Creutzfeldt-Jakobin tauti on kuolemaan johtava aivorappeumasairaus. Kuva: Kimmo Taskinen
Creutzfeldt-Jakobin tauti on kuolemaan johtava aivorappeumasairaus. Kuva: Kimmo Taskinen

Creutzfeldt-Jakobin tautia aiheuttavaa prionia kertyy myös potilaan iholle. Tutkijat siirsivät taudin ihonäytteistä hiiriin mutta korostavat, että tauti ei tartu ihmiselle ihokontaktissa.

Creutzfeldt-Jakobin tauti on erittäin harvinainen, mutta vääjäämättä kuolemaan johtava aivosairaus. Sairastuneen ihmisen aivoissa leviää väärin laskostunut proteiini eli prioni ja tuhoaa aivokudoksen.

Taudin tyypillisiä oireita ovat muun muassa hyvin nopeasti etenevä dementia, liikehäiriöt ja lihasnykäykset. Suurin osa sairastuvista kuolee alle vuodessa.

Valtaosa tautitapauksista syntyy itsekseen, kun proteiini muljahtaa väärään muotoon, mutta Creutzfeld-Jacobin tauti (CJD) voi tarttua myös esimerkiksi hullun lehmän tautia sairastavan eläimen kudoksesta.

Nyt yhdysvaltalainen tutkimusryhmä on osoittanut, että CJD:tä sairastavan ihmisen iholle voi kertyä tartuttavia prioneja. Case Western -yliopiston tutkijat kertoivat tuloksistaan Science Translational Medicine -tiedelehdessä.

Tutkijat analysoivat 23 tautiin kuolleen ihmisen ihokudosta. He havaitsivat, että erityisesti pään ja korvan alueella ihossa oli CJD:tä aiheuttavaa prionia.

Määrät olivat kuitenkin tiedotteen mukaan erittäin pieniä, vain tuhannesosasta sadastuhannesosaan siitä, mitä sairaan ihmisen aivokudoksesta löytyy.

Silti tutkijat saivat taudin tarttumaan ihonäytteestä geenimuunneltuihin hiiriin. 24 hiireen ruiskutettiin prioniproteiineja joko aivokudoksesta tai iholta, ja kummassakin ryhmässä kaikki hiiret sairastuivat.

Ihosta otettuja prioneja saaneiden hiirien tauti eteni huomattavasti hitaammin, mutta yhtä kaikki hiirten aivot tuhoutuivat samalla tavoin.

Tutkijat korostavat, että tuore havainto ei tarkoita, että Creutzfeldt-Jakobin tauti voisi tarttua ihmiseltä toiselle pelkässä ihokontaktissa. Tauti on harvinainen, sillä siihen sairastuu vuodessa vain yksi ihminen miljoonasta.

”Kokeessa käytettiin muunneltuja hiiriä, joiden aivoihin ruiskutettiin suoraan tartuttavaa ainetta. Asetelma oli viritetty niin, että tartunta aiheutuisi kaikkein todennäköisimmin. Ihokosketuksesta tapahtuvasta tartunnasta ei ole näyttöä", sanoo tutkimusta valvonut prionitautiasiantuntija Byron Caughey Yhdysvaltain kansallisesta allergia- ja infektiotutkimuskeskuksesta NIAIDista.

Pitää kuitenkin selvittää, voisiko tauti tarttua leikkausvälineistä tavalla, jota aiemmin ei ole osattu huomioida.

Helsingin yliopiston neuropatologian dosentti, osastonylilääkäri Anders Paetau ei olisi siitä erityisen huolissaan. Paetau on tutkinut taudin esiintymistä 40 vuotta.

”Tutkimusnäyttö siitä, että CJD leviäisi ihmiseltä toiseen tavanomaisen leikkaustoiminnan kautta, on hyvin heikkoa”, Paetau sanoo.

