Ikaros näkyy yhdeksän miljardin valovuoden päästä, koska välissä olevan galaksin painovoimalinssi vahvistaa sen valoa. Kuva: NASA, ESA, P. Kelly
Ikaros näkyy yhdeksän miljardin valovuoden päästä, koska välissä olevan galaksin painovoimalinssi vahvistaa sen valoa. Kuva: NASA, ESA, P. Kelly

Ikaros-tähti olisi jäänyt näkemättä, ellei avuksi olisi tullut galaktinen suurennuslasi.

Yhdeksän miljardin valovuoden päästä on löytynyt kaukaisin koskaan havaittu yksittäinen tähti.

Näin kaukaisia tähtiä ei voi tavallisesti nähdä, mutta tässä tapauksessa taivaan palaset järjestyivät kohdalleen otollisella tavalla. Tähden ja maapallon välissä sijaitsee galaksirypäs, joka taittaa ja vahvistaa takanaan olevien kohteiden valoa niin, että ne näkyvät meille asti.

Ilmiötä kutsutaan gravitaatiolinssiksi. Meidän ja kohteen välissä olevien galaksien painovoima on siis niin valtava, että se taittaa valoa.

Kansainvälinen tutkijaryhmä huomasi uuden tähden Hubble-avaruusteleskoopin kuvista. He tarkkailivat Hubblen avulla kaukaisessa galaksissa sijaitsevaa supernovaa eli räjähtäneen tähden jäänteitä, kun he huomasivat kuvissa kirkkaan valopisteen.

Ryhmä järkeili, että kyseessä on oltava tavallinen tähti, joka gravitaatiolinssin vaikutuksesta näkyy huomattavasti tavallista kirkkaampana.

Tähden valoa analysoimalla tutkijat havaitsivat, että kyseessä on sininen jättiläistähti, niin sanottu ylijättiläinen. Siniset ylijättiläiset ovat ärhäkästi roihuavia ja verrattain lyhytikäisiä tähtiä. Ne ovat paljon suurempia kuin meidän Aurinkomme ja hohtavat paljon kirkkaampina.

Meitä lähin sininen jättiläinen on Orionin tähtikuviossa hohtava Rigel. Se on noin 860 valovuoden päässä, kun nyt löydetty tähti on siis yhdeksän miljardin valovuoden päässä.

”Näin kaukaa voi erottaa galakseja, mutta tämä tähti on sata kertaa kauempana kuin seuraavaksi lähin meille näkyvä tähti, lukuun ottamatta supernovaräjähdyksiä”, selittää tutkimusta johtanut tähtitieteilijä Patrick Kelly Minnesotan yliopistosta.

Uusi tähti sai lempinimekseen Ikaros kreikkalaisen mytologian hahmon mukaan. Tähden virallinen, vähemmän mieleenpainuva nimi on MACS J1149+2223 Lensed Star 1.

Pieni liikahdus taivaan rattaissa sai Ikaroksen näkymään meille hetkellisesti jopa 2 000 kertaa kirkkaampana kuin tavallisesti. Ikaroksen ja meidän välisessä galaksiryppäässä Ikaroksen eteen siirtyi laskelmien mukaan noin Auringon kokoinen tähti, jonka painovoima muljautti suurennuslasiefektiä vielä paljon normaalia tehokkaammaksi meistä katsottuna.

Tällainen kirkastuminen voisi johtua myös siitä, että Ikaros olisi räjähtänyt, mutta tutkijoiden mukaan kyse on yksinkertaisesti valon poikkeuksellisesta vahvistumisesta linssi-ilmiön takia.

”Ikaros ei kuumene. Se ei ole räjähtämässä. Valo vain vahvistuu. Tulos vastaa sitä, miten gravitaatiolinssi toimii”, Kelly selittää Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan uutisessa.

Kirkkaana hohtavaa Ikarosta ei silti enää ole olemassa. Ei ole ollut enää aikoihin. Ikaros sijaitsee yhdeksän miljardin valovuoden päässä eli sen valo on matkannut meille noin kauan. Näemme nyt Ikaroksen sellaisena kuin se oli yhdeksän miljardia vuotta sitten. Tuolloin Aurinkokaan ei ollut vielä syntynyt.

Sininen jättiläinen Ikaros on tuhoutunut jo miljardeja vuosia sitten. Koska se on niin massiivinen tähti, se on räjähtänyt ja luhistunut joko mustaksi aukoksi tai valtavan tiheäksi neutronitähdeksi.

Siniset ylijättiläiset eivät ole kovin pitkäikäisiä tähtien mittapuulla, joten ehkä satojen tuhansien tai miljoonien vuosien päästä Maasta voisi nähdä tähden tuhon.

Ikaroksesta katsottuna meitä ei ole edes olemassa. Aurinko muodostui viitisen miljardia vuotta sitten, joten sen valo ei ole ehtinyt vielä Ikarokseen asti.

Ikaros on etäisyytensä puolesta mielenkiintoinen löytö, mutta sen löytöön sattumalta johtaneen pidempiaikaisen tutkimuksen avulla tutkijat saivat myös uutta tietoa maailmankaikkeudesta.

Suuren osan universumin massasta uskotaan olevan niin sanottua pimeää ainetta, jonka olemuksesta ei kuitenkaan tiedetä varmuudella mitään. Yhden hypoteesin mukaan pimeä aine voisi muodostua hyvin muinaisista mustista aukoista, mutta jos näin olisi, tutkimuksessa olisi havaittu valon käyttäytyvän eri tavalla kuin nyt nähtiin.

Ylipäänsä kaukaisin avaruudesta havaittu kohde on 13,4 miljardin valovuoden päässä sijaitseva galaksi GN-z11. Senkin havaitsi Hubble-teleskooppi vuonna 2016.

Maailmankaikkeus syntyi 13,8 miljardia vuotta sitten. GN-z11 näyttäytyy meille siis vain 400 miljoonan vuoden ikäisenä. Koska maailmankaikkeus kuitenkin laajenee jatkuvasti, on tämä galaksi tällä hetkellä oikeasti jo 32 miljardin valovuoden päässä.

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.