Rangaistuspotkua ampuessa moni pelkää mokaavansa. Kuva: Antti Johansson
Rangaistuspotkua ampuessa moni pelkää mokaavansa. Kuva: Antti Johansson

Hienomotoriikkaa säätelevä alue hiljenee arvostelun edessä.

Soitatko jotakin soitinta? Tai harrastat taitoliikuntaa? Jos esiinnyt tai kilpailet, tämä on sinulle todennäköisesti tuttu juttu: harjoitus sujuu kuin vettä vaan, mutta tositilanteessa suoritus menee pieleen.

Michiko Yoshie Sussexin yliopistosta kollegoineen onnistui paikantamaan, mikä saa meidät mokaamaan juuri silloin, kuin haluaisimme pistää parastamme.

Asia selvisi toiminnallisen magneettikuvauksen avulla. Tutkijat rekisteröivät vapaaehtoisten aivotoimintaa samalla, kun näiden piti puristaa käsillään tietyllä voimalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Testin aikana koehenkilöt pantiin katselemaan videota, jossa kaksi ihmistä näytti arvioivan heidän suoritustaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten puristuskoe toistettiin toisen videon kera. Nyt ”arvioijat” näyttivät seuraavan jonkun toisen tekemisiä.

Koehenkilöt kertoivat, että heitä jännitti enemmän, kun he uskoivat olevansa tarkkailun alla. Mittarit paljastivat, että tällöin heidän puristusotteensa voimistui, vaikka he eivät itse sitä huomanneet.

Aivokuvista ilmeni, että hienomotorisia toimintoja säätelevä alue vaimeni, kun ihmiset kuvittelivat, että heitä arvioidaan.

Kyseinen aivoalue kietoutuu mekanismiin, jonka avulla päättelemme, mitä kanssaihmiset ajattelevat. Päättely tehdään näiden katseen ja ilmeiden perusteella.

Hienomotoriikan ohjailu tapahtuu tämän palautteen perusteella: jos meistä tuntuu siltä, että tarkkailijamme tahtoo meidän onnistuvan, annamme mennä ja pärjäämme hyvin.

Jos sen sijaan poimimme heistä negatiivisia signaaleja, jarrutamme ja suorituksemme takkuaa, tutkijat selittävät tutkimustiedotteessa.

”Tajusimme, että tämä voi nivoutua esiintymisjännitykseen, koska silloin erityisesti välitämme siitä, miten yleisö meihin suhtautuu”, Yoshie sanoo.

Yoshien mukaan joidenkin äärimmäistä esiintymisjännitystä on kyetty lievittämään aivostimulaatiolla, kuten transkraniaalisella magneettistimulaatiolla sekä biopalautehoidolla.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.

MooM
Seuraa 
Viestejä7535

Kasvisruoka2 kirjoitti:
Nyt voisin sanoa, että ollaan jo ig-nobelin äärellä tämän tutkimuksen kanssa.

Miten niin? Tuohan vastaa kysymykseen "miksi käy näin" ja osoittaa sen (sillä todistusvoimalla, mitä aivokuvantamislöydöksille nyt voi antaa). Itse ilmiö tietysti on tunnettu varmaan aina.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

mdmx
Seuraa 
Viestejä6147

käyttäjä-3779 kirjoitti:

Kerran olin Porthaniassa kuuntelemassa aivotutkimusesitelmää, joka muilta osin erinomaisena tuntui kuitenkin hiukan jankkaavalta. Ajattelin silloin, että voisi sitä reippaamminkin puhua. Seuraavana päivänä oli itselläni esitelmä aivojen itseorganisaatiosta eräässä puolitieteellisessä seurassa, ja yllätyksekseni en saanut mitään sanotuksi ilman hävettävän runsasta jankkaamista, vaikka esitelmäni runko oli minulla monisteessa. Uskon, että Porthanian esitystä koskevat arvostelevat ajatukseni olivat alitajuisesti sekoittamassa aivotoimintaani.

Tämä on kyllä hyvä pointti. Olen huomannut itsessäni vastaavaa aina välillä. Kun arvostelee hiljaa mielessään jotakin, asettaa luonnollisesti samalla itselleen tavoitteen.

Ns. 'negatiiviset tavoitteet' eli kiellot ovat tutkitusti huono asia ainakin johtamisessa ja lastenkasvatuksessa.

Sen sijaan että arvostelee tekemistä, pitäisi neuvoa miten tulee tehdä. 

"Älä löntystele." -> "Kävele reippaammin.". "Älä jankkaa." -> "Etene reippaasti".

Jos puhuessaan miettii vain sitä ettei saa jankata, miettii kuitenkin sitä jankkaamista, ja sitten jankkaa? Ihminen toteuttaa omia pelkojaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla