Nyt se on sitten tieteellisesti todistettu. Useat Aku Ankan sanaleikit ovat niin vaikeita, että lehden päälukijakunta - lapset - eivät niitä ymmärrä.
Sanaleikeillä onkin ilmeisesti tarkoitus miellyttää aikuisia, jotka viime kädessä päättävät sarjakuv...

Nyt se on sitten tieteellisesti todistettu. Useat Aku Ankan sanaleikit ovat niin vaikeita, että lehden päälukijakunta - lapset - eivät niitä ymmärrä.

Sanaleikeillä onkin ilmeisesti tarkoitus miellyttää aikuisia, jotka viime kädessä päättävät sarjakuvan ostamisesta ja tilaamisesta, päättelee filosofian lisensiaatti Pia Toivonen. Hänen väitöskirjansa englanninkielisen Donald Duck Weekly -lehden kääntämisestä saksaksi, ruotsiksi ja suomeksi tarkastettiin tällä viikolla Vaasan yliopistossa. Toivonen käytti analyysin pohjana kustantajan toimitukselle antamia ohjeita. Lisäksi hän selvitti sarjakuvahahmojen tunneilmauksia, kulttuuriin sopeuttamista ja lehtien ulkonäköä.

Lehtien komiikka perustuu pitkälti sanaleikkeihin. Aku Ankasta puuttuvat Kalle Ankan ja Micky Mausin suosimat typografiset keinot, jotka kertovat takeltelusta, äänenvoimakkuudesta, äänenpidentymistä ja painotuksista. Tästä syystä suomennokset jäävät Toivosen mielestä alkuperäistekstiä ja muita käännöksiä vaisummiksi. Sama koskee huutomerkkien käyttöä. Toisaalta eläinsanojen ja synonyymien käyttö tuo meikäläisen Aku Ankan komiikkaan oman mausteensa. Tutkija kuitenkin kyseenalaistaa väittämän, jonka mukaan suomalaiset lukisivat maailman parasta Aku Ankka -kieltä. Sekä alkuperäistekstit että saksannokset ja ruotsinnokset ovat ansiokkaita, Toivonen arvioi.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla