Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan autismia esiintyy peräti kahdella lapsella tuhannesta. Se on neljä kertaa enemmän kuin tähän asti on arveltu. Toisaalta autismitapaukset pystytään nyt tunnistamaan aiempaa paremmin.
Marko Kielisen Oulun yliopistossa e...

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan autismia esiintyy peräti kahdella lapsella tuhannesta. Se on neljä kertaa enemmän kuin tähän asti on arveltu. Toisaalta autismitapaukset pystytään nyt tunnistamaan aiempaa paremmin.

Marko Kielisen Oulun yliopistossa eilen tarkastetussa väitöskirjasta käy ilmi, että autismi tai sitä lähellä oleva lievempi Aspergerin syndrooma ovat selvästi yleisempiä kuin mitä 16 vuotta sitten maassamme tehty kartoitustutkimus osoitti. Aikaisemmin ajateltiin, että kehitysvammaisuutta esiintyy jopa 80 %:lla autismidiagnoosin saaneista. Tämä tutkimus toi selkeästi esille sen, että lähes puolella varhaislapsuuden autismidiagnoosin saaneista lapsista ja nuorista ei ollut kehitysvammaa. Sen sijaan epilepsiaa esiintyi 18 %:lla ja muita liitännäisdiagnooseja 12,3 %:lla. Kuulon, näön sekä motoriikan alueilla esiintyi myös eriasteisia vaikeuksia.