Saksalaisnaiset pähkäilevät älykkysytestiä vuonna 1931.
Saksalaisnaiset pähkäilevät älykkysytestiä vuonna 1931.

Hyvät pisteet lapsena tehdystä älykkyystestistä suojaavat varhaiselta kuolemalta. 

Lapsena ja nuorena älykkyystesteissä pärjäävät välttyvät ennenaikaiselta kuolemalta muita todennäköisemmin. Osa yhteydestä johtuu aikuisiän hyvästä taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta, raportoivat tutkijat International Journal of Epidemiology –lehdessä.

Tutkijat perustavat väitteensä kuudentoista aikaisemman tutkimuksen yhteisanalyysiin. Yhteensä niihin oli osallistunut yli 1,1 miljoonaa miestä ja naista, joista 22 000 kuoli tutkimusten seurantojen aikana. Lyhin seuranta kesti 17 vuotta ja pisin 69 vuotta.

Analyysissa lapsuuden ja nuoruusiän älykkyys liittyi selvästi pienempään riskiin kuolla seurannan aikana. Yhteys ei selittynyt lapsuusiän sosiaalisilla ja taloudellisilla eroilla, mutta aikuisena korkeampi koulutustaso ja varakkuus selittivät 30–50 prosenttia kytköksestä.

Aiemmissa tutkimuksissa älykkäiden lasten on havaittu syövän terveellisesti aikuisena ja liikkuvan runsaasti. He saattavat myös säästyä mielenterveysongelmilta muita todennäköisemmin. Myös näissä tutkimuksissa taloudelliset ja sosiaaliset erot ovat selittäneet osan älykkyyteen liitetyistä vaikutuksista.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim