Meteoriittirautaiset helmet (keskellä) löytyivät kaulanauhasta, jossa oli myös lapislatsulia (siniset), karneolia (punertavat), akaatteja (raidalliset) ja kultaa.
Meteoriittirautaiset helmet (keskellä) löytyivät kaulanauhasta, jossa oli myös lapislatsulia (siniset), karneolia (punertavat), akaatteja (raidalliset) ja kultaa.

Meteoriiteista otettiin rautaa aiemmin kuin malmista.

Egyptiläiset oppivat hyödyntämään rautameteoriitteja toista tuhatta vuotta aiemmin kuin rautamalmeista sulatettua rautaa, osoittaa brittiläisessä University College Londonissa tehty tutkimus. Tulokset julkaisi Journal of Archaeological Science.

Arkeologi Thilo Rehren kollegoineen tutki yli 5 000 vuotta vanhoja kaulakorun rautahelmiä, jotka on löydetty Egyptin al-Garzehistä. Hän osoitti mineraalipitoisuuksien perusteella, että rauta oli peräisin meteoriiteista. Nikkelipitoinen meteoriittirauta on kovaa ja haurasta, mutta muinaiset sepät olivat onnistuneet valmistamaan siitä helmiä takomalla levyksi ja taivuttamalla.

Taito valmistaa rautaa sulattamalla malmista ilmaantui alueelle vasta noin 3 500 vuotta sitten. Tutkijat arvelevat, että meteoriittiraudasta saadut kokemukset helpottivat tuota vaihetta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla