Maapallon ulkopuolinen elämä voisi ottaa vaikka tällaisen ”oktomiitin” hahmon.
Maapallon ulkopuolinen elämä voisi ottaa vaikka tällaisen ”oktomiitin” hahmon.
Tutkijat piirsivät kolme maapallon ulkopuolisen elämän tasoa. Vasemmalla on yksinkertaisin eli kopioituva molekyyli.
Tutkijat piirsivät kolme maapallon ulkopuolisen elämän tasoa. Vasemmalla on yksinkertaisin eli kopioituva molekyyli.

Oxfordin yliopiston tutkijat pohtivat, miten luonnonvalinta saisi aikaan planeetoilla, joiden kemiallisesta koostumuksesta emme tiedä mitään.

Maapallo on toistaiseksi ainut tunnettu planeetta koko maailmankaikkeudessa, jolla on elämää. Mutta jos molekyylit muuallakin sopivissa olosuhteissa yhdistyvät monimutkaisemmiksi kokonaisuuksiksi ja elämä syntyy, niiden on noudatettava samoja luonnonlakeja kuin maapallonkin eläinten.

Evoluutiota ohjaavan mekanismin täytyy niilläkin olla sama kuin Maassa eli luonnonvalinta.

Neljä tutkijaa Oxfordin yliopiston eläintieteellisestä tiedekunnasta lähti liikkeelle tästä loogisesta olettamuksesta ja alkoi pohtia, miten elämä muilla planeetoilla voisi muotoutua.

Elämä maapallolla perustuu orgaaniseen kemiaan, hiilen monimuotoisiin yhdisteisiin. Voi olla, että muualla maailmankaikkeudessa se pohjautuisi aivan muihin alkuaineisiin. Emme voi tietää.

”Aiemmat astrobiologian lähestymistavat Maan ulkopuoliseen elämään ovat olleet melko mekanistisia. Usein lähdetään liikkeelle siitä, mitä näemme maapallolla ja mitä tiedämme fysiikasta, geologiasta ja kemiasta. Sen perusteella teemme otaksumia avaruusolennoista”, selittää tutkimuksen päätekijä Samuel Levin Oxfordin yliopistosta.

Meidän elämäämme ohjaa nukleiinihappo dna. Muualla voi olla aivan toisenlaisia rakennelmia. Emme tiedä, voivatko muut alkuaineet kuin hiili muodostaa dna:n kaltaisia kopioituvia molekyylejä.

Tutkijat sivuuttivat kemiaan perustuvat oletukset ja pohtivat maan ulkopuolista elämää yksinkertaisesti luonnonvalinnan ja elämän monimutkaistumisen kautta.

Tutkijat kirjoittavat: ”Monimutkaisen elämän evoluutio maapallolla näyttää kehittyneen muutaman suuren siirtymän kautta. Jokaisessa siirtymässä eliöt, jotka aiemmin lisääntyivät itsenäisesti, ryhtyivät yhteistyöhön muodostaakseen uuden, monimutkaisemman elämänmuodon.”

Näin on myös ihmisen laita. Kostumme soluista, jotka jakautuvat pienempiin yksikköihin kuten soluytimeen ja mitokondrioihin.

Mitokondrioiden puolestaan arvellaan miljardeja vuosia sitten olleen itsenäisesti elelleitä esitumallisia, jotka yhdistyivät aitotumalliseen eliöön ja antoivat sille symbioosissa kyvyn soluhengitykseen. Molemmat hyötyivät.

Monimutkaiset eläimet, kuten myös me, ovat eräänlaisia biologisia maatuskoja, joita kuorimalla paljastuu aina pienempiä tasoja.

Monisoluiset ja monimutkaisemmat avaruusolennot ovat tutkijoiden oletuksen mukaan myös joutuneet käymään läpi samanlaisia siirtymiä evoluutiossa riippumatta siitä, mikä niiden elämän kemiallinen koostumus onkaan.

Muussa tapauksessa elämä ei kehittyisi yksinkertaista, replikoituvaa molekyyliä monimutkaisemmaksi.

Tutkijat ovat myös piirtäneet hahmotelmia siitä, miltä muukalaiset voisivat näyttää. He korostavat, että piirrokset eivät tarkoita, että voisimme odottaa löytävämme juuri tämän näköistä elämää, mutta tarkoitus on havainnollistaa, millä säännöillä yksinkertainen elämä järjestyisi monimutkaisemmaksi.

Yksi näistä on veikeän näköinen, jonkinlaisessa nesteessä elävä ”oktomiitti”.

Se on monimutkainen olento, joka koostuu ikäänkuin useasta evoluution hierarkiatasosta, alkaen yksinkertaisista bakteereista. Kokonaisuus toimii yhdessä niin, että osat ovat riippuvaisia toisistaan.

