Huonoja uutisia: lomasi elvyttävä vaikutus katoaa parissa viikossa. Hyviä uutisia: lomien välillä pysyt pirteänä pienillä asioilla. 

Miten erottaa työ ja vapaa? Kysyin keskikesällä asiaa facebook-ystäviltäni ja huomasin, että raja on häilyvä. Kirjailijaystäväni määritteli sen "hengityksen mittaiseksi" ja keittiömestari "todella ohkaiseksi". Lomaa epätoivoisesti odottava virkanainen tunnustautui vaikean rajanvedon uhriksi: parisuhde rakoilee, ja lapset oirehtivat.

Hankalinta rajan vetäminen on henkistä työtä tekeville toimihenkilöille ja johtavassa asemassa oleville. Heistä 70 prosenttia kantaa töitä kotiin viikoittain – salkussaan tai päässään. Kun lapset on saatu nukkumaan, aukeaa läppärin kansi ja alkaa toinen työpäivä.

"Joka kolmannen on vaikea irrottautua töistä vapaa-ajalla, vaikka he haluaisivat niin tehdä. Se on huolestuttavaa", sanoo työstä palautumista tutkiva professori Taru Feldt Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksesta.

Jos työkuormaa ei pysty purkamaan säännöllisesti, rasitus näkyy ensimmäisenä unen laadussa. Yhden voi olla vaikea nukahtaa illalla, toinen taas herää aamuyöllä eikä tahdo saada uudelleen unen päästä kiinni.

"Seuraavana päivänä mennään töihin palautumatta, ja työn vaatimukset tuntuvat entistä rankemmilta ja työasioista on entistä vaikeampi irrottautua."

Muista muut roolit

Moni työ on muuttunut sellaiseksi, ettei sitä enää voi tehdä kahdeksasta neljään. Kannettavien tietokoneiden ja kännyköiden mukana työt seuraavat kotiin ja pyörivät mielessä iltaisin, viikonloppuisin ja jopa lomilla. Taru Feldtkin antaa haastattelua kesken kesälomansa.

"Taistelen sen puolesta, että voisin pitää työn ja vapaan erillään, mutta se on vuosi vuodelta yhä vaikeampaa", tutkija tunnustaa.

Aina ei ole kyse työnantajan esittämistä vaatimuksista. Monen työholistin – tai sellaiseksi kovaa vauhtia kehittyvän – identiteetti rakentuu niin vahvasti työn ympärille, että työt kuljetetaan kotiin vapaaehtoisesti.

"Monelle saavutukset työssä tuottavat niin paljon mielihyvää, etteivät he pidä pahana työn ja vapaan rajan hämärtymistä", Taru Feldt sanoo.

Tutkijan mukaan työhön voi olla ihana uppoutua, sillä siinä voi kokea itsensä energiseksi ja siitä voi saada voimia.

Mikäs siinä, jos se sopii elämäntilanteeseen.

"Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä muita asioita on elämäänsä ottanut, esimerkiksi puolison ja lapset. Jos he alkavat huomautella, että on liian usein tietokoneen ääressä, pitää pohtia asiaa muutenkin kuin oman työnautintonsa kannalta. Meillä on muitakin rooleja kuin ammatillinen, ja niillekin pitää antaa aikaa", Feldt sanoo.

Unohda sitkun

Vaikka työstä kuinka saisi energiaa, elimistö tarvitsee myös lepoa. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että purkaa työstressin riittävän usein.

Palautumisen pitäisi olla säännöllinen osa arkea. Osa meistä osaa taidon luonnostaan, toisten pitää opetella se.

"On paljon sitkun-ihmisiä, joiden arkea työ määrittää todella paljon. He eivät tee arkena juuri muuta, mutta odottavat lomaa kieli pitkällä", tietää Feldt. Hän tunnustaa itsekin usein suunnittelevansa, että tekee mieluisia asioita "sitten lomalla, kun on aikaa".

"Ihmisen psykologinen ja fysiologinen palautuminen ei kuitenkaan noudata lomasta lomaan -rytmiä. Tutkimusten mukaan kuukauden lomalla on keskimäärin vain kahden viikon palauttava vaikutus. Sillä ei pitkälle pötkitä."

