Nämä giardiat loisivat gerbiilin suolistossa.
Nämä giardiat loisivat gerbiilin suolistossa.

Tulevaisuuden nanolääketieteen terveysrobotit saattavat ottaa mallia giardia-alkueläimen uintitekniikasta. 

Ihmisellekin vatsavaivoja aiheuttavan giardia-loisen kyky uida vaativissa ympäristöissä ja tarttua mitä erilaisimpiin pintoihin on askarruttanut tutkijoita pitkään. Kun useimmilla loisilla on omat erityiset isäntänsä, giardia pystyy elämään monessa isäntälajissa. Nyt Tennesseen yliopiston tutkijat onnistuivat selvittämään taudinaiheuttajan etevyyden salaisuuksia.

- Giardia näyttää olevan yksi hienostuneimpia uivia pieneliöitä, ja se on hyvin tehokas ja neuvokas kontrolloimaan uimistaan ja energian käyttöä. Se on runsas bioinspiraation ja innovoinnin lähde, kertoo biolääketieteellisen tekniikan apulaisprofessori Mingjun Zhang.

Tutkijat muun muassa havaitsivat, että giardian kullakin neljästä flagellista on oma tehtävänsä.

Tutkijoiden löydöksistä on apua kamppailussa giardiaa ja sen kaltaisia taudinaiheuttajia vastaan. Samalla alkueläin voi toimia biologisena esikuvana, kun tulevaisuudessa kehitetään mikrorobotteja, jotka voivat esimerkiksi kuljettaa lääkkeen suoraan haluttuun kohteeseen.

Suuremmassa mittakaavassa alkueläimestä voidaan ottaa mallia, kun kehitetään vedenalaisille ajoneuvoille energiataloudellisia työntövoimalaitteita tai ketteriä ratkaisuja liikkeiden ja käännösten hallintaan. Giardian kyky laskeutua pinnalle ja tarttua siihen voisi niin ikään innostaa luomaan tarkempia ja nopeampia kiinnittymismekanismeja.

Giardia lamblia on alkueläin, joka elää ihmisen ohutsuolessa ja aiheuttaa ripulia ja vatsanväänteitä. Ihmisen lisäksi giardia viihtyy myös esimerkiksi kotieläinten suolistossa.

Tutkimuksen julkaisi PNAS.

Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.
Muinainen punkki jäi meripihkaan. Kuva on tutkimuksesta.

Punkilla on ikää sata miljoonaa vuotta.

Meripihkaan kivettyneet eläimet ovat melkein kuin valokuvia dinosaurusten ajasta. Nyt Myanmarista on löytynyt kivettynyttä meripihkaa, jonka sisällä on ikivanha punkki.

Pieni otus on imenyt itsensä täyteen dinosauruksen verta ja tarraa yhä kiinni dinosauruksen sulkaan. Muinaisen havupuun pihkaan on ikuistunut hetki sadan miljoonan vuoden takaa.

Meripihkasta on löytynyt aiemmin vanhempiakin ötököitä ja esimerkiksi kokonainen muinainen linnunpoikanen. Nyt löytynyt punkki on ensimmäinen suora todiste siitä, että nämä verenimijät kiusasivat myös muinaisia eläimiä.

Toki tiedetään, että punkkeja oli olemassa jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin harvinaista, että sekä loiseläin ja kappale sen isäntää ovat kivettyneet samaan pihkanpalaseen.

Tutkijat eivät voi olla täysin varmoja, kuuluiko meripihkaan jämähtänyt sulka dinosaurukselle vai eräälle esihistorialliselle linnulle.

Tiedetään, että useat teropodien alalahkoon kuuluneet dinosaurukset olivat höyhenpeitteisiä. Teropodien kuuluisin edustaja on Tyrannosaurus rex. Teropodeista kehittyivät myös nykyiset linnut.

Pihkasta löytynyt punkki on tieteelle uusi ilmestys. Se edustaa aiemmin tuntematonta punkkilajia ja tutkijat antoivat sille nimeksi Deinocroton draculi, Draculan hirmuinen punkki.

Havupuun pihkaan on tarttunut muutakin kiintoisaa. Tutkijat löysivät useita meripihkaan kivettyneitä punkkeja, ja osaan niistä näyttää tarttuneen pieniä karvoja. Näiden karvojen tutkijat arvelevat olevan peräisin erään kuoriaislajin toukasta.

Nämä toukat elävät nykyäänkin lintujen ja nisäkkäiden pesissä ja popsivat pesänhaltijasta varisevaa kuollutta ihosolukkoa ja sulkia. Kun toukkia on paljon, niistä irtoilevat karvat voivat muodostaa pesän pohjalle maton.

Niinpä tutkijat päättelevät, että punkit ovat vierailleet jonkin sulkapeitteisen dinosauruksen pesässä, missä niihin on myös takertunut näitä toukkien karvoja.

Verenimijät karvoineen ja dinosauruksesta tai linnusta irronnut sulka ovat sitten jämähtäneet kiinni puun pihkaan, joka sopivissa olosuhteissa kivettyy ja vuosimiljoonien saatossa kerrostuu merenpohjaan.

Vaikka yksi punkeista on täynnä verta, joka mahdollisesti on peräisin dinosauruksesta, ei ole toivoakaan, että näistä muinaisjäänteistä saataisiin dinosauruksen dna:ta. Perimäaines ei säily ehjänä siinä kivettymisprosessissa, jossa meripihka muodostuu.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.

Ylipaino ei paljoa haittaa, jos näyttää voimakkaalta.

Naiset näyttävät pitävän miellyttävänä miehen lihaksikasta ylävartaloa, vaikka jotkut väittävätkin, että muskelit eivät kaikkia kiinnosta.

Kun 160 naista laitettiin valitsemaan miellyttäviä ylävartaloita kokeessa, naiset valitsivat aina sen, joka oli lihaksikas. Näin kertoo tutkimus, jonka julkaisi Britanniassa Royal Societyn julkaisusarja B.

Näytettyjen valokuvien yksi ryhmä esitteli yliopisto-opiskelijoita. Toisessa ryhmässä oli miehiä, jotka oli valittu kuviin kuntosalilta. He olivat käyneet salilla 3–5 kertaa viikossa. Kuvissa esiintyvien miesten voimaa mitattiin.

Miehen mitattu voima selitti selvästi parhaiten sitä, miten houkuttelevaksi naiset luokittelivat hänet. Se selitti tutkijoiden mukaan 70 prosenttia miehille annetuista pisteistä. Jos mies oli pitkä, miehen pisteet nousivat jopa kymmenen prosenttiyksikköä.

Miehen ylipaino pudotti hiukan pisteitä, mutta ei paljoa.

”Vaikka olet hieman ylipainoinen mutta näytät vahvalta, ei ylipaino juuri haittaa. Vahva ja tukeva kaveri on periaatteessa ok. Tämä voi lohduttaa monia miehiä”, kommentoi tulosta yksi sen tekijöistä, Kalifornian osavaltion yliopiston evoluutiopsykologi Aaron Lukaszewski Guardianille.

”Yllätyimme siitä, että vahva vartalo vetosi niin paljon”, sanoo tutkimusta johtanut Aaron Sell Griffithin yliopistosta Australiasta.

”Emme löytäneet yhtään naista, joka olisi mieltynyt enemmän heikkoon tai naisellisempaan vartaloon”, sanoo Sell.

Miesten houkuttelevuutta koskevissa tutkimuksissa on esitetty, että nainen ei koe tietyn pisteen jälkeen liian lihaksikasta vartaloa vetoavana.

Teorian mukaan lihakset tarjosivat esivanhemmille etuja, kun resursseja piti hankkia tai suojella jälkeläisiä. Tietyssä vaiheessa naisen pariutuminen voimakkaasti hallitsevan miehen kanssa ei olisikaan eduksi.

”Hän voi käyttää voimaansa aggressiivisesti, ja siitä voi koitua haittoja”, taustoittaa Lukaszewski.

Kokeet viittaavat kuitenkin siihen, että jos lihaksikkaassa vartalossa olisikin haittapuolia, se ei näy naisten valinnoissa.

Lukaszewski sanoo, että tutkimuksia on ehkä johtanut harhaan se, että miehen ylävartaloista on kokeissa näytetty piirustuksia, ei valokuvia.

”Piirroksissa on esitetty kokeissa animaatiohahmo Hulkin kaltaisia lihashirmuja. He eivät aina näytä inhimillisiltä.”

Samat tutkijat aikoivat seuraavaksi selvittää sitä, miksi tutkimukset kasvojen houkuttelevuudesta eroavat. Niissä naiset ovat osoittaneet mieltymystä naisellisiin miesten kasvoihin.

”Näyttää siltä, ​​että naiset analysoivat kasvoja eri tavalla. Me emme vielä tiedä miksi”, sanoo Sell.