Creutzfeldt-Jakobin tauti on kuolemaan johtava aivorappeumasairaus. Kuva: Kimmo Taskinen
Creutzfeldt-Jakobin tauti on kuolemaan johtava aivorappeumasairaus. Kuva: Kimmo Taskinen

Creutzfeldt-Jakobin tautia aiheuttavaa prionia kertyy myös potilaan iholle. Tutkijat siirsivät taudin ihonäytteistä hiiriin mutta korostavat, että tauti ei tartu ihmiselle ihokontaktissa.

Creutzfeldt-Jakobin tauti on erittäin harvinainen, mutta vääjäämättä kuolemaan johtava aivosairaus. Sairastuneen ihmisen aivoissa leviää väärin laskostunut proteiini eli prioni ja tuhoaa aivokudoksen.

Taudin tyypillisiä oireita ovat muun muassa hyvin nopeasti etenevä dementia, liikehäiriöt ja lihasnykäykset. Suurin osa sairastuvista kuolee alle vuodessa.

Valtaosa tautitapauksista syntyy itsekseen, kun proteiini muljahtaa väärään muotoon, mutta Creutzfeld-Jacobin tauti (CJD) voi tarttua myös esimerkiksi hullun lehmän tautia sairastavan eläimen kudoksesta.

Nyt yhdysvaltalainen tutkimusryhmä on osoittanut, että CJD:tä sairastavan ihmisen iholle voi kertyä tartuttavia prioneja. Case Western -yliopiston tutkijat kertoivat tuloksistaan Science Translational Medicine -tiedelehdessä.

Tutkijat analysoivat 23 tautiin kuolleen ihmisen ihokudosta. He havaitsivat, että erityisesti pään ja korvan alueella ihossa oli CJD:tä aiheuttavaa prionia.

Määrät olivat kuitenkin tiedotteen mukaan erittäin pieniä, vain tuhannesosasta sadastuhannesosaan siitä, mitä sairaan ihmisen aivokudoksesta löytyy.

Silti tutkijat saivat taudin tarttumaan ihonäytteestä geenimuunneltuihin hiiriin. 24 hiireen ruiskutettiin prioniproteiineja joko aivokudoksesta tai iholta, ja kummassakin ryhmässä kaikki hiiret sairastuivat.

Ihosta otettuja prioneja saaneiden hiirien tauti eteni huomattavasti hitaammin, mutta yhtä kaikki hiirten aivot tuhoutuivat samalla tavoin.

Tutkijat korostavat, että tuore havainto ei tarkoita, että Creutzfeldt-Jakobin tauti voisi tarttua ihmiseltä toiselle pelkässä ihokontaktissa. Tauti on harvinainen, sillä siihen sairastuu vuodessa vain yksi ihminen miljoonasta.

”Kokeessa käytettiin muunneltuja hiiriä, joiden aivoihin ruiskutettiin suoraan tartuttavaa ainetta. Asetelma oli viritetty niin, että tartunta aiheutuisi kaikkein todennäköisimmin. Ihokosketuksesta tapahtuvasta tartunnasta ei ole näyttöä", sanoo tutkimusta valvonut prionitautiasiantuntija Byron Caughey Yhdysvaltain kansallisesta allergia- ja infektiotutkimuskeskuksesta NIAIDista.

Pitää kuitenkin selvittää, voisiko tauti tarttua leikkausvälineistä tavalla, jota aiemmin ei ole osattu huomioida.

Helsingin yliopiston neuropatologian dosentti, osastonylilääkäri Anders Paetau ei olisi siitä erityisen huolissaan. Paetau on tutkinut taudin esiintymistä 40 vuotta.

”Tutkimusnäyttö siitä, että CJD leviäisi ihmiseltä toiseen tavanomaisen leikkaustoiminnan kautta, on hyvin heikkoa”, Paetau sanoo.

Hän viittaa lokakuussa ilmestyneeseen laajaan katsaukseen. Siinä selvitettiin, mikä riski erilaisia leikkauksia läpikäyneillä ihmisillä oli sairastua myöhemmin Creutzfeldt-Jakobin tautiin.

On mahdollista, että samoilla välineillä on leikattu tautia piilevästi sairastanutta henkilöä. Silloin sairastuttavat prionit olisivat voineet päätyä välineisiin. Prionit eivät tuhoudu tavanomaisessa kuumennuksessa.

Leikkauksilla ja taudilla ei kuitenkaan näytä olevan yhteyttä. Laajassa katsauksessa Creutzfeldt-Jakobin taudin ilmaantuvuus ei ollut merkittävästi muuta väestöä suurempi edes niillä henkilöillä, jotka olivat olleet neurokirurgisissa leikkauksissa.

CJD on silti muutamassa tapauksessa tarttunut ihmisestä toiseen aivoleikkauksissa käytetyistä saastuneista välineistä.

Riskejä ovat myös sarveis- ja aivokalvosiirteet sekä ihmisperäiset kasvuhormonit, joita on eristetty kuolleiden ihmisen aivolisäkkeistä.

Mutta kun nämä tapaukset luetaan pois laskuista, ei ole näyttöä, että tauti muuten tarttuisi leikkausvälineistä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.