Hän viittaa lokakuussa ilmestyneeseen laajaan katsaukseen. Siinä selvitettiin, mikä riski erilaisia leikkauksia läpikäyneillä ihmisillä oli sairastua myöhemmin Creutzfeldt-Jakobin tautiin.

On mahdollista, että samoilla välineillä on leikattu tautia piilevästi sairastanutta henkilöä. Silloin sairastuttavat prionit olisivat voineet päätyä välineisiin. Prionit eivät tuhoudu tavanomaisessa kuumennuksessa.

Leikkauksilla ja taudilla ei kuitenkaan näytä olevan yhteyttä. Laajassa katsauksessa Creutzfeldt-Jakobin taudin ilmaantuvuus ei ollut merkittävästi muuta väestöä suurempi edes niillä henkilöillä, jotka olivat olleet neurokirurgisissa leikkauksissa.

CJD on silti muutamassa tapauksessa tarttunut ihmisestä toiseen aivoleikkauksissa käytetyistä saastuneista välineistä.

Riskejä ovat myös sarveis- ja aivokalvosiirteet sekä ihmisperäiset kasvuhormonit, joita on eristetty kuolleiden ihmisen aivolisäkkeistä.

Mutta kun nämä tapaukset luetaan pois laskuista, ei ole näyttöä, että tauti muuten tarttuisi leikkausvälineistä.

Vesistöissä kasvavat toukat imevät muovia itseensä.

Mikromuovi eli alle viiden millin kokoinen ja vielä huomattavasti pienempi muovisilppu on tiedostettu valtavaksi ongelmaksi merissä ja vesistöissä.

Vaatteista, kosmetiikasta ja muista tuotteista irtoava mikromuovi päätyy luontoon eikä poistu sieltä. Ravinnon mukana sitä päätyy eläimiin, ja muovi kiertää ravintoketjussa.

Nyt Belfastin ja Readingin yliopistojen tutkijat ovat tehneet huolestuttavan havainnon. Hyttyset ja muut hyönteiset levittävät mikromuovia myös maanpäällisiin ravintoketjuihin, he raportoivat Biology Letters -lehdessä.

Hyönteisten toukat kasvavat vedessä, jossa ne siivilöivät mikroskooppisia muovinpalasia sisäänsä ruoan mukana. Muovi säilyy toukassa, kun se muodonmuutosten myötä kasvaa aikuiseksi hyönteiseksi.

Tutkijat syöttivät lintuhyttysen toukille mikroskooppisia muovinpalasia, kooltaan 2–15 mikrometriä. Mikrometri on millimetrin tuhannesosa. Mitä pienempää muovi oli, sitä enemmän sitä päätyi toukkiin.

Ällistyttävä havainto oli, että muovi ei hävinnyt toukista mihinkään, kun ne kokivat muodonmuutoksen ja kasvoivat aikuisiksi. Täysikasvuisessa lintuhyttysessä muovia oli huomattavia määriä.

”Toukat suodattavat ravintoa suuhunsa eivätkä ne erota, mikä on muovia ja mikä ruokaa. Ne syövät levää, joka on suunnilleen saman kokoista kuin mikromuovi”, kertoo eläintieteen professori Amanda Callaghan Belfastin yliopistosta The Guardian -lehdessä.

Callaghan pitää erittäin todennäköisenä, että myös muiden hyönteislajien vedessä elävät toukat syövät mikromuovia ja kuljettavat sitä aikuisina ympäriinsä. Hyönteiset päätyvät ruoaksi muun muassa linnuille, lepakoille ja hämähäkeille, ja sitä kautta muovia kulkeutuu maanpäällisiin ravintoketjuihin.

”Hyönteisparvien mukana muovia voi nousta ilmoille suuria määriä. Se on todella masentavaa. Tämä muovi ei katoa ikinä mihinkään”, tutkimusta johtanut Callaghan valittelee.

Englannissa mikromuovia on löydetty jo esimerkiksi päivänkorennoista ja vesiperhosista. Walesin joissa jopa puolella tutkituista hyönteisentoukista on mikromuovia sisuksissaan.

