Aurinkopurjeesta voi tulla halpa avaruusrahdin kuljetusväline. Kuva: <span class="photographer">Planetary Society</span>
Aurinkopurjeesta voi tulla halpa avaruusrahdin kuljetusväline. Kuva: Planetary Society

Avaruuspurjeet voivat joskus kuljettaa rahtia pitkin aurinkokuntaa.

Avaruuteen on lähetetty purje, joka kiertää nyt Maan kiertoradalla. Purje avautui minisatelliitista torstaina pienen moottorin avulla.

Purje yritetään nyt saattaa korkeammalle Maan kiertoradalle siihen iskeytyvien Auringon fotonien avulla. Tarkoitus on näin osoittaa, että purjeen avulla voi kuljettaa halvalla pieniä satelliitteja tai muuta rahtia avaruudessa.

Avaruusjärjestö Planetary Society on kehittänyt ja lähettänyt tämän avaruuspurjeen, jonka nimi on Light Sail 2. Purje vietiin taivaalle minisatelliittiin pakattuna 25. kesäkuuta avaruusyhtiö SpaceX:n Falcon Heavy -kantoraketilla. Maan kiertoradalla purje avautui automaatisesti, kertoo New Scientist.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Light Sail 2:n purjeen paksuus on vain 4,5 mikrometriä eli metrin miljoonasosaa. Se on siis ohuempi kuin ihmisen hius. Purjeen pinta-ala on noin 5,6 metriä kanttiinsa ja yhteensä 32 neliömetriä eli noin nyrkkeilykehän kokoa. Purjeesta on julkaistu video.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun Auringon fotonit osuvat purjeisiin, ne luovuttavat purjeen pintaan pienen määrän energiaa, joka vie purjetta eteenpäin. Aluksi purje etenee hitaasti, mutta ajan myötä vauhti kasvaa.

Tätä avaruuspurjetta edelsi purjekoe Light Sail 1. Se avasi purjeensa avaruudessa jo vuonna 2015, mutta sitä ei yritetty liikuttaa enempää. Se putosi pian Maan ilmakehään ja paloi siellä.

Light Sail 2 lähetettiin korkeammalle kiertoradalle. Siellä on vähemmän ilmakehän kitkaa, ja siksi Light Sail 2 kiertää Maata ehkä noin vuoden ennen kuin palaa ilmakehässä.

Joskus tällaiset purjeet voisivat kuljettaa pieniä satelliitteja aurinkokunnassamme, ja ehkä sen ulkopuolellakin. Purje on halpa koska se ei vaadi paljoa polttoaineita. Se saa energiaa auringonvalosta jatkuvasti.

Purjeiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä saada energiaansa Auringosta. On ehdotettu myös purjeita, joita puskisivat eteenpäin vahvat laserit. Ne ehkä lisäisivät purjeiden vauhdin niin kovaksi, että purje pääsisi matkaamaan muihin tähtiin.

Vireillä on pienten satelliittien matka lähitähteemme Alpha Centauriin. Hankkeen nimi on Breakthrough Starshot. Se on rahoitettu miljonäärien avulla. Purje lähetettäisiin matkaan laserien avulla.

Purjeen avaruuteen nyt lähettänyt Planetary Society perustettiin vuonna 1980. Se on suuri avaruusjärjestö, joka ei tavoittele voittoa. Jäseniä sillä on yli 50 000 yli sadassa maassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla