Simpanssit ovat bonoboja kärsivällisempiä ja hanakampia ottamaan riskejä.
Simpanssit ovat bonoboja kärsivällisempiä ja hanakampia ottamaan riskejä.

Simpanssit ja bonobot pettyvät, jos ne häviävät uhkapelissä.

Jokainen tietää, miltä tuntuu hävitä rahaa hedelmäpelissä tai pokerissa. Uusi yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että myös muut kädelliset katuvat ottamiaan turhia riskejä.

Bonoboille ja simpansseille tehtiin kaksi erilaista koeasetelmaa. Ensimmäisessä ne saivat valita, ottavatko pienen määrän ruokaa heti vai odottavatko hetken, jotta saavat mahdollisesti suuremman annoksen. Toisessa uhkapelissä apinoilla oli määrän sijaan mahdollisuus pelata itselleen herkullisempaa syötävää.

Tutkijat huomasivat, että kummankin apinalajin edustajat osoittivat negatiivisia tunteita, mikäli vaatimattomasta vaihtoehdosta kieltäytyminen ei tuottanut tulosta. Apinat ilmaisivat kiukkuaan vaikeroimalla, mutristelemalla, raapimalla ja kiukuttelemalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun apinat huomasivat valinneensa huonosti, ne yrittivät jopa muuttaa valintaansa jälkikäteen. Yksikään apina ei kuitenkaan pyörtänyt päätöstään voittaessaan uhkapelissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Psykologit ja taloustieteilijät ovat jo pitkään tienneet, etteivät ihmiset päätä esimerkiksi raha-asioistaan täysin rationaalisesti, vaan myös tunteet ohjaavat vaikeita valintoja. Tutkimusryhmän mielestä tuoreet tulokset paljastavat, että tunneperäinen reagointi valintatilanteisiin ja riskinottoon on ominaista myös apinoille. Seuraavaksi tutkijat aikovat selvittää, onko koetuilla tappioilla vaikutusta apinoiden päätöksentekoon tulevissa uhkapeleissä.

Oheisella videolla bonobouros päättää tavoitella yhden herkkupalan sijaan kolmea suupalaa. Pelin henkeen kuuluu, että apinan on hetken aikaa odotettava pelin tulosta. Jännitys ilmenee hermostuneena raapimisena. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla