Aivokuvat vahvistavat, että ihmiset ovat kiinnostuneita lukemaan ja jakamaan sisältöä, joka kytkeytyy heidän omiin kokemuksiinsa. Kuva: Reuters
Aivokuvat vahvistavat, että ihmiset ovat kiinnostuneita lukemaan ja jakamaan sisältöä, joka kytkeytyy heidän omiin kokemuksiinsa. Kuva: Reuters

Jakohitti aktivoi omaan itseen ja toisten aivoitusten ennakointiin liittyvää ajattelua.

Miksi yksi artikkeli leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin, mutta toista liki samanlaista ei jaeta juuri lainkaan?

Ratkaistakseen tämän toimittajia, mainostajia ja somettajia askarruttavan arvoituksen tutkijat seurasivat koehenkilöiden aivoja magneettikuvauslaitteella samalla, kun he lukivat sanomalehden artikkeleita.

Koehenkilöiksi valittiin 80 nuorta aikuista. Pennsylvanian yliopiston tutkijat näyttivät heille otsikot ja tiivistelmät kymmenistä sanomalehtiartikkeleista.

Ne luettuaan koehenkilöiden piti kertoa arvionsa siitä, miten todennäköisesti he lukisivat juuri kyseisen artikkelin ja jakaisivat sen sosiaalisessa mediassa.

Tutkijat olettivat, että päätös lukea artikkeli aktivoisi aivoissa alueita, jotka osallistuvat omaan itseen liittyvään ajatteluun.

Vastaavasti tutkijat olettivat, että päätös jakaa artikkeli näkyisi aktiivisuutena aivojen alueilla, jotka ovat erikoistuneet toisten ihmisten ajatusten ja aikeiden arvailuun.

Tulos oli yllätys. Sekä luku- että jakamispäätös aktivoivat kumpiakin aivoalueita. Erityisen vahvaa neuronien tulitusta näissä aivojen osissa nähtiin, kun koehenkilöt pitivät artikkelia jakamisen arvoisena.

”Mietit sitten, mitä lukea tai mitä jakaa, molemmat ovat luonnostaan sosiaalisia toimintoja, ja kun ajattelet sosiaalisesti, ajattelet usein itseäsi ja suhdettasi toisiin”, selostaa tiedotteessa tohtoriopiskelija Elisa Baek Pennsylvanian yliopistosta.

Testatakseen havaintonsa yleispätevyyttä tutkijat vertasivat, miten hyvin koehenkilöiden vastaukset ja aivokuvat kävivät yksiin sanomalehtiartikkelien oikeasti saamaan somesuosioon.

Tutkimuksen 80 The New York Timesin artikkelia oli jaettu sosiaalisessa mediassa yhteensä 117 611 kertaa. Koehenkilöiden aivokuvat toden totta ennustivat kunkin artikkelin suosiota.

”Jos voimme käyttää muutamia aivoja ennustamaan, mitä The New York Timesin laaja lukijajoukko tekee, se tarkoittaa, että asiat tapahtuvat samaan tapaan kaikkialla maapallolla”, selittää tohtoriopiskelija Christin Scholz.

”Se, että artikkelit kolahtavat samalla tavalla useissa aivoissa, vihjaa, että käyttäytymistä ohjaavat samanlaiset motivaattorit ja normit. Samanlaiset asiat ovat arvokkaita koko yhteiskunnassa.”

Aivokuvat vahvistavat sen, mitä sosiaalisessa mediassa laajalle leviävistä sisällöistä jo vanhastaan tiedettiin.

”Ihmiset ovat kiinnostuneita lukemaa ja jakamaan sisältöä, joka kytkeytyy heidän omiin kokemuksiinsa tai ymmärrykseensä siitä, keitä he ovat tai haluavat olla”, selittää tiedotteessa tutkija Emily Falk.

”He jakavat sisältöä, joka saattaa kohentaa heidän sosiaalisia suhteitaan, saada heidät vaikuttamaan fiksulta tai empaattiselta taikka näyttää heidät positiivisessa valossa.”

Aivokuvatutkimuksen julkaisee psykologian erikoislehti Psychological Science seuraavassa numerossaan. Aivotutkimusta oikeisiin somejakoihin vertailevan jatkotutkimuksen julkaisi yleistiedelehti Pnas.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.