Toisessa kuvassa esitetään kolme elämän kompleksisuuden tasoa:

Ensimmäinen vasemmalta on yksinkertainen, kopioituva molekyyli. Keskimmäinen on hahmotelma yksinkertaisesta solun kaltaisesta rakenteesta, jollaista ei voi kehittyä ilman luonnonvalintaa.

Kolmas on jo varsin monimutkainen, jonkinlaista kävelevää meritähteä muistuttava otus, jollaisen kehittyminen vaatisi useita evolutiivisia siirtymiä.

Tutkimuksen julkaisi International Journal of Astrobiology.

Eurooppalaiset miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Herrasmiehet pitävät vaaleaveriköistä, kuuluu kuuluisan Marilyn Monroe -elokuvan nimi. Ilmeisesti todella pitävät. Muuten olisi vaikea selittää, miksi vaaleahiuksisuus on naisilla luontaisesti paljon yleisempää kuin miehillä.

Miehillä taas on huomattavasti todennäköisemmin mustat hiukset. Se voi puolestaan selittyä naisten viehtymyksellä tummahiuksisiin miehiin.

Tätä päätyi ihmettelemään tutkijaryhmä, joka selvitti laajassa tutkimuksessa hiusten väriin vaikuttavia geenejä.

Nature Genetics -tiedelehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa monikansallinen ryhmä onnistui kartoittamaan 124 uutta geeniä, jotka vaikuttavat hiusten väriin. Aiemmin hiusväriin vaikuttavia geenejä oli löydetty noin tusina.

Tutkimus on toistaiseksi laajin aiheesta tehty: siinä tutkittiin yhteensä 300 000 eurooppalaistaustaisen ihmisen geeniperimää Euroopassa ja Amerikassa.

Tutkimuksessa paljastui monta mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkin naisilla vaaleat hiukset ovat kaksi kertaa yleisemmät kuin miehillä. Miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Tämä pätee sekä perimältään eurooppalaistaustaisiin ihmisiin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Löydös oli tutkijoille yllätys.

Tutkijat hakevat syytä parinvalinnasta.

”Osa voi johtua evoluutiosta, sillä vaaleahiuksiset naiset saavat miehiä helpommin, ja vastaavasti tummahiuksiset miehet menestyvät paremmin parisuhdemarkkinoilla vaaleahiuksisiin miehiin verrattuna”, sanoo geneettisen epidemiologian professori Tim Spector Lontoon King’s Collegesta BBC-uutiskanavan haastattelussa.

Hiusten väriin kohdistuu siis sukupuolivalintaa, mikä auttaa pitämään ominaisuutta yleisenä populaatiossa. Spector kuitenkin korostaa, että tämä on spekulointia.

Itse geeneissä ei nimittäin näytä olevan eroa. Jostain syystä ne kuitenkin ilmenevät eri tavalla miehissä ja naisissa.

Vaaleatukkaisia poikia syntyy yhtä paljon kuin tyttöjä, mutta vaaleahiuksisuutta aiheuttavat geenit kytkeytyvät useammin pojilla pois päältä heidän kasvaessaan ja väri tummuu.

Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Ei tiedetä, miksi geenien ilmeneminen muuttuu tällä tavalla. Siihen vaaditaan jatkotutkimusta. Tutkijoita kiinnostaisi sekin, onko taustalla jokin nykyajan kulttuurillinen muutostekijä.

Ihmisen geenit ovat soluissa kiveen hakattuja, mutta epigeneettinen taso on altis ympäristön aiheuttamille muutoksille.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä1483
Liittynyt10.10.2011

Naiset ovat paljon useammin blondeja kuin miehet

" Itse geeneissä ei nimittäin näytä olevan eroa. Jostain syystä ne kuitenkin ilmenevät eri tavalla miehissä ja naisissa. Vaaleatukkaisia poikia syntyy yhtä paljon kuin tyttöjä, mutta vaaleahiuksisuutta aiheuttavat geenit kytkeytyvät useammin pojilla pois päältä heidän kasvaessaan ja väri tummuu." Hiusten väri voi vaihtua montakin kertaa elämän aikana. Esimerkiksi ihan vauvana tumma, lapsena vaalea ja tummuu taas vanhetessa, kunnes vaalenee ja lopulta harmaantuu tai putoaa. Tuota värinvaihtelua...
Lue kommentti

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House
Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House

Niin sanottu ylivertaisuusvinouma saa epäpätevän ihmisen yliarvioimaan omaa osaamistaan ja pätevän vähättelemään itseään.

