Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan koeviljelmiä Maan päällä. Kuva: Nasa
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan koeviljelmiä Maan päällä. Kuva: Nasa

Tietokone osoitti, että virtsa voisi tarjota kasveille hyvin paljon ravinteita jopa 20 vuoden avaruusmatkalle.

Astronauttien oma virtsa voi riittää kasvien kasvatukseen, jos ja kun miehistö menee Marsiin.

Virtsastamme 95 prosenttia on vettä. Loput viisi prosenttia on eri ravintoaineita, kuten typpeä, kaliumia ja fosforia. Ne ovat pelkästään hyväksi kasveille.

Ympäristöinsinööri Federico Maggi tutki Sydneyn yliopistossa Australiassa, kuinka tietokoneen muistiin loihditut testikasvit pystyivät hyödyntämään ihmisen virtsaa.

Testikasveina olivat lyhytkortinen vehnä ja soijapavut. Maggin ryhmä jäljitteli kasveja, jotka kasvavat tavallisessa luonnon maaperässä. Kasvua simuloitiin kammiossa, jossa on oma ilmanvaihto.

Tietokone mallinsi kasvien kasvuaikaa 20 vuotta. Sinä aikana virtsa tarjosi lähes täysin kasveille niiden tarvitseman ravinnon. Tutkimus julkaistiin tiedelehdessä Life Science in Space Research.

Kasvatuksesta ei koitunut haitallisia sivutuotteita tai päästöjä, kuten hiilidioksidia tai ammoniakkia, kertoo New Scientist. Pelkkä virtsa ei saa kasveja kasvamaan. Maaperä on yhtä tärkeä.

Simuloituun maaperään ohjelmoitiin myös pitkäikäisiä mikrobeja. Tällaisella maaperällä on kyky sopeutua ympäristöön tavalla, johon vesiviljely tai viljely ilmasta saatavilla ravinteilla ei pysty.

20 vuotta kestävä avaruuslento kestäisi paljon pitempään kuin mikään lento, jota nyt suunnitellaan. Matka Marsiin kestää enimilläänkin eestaas alle kaksi vuotta.

Kauas avaruuteen tehdään kuitenkin matka joskus. Silloin avaruusaluksen on oltava jonkin verran omavarainen. Tähän päästään osittain miehistön oman virtsan avulla. Virtsasta tehdään vettä jo nyt Kansainvälisellä avaruusasemalla.

”Ruuan kasvatukseen kasvit tarvitsevat lannoitteita. Matkalla ainut lannoite voi koostua ihmisen jätteistä”, sanoo Abraham Noe-Hays sanoo lannoitusta tutkivasta Rich Earth -intitituutista.

Periaatteessa ihmisen jätteitä voisi kierrättää loputtomiin. Virtsa ei kuitenkaan tarjoa ennen pitkää riittävästi ravintoaineita. Suurempi osa ravinteista tulee ihmisestä ulos kiinteässä ulosteessa.

Vaikka virtsassa olisikin lähes kaikki ravinteet kierrätykseen pitkällä avaruusmatkalla, sitä ei ehkä kerry tarpeeksi.

”Virtsa ei sisällä aivan kaikkia kasvien tarvitsemia ravintoaineita. Siksi sen avulla ei voi pitää yllä kasvien ekosysteemiä loputtomiin. Sitä pitäisi täydentää ravintoaineilla”, sanoo Noe-Hayes.

Hänen mukaansa astronauttien pitäisi nähtävästi tottua myös kasveihin, joita on kasvatettu astronauttien omasta kiinteästä ulosteesta. Se lisää astronauttien riskiä saada bakteereja, joita virtsassa ei ole.

Tutkimus ei ottanut huomioon sitä, miten mikropainovoima vaikuttaa kasveihin. Painottomuudessa tai hyvin pienessä painovoimassa kasvien juuret eivät kasva samalla tapaa alaspäin mullassa. Myös vesi ja ravintoaineet voivat osin kellua.

Kansainvälisen avaruusaseman astronautit ovat muiden muassa kokeilleet kasvien alustoina ”kasvityynyjä”, joissa on eri määriä maaperää, ravinteita ja vettä. Ehkä he kokeilivat kasveihin joskus myös virtsaa. Nyt sitä suodatetaan vain juomavedeksi.

offmind
Seuraa 
Viestejä15703
Liittynyt19.8.2008

Astronauttien virtsa pitäisi viljelmät elossa matkalla Marsiin

Neutroni kirjoitti: offmind kirjoitti: Tietenkin, siis ainakin kirjoissa ja leffoissa kerrotuissa tarinoissa noin tapahtuu aina :-) Todellisuus on yleensä vähemmän jännittävää, koska joku neropatti on kuitenkin tullut ajatelleeksi myös erilaisiin häiriöihin varautumista ja pilaa hyvän tarinan jollain varmuusvarastolla. Joo, todellisuudessa ei ole koskaan mitään teknisiä ongelmia, ja jos onkin, niin jotain sellaisia, jossa huoltovalo syttyy kojetauluun ja automaattinen järjestelmä varaa...
Lue kommentti

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.