Uuden radioviestin määränpää GJ 273b kiertää tähteään elämän vyöhykkeellä. Kuva: Danielle Futselaar/METI
Uuden radioviestin määränpää GJ 273b kiertää tähteään elämän vyöhykkeellä. Kuva: Danielle Futselaar/METI

12 valovuoden päähän matkaa matematiikkaa ja musiikkia.

Avaruudesta on kuunneltu maanulkoisen elämän merkkejä radioteleskoopeilla 1960-luvun alusta – tuloksetta. Osa tutkijoista onkin ollut sitä mieltä, että meidän pitää itse lähettää viestejä avaruuteen. He ovat nyt ryhtyneet toimeen, raportoivat muun muassa New Scientist ja Wired.

Meti-hankkeen tutkijat kertovat lähettäneensä viestin 12 valovuoden päässä sijaitsevalle Maan kaltaiselle GJ 273b -planeetalle. Meti tulee sanoista messaging extraterrestrial intelligence, maanulkoiselle älylle viestiminen. Kuten nimi selvästi vihjaa, hanke on versonut kuuluisasta Maan ulkopuolista älyä etsivästä Seti-hankkeesta.

Norjassa sijaitsevalla radioteleskoopilla lähetetty viesti sisältää binaarikoodeina musiikkinäytteitä, matematiikan perusteita, pulsseja, jotka kertovan ajanlaskennasta, ja radiotaajuuden kuvauksen.

”Yritimme tehdä viestistä niin yksinkertaisen kuin mahdollista”, selittää signaaliä kehittänyt kognitiotieteilijä Mike Matessa Wired-lehdessä.

”Emme voi näyttää omenaa ja sanoa omena, mutta voimme lähettää äänen ja sanoa, että sillä on tietty taajuus ja kesto.”

Kohdeplaneetta GJ 273b kiertää Luytenin tähteä Pienen koiran tähdistössä heti päiväntasaajan pohjoispuolella. Viime keväänä löytynyt planeetta on noin kolme kertaa Maata suurempi supermaa ja sijaitsee tähtensä elämän vyöhykkeellä eli etäisyydellä, jolla vesi voi pysyä nesteenä.

Nyt matkaan saatettu radioviesti on metiläisten ensimmäinen muttei suinkaan avaruusajan ensimmäinen. Se lähetettiin jo 1974 Arecibossa Puerto Ricossa sijaitsevalla radioteleskoopilla 25 000 valovuoden päässä sijaitsevaan M13-tähtijoukkoon. Siinä kuvailtiin muun muassa dna:n rakennetta ja aurinkokuntaa.

Vastausta ei ole kuulunut – eikä ihan heti kuulukaan, sillä signaalin matka perille kestää 25 000 vuotta ja mahdollisen vastauksen saapuminen meille toiset 25 000 vuotta.

Nyt kohteeksi valittu eksoplaneetta on sen verran lähellä, että vastausta voisi odotella neljännesvuosisadan kuluttua, jo 2040-luvulla.

Läheskään kaikki eivät pidä viestejä fiksuna ideana.

”98 prosenttia tähtitieteilijöistä ja Seti-hankkeen tutkijoista pitää Metiä mahdollisesti vaarallisena. Se on kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”, kommentoi setitutkija Dan Werthimer New Scientist
-lehdessä
.

 

Merlin
Seuraa 
Viestejä4095
Liittynyt25.9.2017

Avaruuden älyn etsijät lähettivät viestin supermaahan

Onpas tyhmä juttu. Ensinnäkin, jos ne kykenee matkaamaan tähtien välisessä avaruudessa, ne varmasti myös kykenevät ratkaisemaan triviaalimpia ongelmia, kuten ilmastonmuutos tms. Toisekseen, jos ne kykenee matkaamaan tähtienvälisessä avaruudessa, niin eiköhän ne ole jo tietoisia planeettamme elinkelpoisuudesta ilman radiosignaalejakin.
Lue kommentti

Uusimpien tutkimusten mukaan uusimmat tutkimukset ovat keskimäärin yhdentekeviä.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.