Professorin mukaan työstressi on nollattava kunnolla ainakin kerran viikossa. Pienimuotoisempaa psykologista töistä irrottautumista kannattaa harrastaa päivittäin, vaikka sitten vain katsomalla television saippuaoopperaa.

Jarno Forssell on Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2010.

Neljä tapaa palautua

Professori Taru Feldt suosittelee neljää keinoa työkuormituksen purkuun. Jokainen voi tuunata niitä itselleen parhaiten sopivaan malliin.

  • Psykologinen irrottautuminen. Lue dekkaria työmatkabussissa, tee kunnon lenkki tai siivoa vaatekaappi. Mikä tahansa kelpaa, kunhan se vie ajatukset pois töistä.
  • Rentoutuminen. Meditoi, sauno tai käy hierojalla. Tyhjennä samalla mielesi kiireestä.
  • Taidolliset kokemukset. Hanki onnistumisen kokemuksia myös muualta kuin töistä. Hoida kasvimaata, opettele hyväksi ratsastajaksi tai opiskele uusi kieli.
  • Hallinnan tunne. Älä rytmitä vapaa-aikaasi vain muiden tarpeiden mukaan, vaan ota itsellesi omaa aikaa.
Musiikki soi aivoissa kaikkialla. Kuva: Getty Images

Kansien kärkitilan nappasi koira.

Tiede-lehden lukijat ovat antaneet vuosipalautteensa eli äänestäneet vuoden 2017 jutut ja kannet.

Tänä vuonna Tieteessä julkaistiin 76 artikkelia. Kannatus jakautui laajalti, mutta kolmen kärki oli hyvin tasainen. Sijat ratkesivat muutamilla äänillä.

Vuoden jutut

1.  Aivot rakastavat musiikkia

Artikkeli kertoi, kuinka musiikki on paljon muutakin kuin kuuntelunautinto. Musiikkiharrastus vahvistaa aivoja ja kehittää kognitiivisia valmiuksia keskittymiskyvystä muistiin ja älyyn.

Artikkeli ilmestyi numerossa 11/2017. Kirjoittajat olivat tiedetoimittajat Panu Räty ja Kirsi Heikkinen.

2. Mitä koira näkee sinussa?

Artikkeli kysyi, miten paras ystävämme suhtautuu meihin ja mitä se meidän mielenliikkeistämme ja tekemisistämme tajuaa.

Artikkeli ilmestyi numerossa 6/2017. Kirjoittaja oli tiedetoimittaja Maija Karala.

3. Elämän suurimmat arvoitukset

Artikkeli kysyi, mitä nykytiede sanoo maailman pohdituimmista asioista, kuten tietoisuuden olemuksesta ja elämän tarkoituksesta.

Artikkeli ilmestyi numerossa 2/2017. Kirjoittajat olivat New Scientist -lehden tiedetoimittajia.

 

Lue Digilehdet.fi:ssä

Jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja, voit lukea voittoisat artikkelit Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevista linkeistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet.

 

Vuoden kannet

Tasainen oli myös kansiäänestys. Lämpenevän luonnon maapallojäätelö ja Eurooppaa valtaava susi hävisivät vain hienoisesti koiralle.

Äänestyksen voittajat

Arvonnassa muhkean tietokirjapaketin voittivat

Jaakko Rantanen, Hämeenlinna

Nikolas Uso, Helsinki

Veera Vedenpää, Teerijärvi

 

OJP.
Seuraa 
Viestejä310
Liittynyt18.1.2013

Aivot rakastavat musiikkia on vuoden juttu

- Niin, aivot rakastavat musiikkia. Miksi ? - J.S. Bachin säveltaidetta, musiikkia kuunnellessa , kuten kantaatteja, soolosellosarjaa, Toccara et fuge tai Goldberg muunnelmia puhumattakaan passioista ja oratorioista ymmärtää säveltäjän luovan intuuition perustuvan siihen Hengen voimaan, joka perustuu Pyhän Raamatun Sanaan. --J.S.Bachi säveltaiteen merkitys kirkastuu meille nykyihmisille Hänen rakkautta ilmentävissä sävellyksissän. - Hänen säveltaiteessa on sisäinen looginen rakenne, joka avaa...
Lue kommentti

Osmo, Otto, Juhani Päivinen

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.