Keski-ikäisen brittimiehen äkillisesti puhjennut taipumus lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön on saanut yllättävän selityksen, kertoo New Scientistin verkkouutinen...

Keski-ikäisen brittimiehen äkillisesti puhjennut taipumus lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön on saanut yllättävän selityksen, kertoo New Scientistin verkkouutinen. Magneettikuva paljasti aivoista kananmunan kokoisen kasvaimen, jonka leikkaaminen poisti myös pakkomielteen.

Syöpäkasvain löytyi oikeasta aivopuoliskosta, aivan aivokuoren etuosasta. Tämä "lennonjohdoksi" luonnehdittu otsalohkon alue huolehtii muun muassa tunteiden hillinnästä ja sosiaalisen käyttäytymisen hienosäädöstä. “Tämä ensimmäinen kerta kun otsalohkon vaurio on yhdistetty pedofialiaan”, huomauttavat Virginian yliopiston neurologit Russell Swerdlow ja Jeffrey Burns. Kaksikko raportoi havainnostaan Yhdysvaltain neurologiyhdistyksen vuosikokouksessa New Yorkissa. Swerdlowin mukaan kasvain saattaa aiheuttaa hormonitoiminnan muutoksia.

Nelikymppisen opettajan sairaalloinen kiinnostus lapsiin alkoi yllättäen. Yleensä hyväksikäyttäjä antaa viitteita taipumuksistaan jo nuorena. Brittimies aloitti lasten alastonkuvien katselusta ja päättyi lopulta oikeuden eteen. Päivää ennen passitusta vankilaan hän valitti pääkipuaan ja hakeutui lääkäriin. Kasvaimen poiston ja terapian jälkeen miehen käytös normalisoitui ja hän kotiutui. Syöpä ja pedofilia uusivat, mutta toinen leikkaus palautti tilanteen raiteilleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla