdollisuudet yhdistää opinnot ja perheen perustaminen.

Räikkösen yllätti se, että mikään yksilön kehitystaustaan liittyvistä tekijöistä sukupuolta lukuun ottamatta ei määrittänyt aikuisuuden siirtymien ajoittumista. Omilla tavoitteilla, toiveilla ja valinnoilla voikin olla suurempi merkitys aikuisuuden rooleihin tarttumisessa kuin taustalla.

Väitöskirjan aineisto pohjautuu professori Lea Pulkkisen vuonna 1968 aloittamaan Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimukseen, jossa on tutkittu 369 lapsen elämänkulkua kansakoulun toiselta luokalta 50-vuotiaaksi asti.