Merilinnuistakin on jo löydetty mikromuoveja, mutta aiemmin ei ole tutkittu, voisivatko ne levitä ravinnosta hyönteisten välityksellä.

”Tämä on aiemmin tuntematon reitti. Se altistaa sellaisetkin eläimet, jotka tavallisesti eivät muoville altistu. Emme vielä tiedä vaikutuksia”, Callaghan sanoo.

Valveilla makaaminen tekee vuoteesta vihollisen, joka estää nukkumisen.

Hyvä yöuni on terveytemme elintärkeitä peruspilareita. Se elvyttää kehon, uudistaa soluja, hoitaa mieltä, huoltaa muistia ja suojaa sairauksilta.

Univaje toimii päinvastoin ja on elimistölle myrkkyä.

Se heikentää muistia, häiritsee tunne-elämää, koettelee aineenvaihduntaa ja immuunipuolustusta ja altistaa sairauksille, kuten diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille, mielenterveyden häiriöille ja aivorappeumille, esimerkiksi Alzheimerin taudille.

Jokainen nukkuu joskus huonosti, mutta toisilla univaikeudet kroonistuvat. Paradoksaalisesti ihminen alkaa silloin pelätä, ettei saa unta, niin paljon, ettei saa unta. Sänky ei ole enää ystävä vaan vihollinen.

Perinteisesti pitkäaikaista unettomuutta on hoidettu lääkkeillä, mutta nykyisin niitä ei enää suositella. Tilalle on tullut lääkkeettömiä vaihtoehtoja, kuten kognitiivis-behavioraalinen cbt-terapia.

Sänky on vain nukkumista varten

Cbt-terapian ytimessä on nukkumista haittaavien pelkojen ja muiden kielteisten ajatusmallien horjuttaminen ja purkaminen.

Tässä yksi tärkeä keino on rajoittaa vuoteessa oloa, sillä pahimmillaan oma sänky on uniongelmaiselle ärsyke, joka estää nukkumisen. Hän on ehdollistunut siihen, että sängyssä odottaa kurja yö.

”Tarkoituksena ei ole rajoittaa nukkumista vaan vuoteessa oloa. Jokainen vuoteessa valveilla oltu hetki vahvistaa negatiivista yhteyttä valveen ja vuoteen välillä”, sanoo Helsingin uniklinikan toiminnanjohtaja Anne Huutoniemi, joka hoitaa uniongelmaisia cbt:llä.

Käytännössä ensin arvioidaan, miten kauan uneton todellisuudessa nukkuu silloin, kun kokee, ettei nuku silmän täyttä. Jos keskiarvoksi saadaan vaikkapa 5,5 tuntia yössä, siitä tehdään vuoteessaoloaika, ja ihminen alkaa mennä nukkumaan vuoteessaoloaikansa verran ennen tavanomaista ylösnousuaikaansa.

Aluksi aikataulua noudatetaan kaksi viikkoa. Jos uneton ei saa unta puolen tunnin kuluessa sänkyyn menosta tai herää yöllä ja virkistyy, hänen on noustava sängystä ja pysyttävä sieltä poissa, kunnes vireys taas vaihtuu väsymykseen.

Jos kahden viikon jälkeen suurin osa sovitusta vuodeajasta kuluu unessa, nukkumaanmenoa voidaan alkaa aikaistaa 15 minuuttia viikossa. Tätä jatketaan, kunnes saavutetaan ideaaliaika, joka kerryttää unta sopivasti.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 11/2018 on pitkä artikkeli, jossa lääketieteeseen erikoistunut tiedetoimittaja Mari Heikkilä kertoo, miten aivot ehdollistuvat pelkäämään nukkumaan menoa, miten hyviä tuloksia cbt-hoito on tuottanut ja miten itse kukin voi auttaa itseään nukahtamaan helpommin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.