Mitä vähemmän ihminen asiasta tietää, sitä enemmän hän luulee tietävänsä. Asioista oikeasti perillä olevat taas saattavat olla taipuvaisia vähättelemään omaa osaamistaan.

Tähän psykologiassa tunnettuun ylivertaisuusvinoumaan eli Dunning–Krugerin vaikutukseen törmää esimerkiksi internetin kommenttipalstoilla. Uusi tutkimus osoittaa, että se vaikuttaa myös poliittisessa ajattelussa.

Politiikan tutkimuksen apulaisprofessori Ian Anson Marylandin yliopistosta havahtui tutkimaan asiaa seuratessaan sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja Yhdysvaltain vaalien aikaan. Anson ja muut tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että sosiaalisessa mediassa paljon seuraajia saaneet kommentaattorit esittivät vaalikamppailusta varsin voimakkaita ja itsevarmoja näkemyksiä.

”Vaalien jälkeen jotkut alkoivat puhua jopa Dunning–Kruger-presidentistä, sillä Donald Trump laukoo voimakkaita mielipiteitä asioista, joista ei kuitenkaan vaikuta tietävän paljon mitään”, Anson sanoo Psypost-verkkolehdessä.

Anson huomasi, että ylivertaisuusvinouman vaikutusta ei juurikaan ollut selvitetty politiikan tutkimuksessa. Häntä kiinnosti myös, ovatko erityisen vahvasti johonkin poliittiseen siipeen sitoutuvat ihmiset alttiimpia sille.

Anson kehitti yksinkertaisen koeasetelman testatakseen asiaa. 2600 täysi-ikäistä amerikkalaista vastasi verkkokyselyyn, jossa kartoitettiin heidän tietojaan Yhdysvaltojen politiikasta. Lomakkeessa kysyttiin esimerkiksi, kuka on Yhdysvaltain energiaministeri, kumpi puolue hallitsee tällä hetkellä edustajainhuonetta ja mihin hankkeisiin hallitus käyttää vähiten rahaa.

Koehenkilöitä pyydettiin samalla arvioimaan, miten hyvin he kokevat olevansa perillä politiikasta.

Todellinen osaaminen osoittautuikin kuviteltua vähäisemmäksi. Mitä huonommat tiedot politiikasta ihmisellä testin mukaan oli, sitä paremmaksi hän omat tietonsa arvioi. Ylipäänsä koe osoittautui valtaosalle vaikeaksi.

”Moni amerikkalainen vaikuttaa todella itsevarmalta omista tiedoistaan, koska he eivät tiedä itse, kuinka vähän he oikeastaan tietävät.”

”Vaikutus näyttää myös vahvistuvan, kun ihmiset kohtaavat toisen poliittisen laidan edustajia”, Anson kertoo.

Kokeen toisessa osassa jompaankumpaan poliittiseen laitaan vahvasti samaistuvat osallistujat pantiin pisteyttämään muiden vastauksia. Heille annettiin valmiiksi täytetty lomake, jonka kerrottiin olevan toista poliittista laitaa edustavan henkilön täyttämä. Vakaumukselliset republikaanit siis luulivat arvioivansa vankkojen demokraattien vastauksia ja toisin päin.

Vinouma vaikutti tässäkin. Mitä huonommin henkilö oli itse pärjännyt testissä, sitä todennäköisemmin hän pisteytti muiden testivastaukset puhtaasti omien poliittisten luulojensa mukaan.

”Tulokset viittaavat siihen, että amerikkalainen poliittinen keskustelukulttuuri on laajasti epäonnistunut. Kun yhden laidan edustaja kohtaa omaan puolueeseensa kuulumattoman, on varsin todennäköistä, että hän arvioi sekä omansa että toisen ihmisen poliittisen ymmärryksen väärin. Ja usein vielä niin, että hän pitää itseään pätevämpänä”, Anson sanoo.

Ansonin tutkimus julkaistiin Political Psychology -lehdessä.

Kasvisruoka2
Seuraa 
Viestejä4236
Liittynyt29.8.2015

Tietämätön luulee tietävänsä politiikassakin

Olen pohtinut asiaa jokseenkin näin... Ei sitä välttämättä kannata löiittyä/fanittaa jotain puoluetta ellei tosissaan voi uskoa siirtyvänsä jonkinlaiseen parempaan tietoisuuteen. Sama pätee puolueen perustamiseen. Tuskin esim. Harkimo uutta puoluetta perusteiais ellei voisi itse uskoa jonki9nlaiseen parempaan visioon ja tietoisuuteen maailmasta, johon kukaan muu ei kykene. ---> Seuraa automaattisesti kritiikkivoittoinen suhtautuminen muihin, eniten varmaan tässä Hjalliksen tapauksessa...
Lue kommentti

Ruhollah.