Aivokuvat vahvistavat, että ihmiset ovat kiinnostuneita lukemaan ja jakamaan sisältöä, joka kytkeytyy heidän omiin kokemuksiinsa. Kuva: Reuters
Aivokuvat vahvistavat, että ihmiset ovat kiinnostuneita lukemaan ja jakamaan sisältöä, joka kytkeytyy heidän omiin kokemuksiinsa. Kuva: Reuters

Jakohitti aktivoi omaan itseen ja toisten aivoitusten ennakointiin liittyvää ajattelua.

Miksi yksi artikkeli leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin, mutta toista liki samanlaista ei jaeta juuri lainkaan?

Ratkaistakseen tämän toimittajia, mainostajia ja somettajia askarruttavan arvoituksen tutkijat seurasivat koehenkilöiden aivoja magneettikuvauslaitteella samalla, kun he lukivat sanomalehden artikkeleita.

Koehenkilöiksi valittiin 80 nuorta aikuista. Pennsylvanian yliopiston tutkijat näyttivät heille otsikot ja tiivistelmät kymmenistä sanomalehtiartikkeleista.

Ne luettuaan koehenkilöiden piti kertoa arvionsa siitä, miten todennäköisesti he lukisivat juuri kyseisen artikkelin ja jakaisivat sen sosiaalisessa mediassa.

Tutkijat olettivat, että päätös lukea artikkeli aktivoisi aivoissa alueita, jotka osallistuvat omaan itseen liittyvään ajatteluun.

Vastaavasti tutkijat olettivat, että päätös jakaa artikkeli näkyisi aktiivisuutena aivojen alueilla, jotka ovat erikoistuneet toisten ihmisten ajatusten ja aikeiden arvailuun.

Tulos oli yllätys. Sekä luku- että jakamispäätös aktivoivat kumpiakin aivoalueita. Erityisen vahvaa neuronien tulitusta näissä aivojen osissa nähtiin, kun koehenkilöt pitivät artikkelia jakamisen arvoisena.

”Mietit sitten, mitä lukea tai mitä jakaa, molemmat ovat luonnostaan sosiaalisia toimintoja, ja kun ajattelet sosiaalisesti, ajattelet usein itseäsi ja suhdettasi toisiin”, selostaa tiedotteessa tohtoriopiskelija Elisa Baek Pennsylvanian yliopistosta.

Testatakseen havaintonsa yleispätevyyttä tutkijat vertasivat, miten hyvin koehenkilöiden vastaukset ja aivokuvat kävivät yksiin sanomalehtiartikkelien oikeasti saamaan somesuosioon.

Tutkimuksen 80 The New York Timesin artikkelia oli jaettu sosiaalisessa mediassa yhteensä 117 611 kertaa. Koehenkilöiden aivokuvat toden totta ennustivat kunkin artikkelin suosiota.

”Jos voimme käyttää muutamia aivoja ennustamaan, mitä The New York Timesin laaja lukijajoukko tekee, se tarkoittaa, että asiat tapahtuvat samaan tapaan kaikkialla maapallolla”, selittää tohtoriopiskelija Christin Scholz.

”Se, että artikkelit kolahtavat samalla tavalla useissa aivoissa, vihjaa, että käyttäytymistä ohjaavat samanlaiset motivaattorit ja normit. Samanlaiset asiat ovat arvokkaita koko yhteiskunnassa.”

Aivokuvat vahvistavat sen, mitä sosiaalisessa mediassa laajalle leviävistä sisällöistä jo vanhastaan tiedettiin.

”Ihmiset ovat kiinnostuneita lukemaa ja jakamaan sisältöä, joka kytkeytyy heidän omiin kokemuksiinsa tai ymmärrykseensä siitä, keitä he ovat tai haluavat olla”, selittää tiedotteessa tutkija Emily Falk.

”He jakavat sisältöä, joka saattaa kohentaa heidän sosiaalisia suhteitaan, saada heidät vaikuttamaan fiksulta tai empaattiselta taikka näyttää heidät positiivisessa valossa.”

Aivokuvatutkimuksen julkaisee psykologian erikoislehti Psychological Science seuraavassa numerossaan. Aivotutkimusta oikeisiin somejakoihin vertailevan jatkotutkimuksen julkaisi yleistiedelehti Pnas.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.